minusta tuntuu...(toista lasta mietin ja harkitsen)

tilanteessa ÄLÄ TEE!

haluaisitko vielä sanoa miksi?



Kovasti yritän takoa järkeä päähäni.

on vasta se todellinen koetinkivi parisuhteelle. Myös sitä mieltä että älä hanki toista nyt jos jo mielessäsi olet eroamassa. Voithan löytää itsellesi uuden miehen jonka kanssa haluat myös lapsia. Ei lasten tarvitse olla samojen vanhempien yhteisiä jotta olisivat toisilleen tueksi ja rakkaita. Ehkä pystyt paremmin myös huomioimaan yhden lapsen hädän ja auttamaan häntä jos ero teille tulee kuin jos heitä olisi kaksi ja toinen mahdollisesti vielä pieni vauva joka muutenkin on vienyt osan huomiotasi esikoiseltasi.

sisaruksille on tukea toisistaan eron tullessa, ja lapsellasi on oikeus omaan sisarukseen (ei vain puolikkaaseen huimalla ikäerolla) ja sinulla on oikeus toiseen lapseen. Kai miehesikin jollain tavalla on tietoinen ettei mene ihan putkeen, että mahdollinen ero on kuitenkin jossain vaiheessa...



Jos sydän sanoo että tahdot saada toisen lapsen ja esikoiselle pikkusisaruksen, voit tietenkin tehdä niin, nyt on mahdollisuus kuitenkin kun on vielä mies kenen kanssa tehdä.

todellakin tunnet, ettei teidän liitostanne tule enää mitään yrittämisestä (?) huolimatta, on parempi, että hoidat sen asian pois, etkä suunnittele toista lasta vain sen takia, että sen haluat. Tuollainen perhetilanne vaikuttaa niin monella tavalla kaikkeen.



Varmasti ehdit toteuttaa haaveitasi ja saada sen toisen lapsenkin, jos niin on tarkoitettu, myöhemminkin, mutta nyt sinuna keskittyisin tämän tilanteen selvittämiseen ja siitä selviämiseen ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

ole hyvä idea, niin älä ihmeessä sitä tee. Tuollaiset isot ratkaisut kannattaa aina tehdä nykytilanteen mukaan, ei sen perusteella, mikä on joskus ennen ollut periaatteena tai haaveena.

Et varmaankaan ylläty ehdotustani: keskity nyt ennemmin pohtimaan, miten saisitte suhteestanne tasapainoisen kuin pähkäilemään tuota perhekoon kasvattamista. Mikään suhde ei ole täydellinen, ero ei siis välttämättä tuo mitään onnea ja autuutta. Kun teillä on jo yksi lapsi ja miehesi haaveilee kanssasi toisestakin, kai teillä jotain hyvää on ihan teidänkin välillä, ehkä toivoa paremmasta?



Mitkään parisuhdeongelmat eivät katoa, jos niiden eteen ei tee työtä tosissaan. Ja vaikka sitten terapiasta huolimatta joskus eroaisittekin, ette ainakaan toista samoja virheitä uusissa suhteissanne... Eli nyt mars avioliittoneuvojalle! Jos miehesi ei suostu lähtemään mukaan, mene yksin. Sekin auttaa alkuun.

viikonloppu tms tapaamisiin menee sitten vain yksi, väitän että kivempi olisi jos heitä olisi kaksi. Kyllä. Jos haluatte molemmat toista niin kyllä.

vuotta olleet yhdes?

en itse haluaisi puolisisaruksia ja jos joskus eroaisin ja löytäisin uuden miehen niin en enää haluaisi lapsia.



Joten jos toisen haluan niin se olisi nyt tässä.

yhtään ymmärrä näitä, jotka neuvovat tekemään toisen lapsen tuollaiseen elämäntilanteeseen! Sitten siinä on mahdollisesti ne kaksi lasta, jotka kärsivät tilanteesta ja varsinkin, jos ovat pieniä, ei heistä ole välttämättä vielä toisiaan tukemaan.



Rakastaa voi sisarustaan yhtä lailla, vaikka hän ei olisikaan biologinen! Ap:n kannattaisi nyt todellakin miettiä, mitä haluaa tulevaisuudelta ja mitä aikoo tehdä nykyiselle elämäntilanteelleen, ennen kuin tekee hätiköityjä päätöksiä! En itselleni vastaavanlaisessa elämäntilanteessa tulisi edes mieleen suunnitella toista lasta!

Toisen lapsen myötä parisuhde voi toimia vain, jos kumpikin on aivan täysillä mukana hommassa. Yhden lapsen kanssa selviäisit kyllä avioerotilanteessa ja saattaisit löytää helpommin uuden suhteenkin.



Toisaalta...kuten joku aiempikin sanoi, niin sisaruksista saattaisi olla toisilleen korvaamaton tuki tosipaikan tullen. Riippuu tietenkin myös ikäerosta. Ei olisi siis mitään järkeä tehdä toista tuossa tilanteessa, jos esikoinen jo vaikka yli 2 v. ja kokisi uuden sisaruksen lähinnä lisärasitteena.

ollaan oltu yhdessä 13 vuotta. Mieheni on alusta asti ollut itsekeskeinen ja äärettömän mukavuudenhaluinen. Lupailee kuut taivaalta (minulle ja lapselle), muttei koskaan pidä lupauksiaan. Ei osallistu kotitöihin, ei puuhaa lapsen kanssa, ei halua huomioida minua (esim. joululahjan ostaminen on ylivoimaista, ei juuri koskaan edes koske minua ellei halua seksiä)...hänellä löytyy kyllä aikaa tietokonepeleille ja TV:n tuijottelulle. On vain siirtynyt äitinsä hoivista tänne minun passattavaksi. Ja aina lupaa, että " kyllä minä pian tästä parannan tapani" . Tai huutaa minulle, että lopeta jankuttaminen...

Käyttää yhteisiä rahoja itsekkäästi vain omiin tarkoituksiin, muttei huomioi minun toiveitani....jne. jne.



Olen käynyt yksin pariterapiassa (mieheni ei suostu), lukenut kymmeniä ihmissuhdekirjoja, yrittänyt sitä ja tätä ja tuota.



Minulle on vain tullut mitta täyteen. Lapsemmekin (vaikka on sairas) on helpompi kuin mieheni. Mieheni sotkee kuin pieni sika, sen lisäksi ettei siivoa.



Nyt näiden lukuisten vuosien jälkeen rakkauteni on alkanut kuolla.

vain menettääkseen sen hetikohta ja muuttuakseen viikonloppuisäksi.

tulisiko hän tilkkeeksi liittoonne, syyksi yrittää vielä? sisarukseksi esikoiselle? yhteiseksi toivotuksi lapseksenne, vaikka parisuhde lakkaisi olemasta?

miksi edes haluaisit tehdä lisää lapsia tuollaisen miehen kanssa!?!

Tai katso että toiveet kotitöiden tekemisestä jne. olisi oikeutettuja.



Masentaa niin olla taloudellisesti riippuvainen tuosta.

en minä usko toisen lapsen tilkitsevän suhdettamme. En kaipaa mitään pikaliimoja tai muita. Tiedän, että asiat joko pysyvät ennallaan tai menevät pahemmaksi, jos mieheni ei aktiivisesti hae muutosta. Toinen lapsi tai ilman sitä. Tiedän, että minun täytyy 100% tietää, että jaksan hoitaa taas toisenkin lapsen ihan yksin (mieheni ei koskaan esim. sairaan lapsemme yöhoitamisiin osallistunut...ei koskaan...ei vieläkään, vaikka lapsi saattaa herätä vieläkin 10 kertaa yössä).



Miksi haluan lapsen? Koska oma sisareni on minulle NIIN rakas. Ilman häntä en osaa elämää edes kuvitella. En halua lapseni kasvavan ilman sisarusta. Ja minä olen aina halunnut 2 lasta vähintään (itsekäs syy tämä siis). En osaa kuvitella loppuelämääni yhden lapsen äitinä. Entä jos tälle lapselleni tapahtuisi jotain? Jäisin miehettä ja lapsetta, suremaan loppuelämäkseni.

Lisäksi itsekäs syy vielä: minulla on rinnoissa mastopatia, joka altistaa syövälle. Toisen lapsen hankkiminen ja imetys vähentävät kuulemma huomattavasti syöpäriskiä ja voi jopa parantaa mastopatian.



Ja minulla olisi niin kauheasti rakkautta sydämessäni! Haluaisin vielä niin rakastaa toista pientä nyyttiä niinkuin nyt rakastan omaa pikkuistani.

ymmärrän kysymyksesi. Mutta olen joutunut luopumaan haaveestani rakkauteen, kumppanuuteen ja kestävään avioliittoon. Se on jo valtava menetys, hirveä tuska sydämessäni. Olen avioeroa vastaan ja on kamalaa joutua vastatusten oman vakaumuksen kanssa. Se on tuskallista.



Joudun siis luopumaan yhdestä haaveesta. En haluaisi, että itsekäs mieheni veisi minulta muutkin elämäni haaveet. Täytyykö minun luopua muistakin haaveistani? (Itsekästä, tiedän.)

niitä sen syntymättömän lapsen haaveita, toiveita ja oikeuksia... Kun kyllähän hänelläkin on oikeus olla muutakin kuin järkeilyn tulos, jo olemassaolevan lapsen sisarus, syövän parannuskeino... Hänelläkin pitäisi olla oikeus syntyä perheeseen ja hyvään parisuhteeseen, saada molemmat vanhemmat...