2,5v. pois äidin vierestä nukkumasta.. MITEN????

Vierailija:

Ei tullut mieleen vauvasta asti laittaa lapsi omaan sänkyyn?? Mitäs nyt vikiset.

Vierailija:

Jälkiviisaus ei tietänkään auta, mutta silti... Mä olisin alkanut kaivata yöunia jo varmaan aiemmassa vaiheessa.

Nyt vaan raaka peli sitten, anna huutaa vaan. Ei kai se ole lapsenkaan etu, että äiti ei saa nukuttua.

Mulla on kans 2,5-vuotias, joka on kyllä aina nukkunu omassa sängyssä. Silläkin on nyt sellanen vaihe, että pyytää äitin viereen nukkumaan, varsinkin jos sattuu yöllä heräämään. En ota, osittain jo ihan käytännön syistä (nukun parvisängyssä). Että kai tollanen ikäänkin voi liittyä.

Mutta ihan itse päätät, annatko lapsen olla samassa sängyssä uniasi häiritsemässä kunnes itse haluaa pois, vai pidätkö oman pääsi. Siihen ei kannata lähteä, että soudat ja huopaat, välillä otat viereen ja välillä taas yrität saada omaan sänkyyn. Tsemppiä vaan.

Vierailija:

Joka vauvasta asti nukkunut omassa sängyssään ja nukahtaa aina itsekseen hyvin. Miksi ei ymmärretä, että vaikeampaa se totuttelu vanhemmalla iällä kun annetaan nukkua vieressä 2vuotiaaksi?!?

Eli miksi sä et voi ymmärtää, että lapset on erilaisia, eikä tuo tieto auta yhtään, kun se ei toimi noin kaikkien lasten kanssa. Voi että jotkut jaksaa olla typeriä.

Mutta minusta ihanaa kun lapsi on vieressä myllertämässä. Ja tosi paljon liikkuukin yöllä. Meillä 180 leveä parisänky, jossa vielä lapsen sänky kiinni.

Välillä tämä sängyn valtaaja hyörii niin, että kiipeää unissaan omasta sängystä äidin ja isän yli ja lopulta tippuu lattialle. Koitahan vaan jaksaa, lapsi tarvitsee läheisyyttä.

Ja meillä syynä samassa huoneessa nukkumiseen oli yksinkertaisesti tilanahtaus eli vain yksi makuuhuone oli aiemmin käytössä.



Kaikkien iltarutiinien ja iltasadun jälkeen olen jättänyt lapset sänkyyn ja sanonut käyväni pesemässä vaikka hampaani. Sitten olen taas käynyt kurkkaamassa lapsia ja lähtenyt taas hetkeksi pois ja touhunnut omiani. Lopulta lapsi nukahtaa vaikken olisi ihan vieressäkään.

2 v pojalle annan joskus viereen jonkun lelun " nukkumaan" , jota räpeltää siihen saakka kunnes nukahtaa. (Jotkut eivät hyväksy tätäkään, mutta meillä se on auttanut monesti.)



On muuten todella autuaallista saada ensimmäisen kerran vuosiin nukkua kokopitkät yöunet kenenkään herättämättä! Sen asian eteen tekee töitä jonkun aikaa ihan mielellään. Nopeasti tuloksia ei välttämättä tule, mutta kärsivällisyyttä ja tsemppiä ap!

Meillä tarrataulu alkoi toimimaan about 3-vuotiaalla. Ja hyvin toimikin sitten. Sen avulla hommat alkoi toimimaan tosi nopeasti. Ensin käytettiin tarrataulua pissalla käymiseen. Siitä sai kiitokseksi tarran. Sitten se oli johonkin muuhun, en enää edes muista. Ja nyt nukkumaan käymisestä saa tarran. Eli siitä ettei illalla tappele nukkumista vastaan, vaan jää kiltisti odottelemaan unta iltasadun jälkeen. Ja tosi hyvin on alkanut käymään. Lapsella on ikää 3 v 3 kk.



Eli minäkin oon tuon kannalla, että ensin valmistellaan lasta omassa sängyssä nukkumiseen esim. pari viikkoa. Sitten kun se määräpäivä on, niin sinä päivänä voisi ehkä käydä ostamassa jonkin uuden ihanan nallen sinne sänkyyn kaveriksi. Ja sitten sitä tarratauluakin voi kokeilla, eli selität myös sen periaatteen, että siihen kasataan tarroja ja sitten kun taulu on täynnä, niin saa palkinnon. Palkinnon kuva siihen taulukkoon ja taulukko esim. jääkaapin oveen, missä se on koko ajan näkyvillä. Ja esim. 3 - 5 ruutua tarroille on hyvä määrä esnimmäisellä kerralla.



Ja sitten illalla yrität parhaasi ja toivot parasta. En kyllä tiedä onnistuuko. Meillä on kanssa todella takertuva esikoinen, ja se nukkuu edelleen vieressä, vaikka se todella rasittavaa onkin. Toinen lapsi on ihan toista maata. Sille toimii paljon helpommin kaikki tällaiset neuvot. Mutta tuolle esikoiselle ei esimerkiksi auta yhtään tuo, että vertaillaan muihin lapsiin. Ei sitä kiinnosta mitä muut tekee. Tai että mukamas kanniskellaan tänään puoli tuntia ja huomenna vähemmän ja kolmantena päivänä ei huuda enää laisinkaan. Joo helppoahan se olisi, jos noin menisi. Mutta tää sitkeä takertuja huutaa yö yön perään vain enemmän, joten jos ekana yönä on tyytynyt puolen tunnin huutoon, niin kolmantena yönä huutaa jo kaksi tuntia. Että kaikki lapset ei vaan toimi oppikirjojen mukaan.



Mutta tsemppiä sulle. Meillä kyllä tuossa kolmevuotiaana alkoi olla enemmän keinoja käytettävissä, kun lapsi alkoi paremmin ymmärtämään syitä ja seurauksia, alkoi kiinnostumaan perusteluista ja selityksistä, jne. Eli nykyään päästään keskustelemalla ja etukäteen valmistelemalla jo aika pitkälle. Ja elämä on monella osa-alueella muuttunut vaativasta aivan tavallisen helpoksi. Joten tsemppiä sullekin. Helpotusta on luvassa, aika tuo sitä automaattisesti.

Kannattaa puhua omassa sängyssä nukkumisesta aina kun tilaisuus tulee.



Auttaisiko, että saa sänkyynsä uudet hienot lakanat? Tai sen lampaantaljan tai uuden unilelun.



Meidän pienelle (just samanikäinen) ei vielä kolme kuukautta sitten auttanut mitkään unilelut tai muutkaan, jos illalla sille päälle sattui. On siis nukkunut jo aikapäivät omassa sängyssään ihan siksi, ettei osaa nukkua meidän välissä, vaan pyörii ja hyörii ja lopulta herää. Sekin on joskus vähän ongelmallista, kun ollaan esim. kyläilemässä...



Joskus vain on niitä iltoja, kun uni ei tule lainkaan. Silloin on kokeiltava jotain (on isompiakin huollettavana sänkyyn asti ja mies iltatöissä). Mutta tätänykyä pienellemme on hienoa, kun sai isojen pussilakanan ja peiton. Sen alla on mahtava nukkua. Pikkuisesta ei näy kuin pää, kun hän pujahtaa omaan sänkyynsä peiton alle. Omasta sängystä on tullut tosi tärkeä - oma juttu.



Lisäksi pienin ymmärtää puhetta kivasti jo, viimeksi toissailtana selitin että nyt on käytävä nukkumaan, että jaksaa aamulla hoitoon. Kehotin miettiin kivoja kuvia, johon lapsi päättäväisenä totesi, että hän miettii autoja ja prinsessoja. Ja sinnehän tuo nukahti. Huonompia iltojakin on, onneksi harvemmin enää nykyään.



Esikoisen kanssa joskus aikanaan käytin lahjontaa. Tarroja nätistä nukahtamisesta. Ja 20 tarrasta kirja. Mutta hän oli vähän vanhempi, n. kolme vuotias. Keskimmäinen on aina nukahtanu hienosti. Kunhan vain vanhemmat on antaneet itsestään jotain elonmerkkiä. Eli ei oo saanu olla täysin hiljaa, vaan on jotain vähän kolisteltu ja " elämöity" . Aika usein majoituin silittämään sen verrna lähelle, että lapsi kuuli äänet, lisäksi itse näin samalla television ja tuli monastikin silitettyä tosi pitkälle iltaan.

Itse olen myös hieman vanhemman lapsen yh ja lapsi myös nukkunut vauvasta saakka vieressäni: se nyt vain oli imetysvaiheessa kätevintä, eikä sitä unikouluakaan jaksanut silloin tai myöhemminkään pitää, kun tosiaan yksin on lapsen kanssa.



Muakin tilanne alkoi jossain vaiheessa rassaamaan, vaikka mulla hyvät unenlahjat onkin. Ei varmaan paljon lohduta, mutta meillä asiaan auttoi aika. Ja lahjukset: tarrataulu, josta saa esim. viiden tarran (eli viiden hyvin nukutun yön) jälkeen jonkun kivan palkinnon! En tiedä toimiiko vielä 2,5 -vuotiaalla, vuotta vanhemmalla ainakin mainiosti.



Meillä myös auttoi keskustelu, joka aloitettiin jo viime syksynä: juttelin aina miten isot pojat nukkuvat aina omassa sängyssä ja miten joulun jälkeen sinunkin on tehtävä niin, tuo deadline sitten pikku hiljaa iskostui pojan päähän, eikä mitään suuria taisteluja tarvinnut edes käydä. Meillä auttoi myös vertaaminen pojan kavereihin, joiden kerroin myös nukkuvan hienosti omassa sängyssään.



En tiedä oliko näistä neuvoista hyötyä. Ainakaan ei kannata suuttua ja huutaa pienelle, kun kaipaa läheisyyttä, ihan oikea ja vilpitön tarvehan se on. Eikä siis myöskään mitätöidä ja väheksyä tätä tunnetta. Meillä onkin edelleen niin, että poika saa kyllä tulla yöllä viereen, jos herää ja pelottaa, mutta tarra tulee vain, jos on koko yön omassa sängyssä. Kuitenkin tietoisuus siitä, että tarvittaessa äidin viereen pääsee, rauhoittaa kummasti.



Tsemppiä unitaisteluihin, toivottavasti pian helpottaa!

Meillä reilu 2 v, jonka kanssa yöt ihan samanlaisia. Pitäisi saada omaan sänkyyn. Ollaan mietitty just tuota, että lapsen sänky aluksi kiinni meidän sänkyyn.



Meillä lapsi nukkui sänkymme vieressä pinnasängyssä vauvana. 8 kk vanhana jouui leikkaukseen. Fyysisesti toipui hyvin, mutta henkisesti ei. Kuukauden päivät takertui paniikissa minuun. Isäkään ei kelvannut. Mikään tassuttelu ja rauhoittelu pinnikseen ei auttanut. Huusi hysteerisenä kunnes otin syliin ja viereen. Myöhemmin yritimme takaisin pinnikseen, mutta silloinkin huusi kauhuissaan ja oksensikin muutaman kerran.



Nyt ajattelimme alkaa hiljakseen kouluttamaan omaan sänkyyn. Lapsi on muuten älyttömän hellyydenkipeä. Monta kertaa päivässä tankkaa rakkautta sylissä, käy vähän väliä halaamassa ja suukottelemassa. Eli läheisyyttä saa kovasti päivälläkin.

Jos noin kovasti haluaa olla lähellä, niin todellakin tarvitsee sitä läheisyyttä. Jos ei sitä illalla ja yöllä saa, niin vaatii sitä enemmän päivällä. Pystytkö sen antamaan?



Meillä oli kanssa vieressä nukkuja pitkään. Auttoi, kun laitettiin sänky kiinni meidän sänkyyn. Annetaan tytön (nyt melkein 5v) nukahtaa meidän sänkyyn ja nostetaan sitten omaansa. Tuossa 2,5 vuoden iässä selitin tytölle illalla hyvissä ajoin, että teen näin ja saat sitten aamulla tulla äidin ja isän väliin, mutta yö pitää olla omassa sängyssä. Meni heti läpi, ja sen jälkeen on aina nukkunut omassa sängyssään. Nykyään jopa todella sikeästi.



Laita ne sängyt ihan vierekkäin, niin saat rauhoitettua lapsen ennekuin ehtii kunnolla heräämään ja tulemaan sun sänkyyn eikä sitten tarvitse tapella keskellä yötä. Yltät hyvin silittelemään, pitämään kädetä yms. Saa läheisyyttä, mutta sulle jää tilaa. Eikä varmasti jää traumoja. Sanotaan, että alle 3-vuotiaan ei pidä joutua nukahtamaan yksin. Nukuta viereen niin saa tankattua läheisyyttä eikä tarvitse sitä niin paljon yöllä.



Kokeilemisen arvoista, toimii meillä!



Maaria2