Vietän kaksi viikkoa kotona yksinäni, ihanaa.

Miksi ihmeessä ihmisten on vaikea ymmärtää, että nautin yksinolosta? Illalla lämmitin takkaa, luin kivaa kirjaa, katselin toisella silmällä jotain tv-ohjelmaa ja hymyilin itsekseni, voi ihanuus kuinka onnellinen olen.



Sitten alkoi puhelin soida, kolme eri ihmistä surkutteli minua kun olen ihan yksin, ihmettelivät enkö pelkää isossa talossa yksin ja miten pääsen töihin jos sataa lunta jne.



Yksi onneton ehdotti, että jos tulen heille yöksi ja kun kieltäydyin vedoten talon lämmitykseen keksi, että lähettää kouluikäisen lapsensa seurakseni viikonlopuksi. Onneksi keksin menoa niin, että tyttö ei voi tulla.