APUA! Onko enterorokko vaarallinen raskaana olevalle?
Minä sairastuin enterorokkoon ja töissä on yksi työkaveri raskaana. Voinko saada pahaa aikaan jos hän saa minulta tartunnan?
Kommentit (7)
raskaana olevan ei pitäisi sairastua. En tiedä mitä aiheuttaa, mutta esikoisen päiväkodissa oli vauvapuolella enteroa ja minua varoiteltiin siitä. olen siis raskaana.
Vesirokko ja parvorokko ovat vaarallisia sikiölle.
No miksiköhän päiväkodin henkilökunta varoittelee mua asiasta jne.
Itse en ole ikinä kuullut, että entero olisi vaarallinen. vesi- ja parvorokko kylläkin.
Enteroviruksia on NIIN moniakin, että niiltä on mahdoton suojautua...
Itse olin raskaana ollessa pk:ssa töissä ja siellä jollain lapsella oli parvorokko, enkä saanut sairaslomaa sen takia.
Enterorokko
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Enterorokko on enteroviruksen aiheuttama sairaus, joka ilmenee rakkuloina suussa, käsissä ja jaloissa sekä monesti alkuvaiheessa kuumeiluna, kurkkukipuna, päänsärkynä ja flunssaoireina. Toisinaan saattaa esiintyä hengitystieoireita ja ripulia.[1]
Enterorokko on lähinnä pikkulasten vaiva. Se paranee itsestään noin viikossa. Sairautta on toisinaan kutsuttu rakkuloiden sijaintien mukaisesti myös "suu- ja sorkkataudiksi", vaikka sillä ei ole mitään tekemistä karjaeläinten suu- ja sorkkataudin kanssa.[2]
Enterorokon itämisaika on muutama vuorokausi. Suun rakkulat saattavat pahimmillaan olla niin aristavia tai kivuliaita, että syöminen tuottaa hankaluuksia. Toisin kuin vesirokko, enterorokko ei tyypillisesti aiheuta kovaa kutinaa.[3]
Enterorokon sairastaminen raskauden aikana ei aiheuta vaaraa sikiölle. [4]
Eli ei haittaa raskaanaolevalle, eikä sikiölle!
Wikipedia ei ole luotettava haku lähde niikuin ei mikään keskustelu palstakaan! Katsokaa terveyskirjastosta hyvät ihmiset! Terveisin lähihoitaja opiskelija!
Ei aiheuta vaaraa, mitä nyt keskenmenoja :/
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/tiedeartikkelit/rokkotaudit-ja-raskaus/