TAMPERELAISET!? Onko totta?
Että siellä saa kodinhoitoapua 10eur/4h tai 20eur/8h kunnalta? Voi onnelliset!? Miksi muualla ei ole? Aivan loistava juttu jos näin on? Jutussa mainittiin että esim. väsynyt äiti saa tällaisen avun. Juttu itsessään kertoi perheestä, mihin syntyi kolmoset ja Jyväskylästä avun saaminen oli kiven takana.
Kommentit (29)
Uuvuin totaalisesti eron jälkeen kun yritin hoitaa lapset ja käydä töissä, työni osittaista iltavuoroa jolloin lapset olivat keskenään kotona.
Kysyin neuvolasta ja sossusta apua, mutta sanoivat etten saa, ettei ole kotiapua tarjota. Niinpä sitten menetin työkykyni ja nyt pitkällä sairaslomalla, vieläkin ilman kotiapua, sanoivat vaan että palkkaa siivooja ja niipä teinkin aina kun on " ylimääräistä" rahaa :(
Ja ihana juttu kertakaikkiaan!
Käytin kyseistä palvelua vuosi sitten, eli viime talvena paljon. Olin raskaana ja raskaus oli riskiraskaus etisen istukan takia. Lisäksi sairastuin raskausajan masennukseen ja olin kyllä tosi näännyksissä ihan normaaleista arkiaskareista...
Neuvolan kautta kehotettiin ottamaan yhteyttä perhetyöhön ja sieltä sainkin vuorokauden varoitusajalla ihanan tädin meille kotiin. Hän tuli siis nimenomaan hoitamaan esikoista, tosi energistä kaksivuotiastamme. Ulkoili, laittoi ruoan ja teki pientä pintasiivousta, levitti/pesi pyykkejä, hoiti astiat yms. Ja tosiaan oli aivan ihania ihmisiä kaikki!
Olen ikuisesti kiitollinen tästä palvelusta sillä se mahdollisti oman toipumiseni siihen kuntoon, että selvisin vastasyntyneen ja esikoisen kanssa sitten synnytyksen jälkeen. Ja myös raskaus sai jatkua riittävän pitkälle kun sain levätä ja oli apua raskaimmissa hommissa. Vauva syntyi lopulta rv36+6.
T: kahden pojan ikionnellinen äiti, joka ainakin arvostaa tätä palvelua sydämestään!
on ilmeisesti ainut paikkakunta jossa tätä ennaltaehkäisevää työtä tehdään? Vai onko muita? Siinä lehtijutussa oli vain maininta, että Tampereella saa helpoiten apuja. Sanoiko joku, että Helsingissä?
Apua saadakseen ei tarvi olla mitenkään erityinen, vaan tavis väsynyt äitikin voi saada apua. Eikä kysellä sen tarkempaan miksi.
t. tamperelainen, joka on ollut väsynyt ja masentunut ja on erityislapsi eikä mistään avusta ole ikinä ollut puhettakaan.
Mutta johan kympillä-kahdella palkkaakin itselleen pimeän apulaisen.
Itse käytin apua lasten (3) ollessa pieniä. Olivat lasten kanssa päivän silloin 17¿/pvä, mutta eivät tehneet mitään muuta kuin ruoan. Joskus toivoin, että imuroisivat tai silittäisivät. Eräs nainen silitti, mutta kaikki kieltäytyivät imuroinnista.
Olin itse kamalan väsynyt ja olisin toivonut jonkun laittamaan ruokaa, siivoamaan ja käsittelemään pyykit, että voisin keskittyä lapsiin. Hepä hoitivat vain lapset ja sain itse tehdä nuo kotityöt. Linjahan se on tuokin, mutta en ymmärrä, mitä iloa siitä oikeastaan mulle sitten oli.
mulle sitä tyrkytettiin viime keväänä, kun olin ihan poikki miljoona kertaa yössä heräilevän vauvan ja uhmiksen kanssa. En kuitenkaan sitten käyttänyt sitä apua...siinä joutuu kuitenkin aina vähän " erityistarkkailuun" jos käyttää tällaisia sosiaalipalveluja..
Asuivat ainakin tuolloin Jyväskylässä? Vauvat syntyneet? Mistä voin lukea lisää?
poistatte vain välit. Sieltä löytyy tietoa.