Muita jotka eivät halua uraa
Minä olen tällähetkellä kotiäitinä ja sen jälkeen kun nuorin täyttää 3v palaan kaupan kassalle.
Ja olen täysin tyytyväinen näin. Iloinen ja onnellinen ihminen.
Minua ei nakkaa kakan vertaa jos joku säälii minua koska olen vain kotiäiti ja kaupan kassa. Minä ja perheeni olemme onnellisia näin.
Vaikka olenkin pelkkä amis.
Miksi pitäisi saada joku akateeminen ura jos itse ei kiinosta yhtään. Siksikö että yhteiskunta arvostaa sitä enemmän?
Sen kustannuksellako ettei itse olisi sitten enää onnellinen.
Muita jotka ovat onnellisia ja tyytyväsiä elämäänsä ilman hieno koulutusta ja ammattia?
Kommentit (40)
Mieheni ja minä erosimme. Nyt mun ei tarvitse miettiä miten elätän itseni ja perheeni. Matkustamme joka vuosi ja elän sellaista elämää kuin haluankin. Pomona olemisessa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse sietää paskaa keneltäkään (paljoa).
Olet luultavasti onnellisempi kuin minä, mutta en silti halua, että minun pitäisi miettiä mistä uudet haalarit tai onko varaa luistimiin ja suksiin.
- emansipoitunut moderni yh
olen kuitenkin ollut " vain" kotiäitinä 10 vuotta. Nyt olen kyllä menossa töihin, mutta ihan sama menenkö koulutustani vastaavaan vai Saarioisten pakkaamoon. Töitä teen vain saadakseni rahaa. Perheen säästöt ovat täysin huvenneet kotiäitivuosien aikana, lastenkin rahat lainattu. Kunhan talous on taas kunnossa rupeamme lastensuojelun kriisiperheeksi, niin pääsen taas jäämään kotiin :D
olen opettaja ja se riittää minulle.
Vierailija:
Sen kustannuksellako ettei itse olisi sitten enää onnellinen.
Koulutusko sinut tekisi onnettomaksi? Yleensä ihmiset hankkivat koulutuksen siksi, että ovat kiinnostuneita tietyistä asioista. Aniharva hankkii tietyn koulutuksen vain rikastuakseen. Tietysti harrastuksiinkin voi panostaa. Mutta sellaisia ihmisiä en oikein ymmärrä, jotka eivät tunnu olevan mistään kiinnostuneita, ja " tyytyvät" hyvin pieniin ympyröihin. Enkä nyt tarkoita että sinä ap olisit sellainen. Mutta en arvostele kenenkään ratkaisuja, jokainen tyylillään. Jos voi valita elämäntyylin joka tekee onnelliseksi, niin sehän on ihanteellinen tilanne.
t. fm
Vaan kohtuullisen korvauksen siitä, että olen töissä. Jos kerran en ole lapsieni kanssa, vaan töissä - haluan rahan riittävän muuhunkin kuin maitoon ja leipään.
Jossain vaiheessa palaan baaritiskin hanapuolelle, loistoduuni. biletystä ilman krapulaa ja rahaakin tulee:)
että pitäisikö mun hankkia hieno koulutus vain sen takia että yhteiskunta painostaa vaikkei itseäni kiinostaa yhtään ja jos sen tekisin en varmasti voisi olla onnellinen.
Joku toinen, mm siskoni. On hyvin onnellinen opiskellessaan yliopistossa. Se elämä sopii hänelle, mutta ei minulle.
Minä olen onnellinen näin. Samoin perheeni.
Mutta palailen lukemaan keskustelua myöhemmin. Nyt lähdetään lasten kanssa ulkoilemaan ja kauppaan.
t: ap
Inttämisiä nämä oikeastaan ovat, eivät keskusteluja. Jokainen höyryää miten on onnellin ja tyytyväinen omaan tilanteeseensa ja monimuotoisempi keskustelu aiheesta tallautuu jalkoihin heti kättelyssä.
Blääh
Viereen valmistuu pian kauppakeskus ja olen ajatellut että jos kävisin muutaman tunnin olemassa kassalla iltaisin.. Voisin olla näin pojan kanssa kotona vaikka koulun alkuun asti.
Tai sitten haaveilen että muuttaisimme kotitilalleni ja alkaisimme viljellä jotain erikoiskasveja: hamppua tai pellavaa, yms. Tai että opiskelisin vyöhyketerapeutiksi ja olisin yrittäjänä kotipihassani...
Siis kaikkea muuta kuin koulutustani vastaavaa työtä. Ja kun ei rahakaan kiinnosta yhtään. Talo on pian maksettu, ei ole muitakaan lainoja.
Miehensä teki uraa, vaimo hoiti kodin ja lapset.
Mies tuli työmatkalta kotiin jouluksi ja ilmoitti haluavansa uran. Pääsi kesällä johtajaksi ja haluaa nyt nuoren ja koulutetun ja edustavan vaimon. Ja kas, sellainen oli löytynyt!
Olen koulutukseltani FM, mutta urani olen tehnyt kotona lasten kanssa. Olen ollut kotiäiti jo 19 vuotta. Teen välillä joitain pikkuhommia, mutta mitään akateemista uraa en aio koskaan luodakaan. Oikeastaan haluaisin ryhtyä perhepäivähoitajaksi. Myös käsityöt kiinnostavat. Voisin ruveta vaikka pukuompelijaksi. Oman alan koulutuksesta on ollut hyötytä lasten koulunkäynnin kannalta: olen pystynyt opastamaan heitä esim. esitelmien ja tutkielmien teossa.
Olen sairaanhoitaja ja lisäksi aineenopettaja (nyt yläkoulussa). En koe kumpaakaan koulutusta sen merkittävämmäksi uraksi. Ehkä, jos pyrkisin rehtorin toimeen tai suorittaisin tohtorintutkinnon pääaineestani tms, voisi ammattiani ajatella urana. Urana siis siinä merkityksessä kun se tässä jutussa vaikuttaa olevan. Koen opettaja työn leppoisana ja helppona ja minulla riittää aikaa ja jaksamista perheeleni. En kaipaa suurempia haasteita, koska minulla on uraputki mies.
Itse pidän uraputkesta taukoa kahden lapseni ollessa pieniä ja haluan tehdä mahdollisimman lyhyitä päiviä ja antaa heille aikaa.
Se on surullista, että tehdään lapsia ja ei anneta heille sitten heidän tarvitsemaansa hoivaa ja aikaa. Oli sitten ura tai ajanvievät harrastukset tai luottamustehtävät.
Juttusi varmaan tosi, muttei kerro mitään siitä, kuinka naisten pitäisi toimia. Miehen takiako naisen pitää hankkia ura, olla edustava... Itse ainakin ajattelen niin että ensisijaisesti tehtäväni on toteuttaa itseäni olla sitä mitä olen. Uran tekeminen on aika iso asia, jos sellainen ei kiinnosta. En itse voisi arvostaa itseäni, jos urani olisi mieheni, ei itseni vuoksi. Sitä paitsi, kuten huomaat itsekin, tarinassasi mies vaihtoi nuorempaan. Kuinkas sen estät? Olemalla vanhenematta vai?
En ole käsittääkseni edes argumentoinut mitään mitenkään, kerroinpa vain tuoreen episodin nimenomaan tästä aiheesta.
12
hyvä näin - en tarvitse uraa, mutta jälkeenpäin myönnän että se johtui lähinnä siitä, ettei minulla ollut uraa jota tehdä!!
Jos on kaupan kassana, eipä siitä uraa saa ilman koulutusta!
Nyt kun minulla on ura, onnen ja koulutuksen takia, säälin ihmisiä jotka eivät omaa minkaanlaista uraa...ei uran tarvitse olla akateeminen. Itse olen kosmetiikan alalla, saan hyvää palkkaa työstä josta todella pidän.
haluan sanoa, että ole onnellinen! Sinä ole heitä, jotka pitävät tämän yhteiskunnan pystyssä.