Oppiiko 2-vuotias laskettelemaan ja veisitkö jo rinteeseen? Kuulin että näin on tapahtunut ja kyllä hirvittää!!
Kommentit (10)
kun olimme pääsiäisen aikaan Rukalla laskettelemassa. Kokeilimme miten suksien päällä olo onnistuu, kun meillä oli olemassa isoveljien vanhat pienet lasketteluvälineet. Vaikka poika kovasti halusi mäkeen isoveljien perässä, ei siitä tullut mitään, kun hän ei halunnut olla lastenrinteessä vaan olisi pitänyt päästä muiden perässä isompiin mäkiin. Ja muutenkin motoriikka oli vielä liian kehittymätöntä ja monot tuntuivat hänestä hankalilta.
Vuoden päästä, eli viime kevättalvella poika sitten jo " lasketteli" isän jalkovälissä ja tuli isohkoa mäkeä lopulta jo valjaidenkin avulla.
Kolmevuotiaat valjailla on kai nuorin mitä tiedän.
meni ihan hyvin. Tuskin olis menny yhtä hyvin vuotta aiemmin.
5 vuotta, olen kuullut että jalat voi viottua kun monot ja laskuasento vääntää jalkoja tietyllä tavalla.
Mieheni sisko aloitti laskettelemaan 3-vuotiaana ja laski monta vuotta kilpaa ilman mitään kasvuongelmia. Mieheni on ortopedi (=kirurgi, joka on erikoistunut luu-ja keinonivelkirurgiaan) ja hänellä on myös kilpalaskija ja hiihdonopettajatausta. Myöskään hän ei ole kuullut moisesta ongelmasta. Hänen mukaansa asia on ihan päin vastoin: ko. liikunta kehittää koordinaatiota ja kehon hallintaa ja samalla saa raikasta ulkoilmaa. Pakolla lasta ei tietenkään kannata yrittää mäkeen viedä, mutta jos lapsi itse sinne hinkuu, niin mikä ettei!
Ja tietysti myöhemmällä iällä saa lisäksi tuntumaa railakkaaseen after skihin...heh!
t.3
omani oli 3v. ekan kerran mäessä ja ennen sitä hihtänyt perinteisillä.
Meni isänsä haarojen välissä. Tosin nyt se poika on mäkihyppääjä.
Ensinnäkin, kyllä keskieuroopan maissa on ihan normaalia että aloitetaan enne 3v ikää..
Meillä vanhempi kokeili kerran 2 vuotiaana, mutta aloitti varsinaisesti vasta 3 v ikäisenä.
Nuorempi oli hiihtoloman aikana joka päivä rinteessä, ja ikää oli silloin 3 kk vajaa 3v. Lasten rinteessä ja muutaman kerran oikein loivassa " oikeassa" sinisessä.
en sitten tiedä mitä pitää ensin opetella vai pitääkö asiat oppia jossain tietyssä järjestyksessä, en oikein usko. Ollaan kuitenkin liikuttu myös paljon luistimilla ja perinteisillä suksilla.
Mutta tärkeintä on kai edetä lapsen tahdissa, jotkunhan eivät kävele vielä kunnolla 2v ikäisenä...
Laski ensimmäiset kerrat vanhempien jalkojen välissä. Sen jälkeen siirryttiin laskemaan rinnakain niin, että pidettiin samoista poikittain olevista sauvoista kiinni. Olimme ainoastaan loivissa lasten rinteissä.
Olisi halunnut laskea yksin, mutta emme antaneet, koska eihän hänellä mitään tilannetajua ollut.
Huomenna menemme tämän kauden ensimmäiseen mäkeen. Katsotaan, miten meidän käy.
voihsan sille laittaa sukset jalkaan ja tyrkätä rinteeseen mutta en usko että oppis ihan laskettelemaan