Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suurimmat muutokset elämässänne, kun vauva syntyi?

Vierailija
29.12.2007 |

Ihanaa odotusaikaa seuraa täydellisen ihmisen syntyminen maailmaan ja juuri teidän perheeseenne. Mutta mitä muutoksia vauva toikaan tullesaan? Mistä jouduitte luopumaan? Mikä muuttui hankalammaksi? Missä ei tule enää juurikaan käytyä, kun se on vaunujen kanssa hankalampaa?



Pitkään ollaan asuttu kaksin eikä lähimmillä kavereillakaan ole vielä lapsia. Vauvakuume kasvaa, mutta samalla myös pikkuisen jännittää ;)

Kommentit (43)

Vierailija
1/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei todellakaan kannata tuudittautua siihen uskoon, että " mikään ei juuri yhtään" muutu. Kyllähän sellaiselle parille, joka on tottunut vain kahdestaan olemaan, on vauvan tulo niin iso muutos että oksat pois.



Mutta ei sen takia kannata jättää lapsia hankkimatta. Elämähän muuttuu muutenkin aina, ja niin sen pitää mennäkin. Lapsen myötä on todellakin pakko kasvaa aikuiseksi ja mm. jättää omat tarpeensa syrjään joksikin aikaa. Ehkä suurin muutos on se, kun tajuaa lapsen myötä, että paluuta menneeseen ei enää koskaan ole. :)

Vierailija
2/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

nähty. Muutenkin kavereiden kanssa oleminen väheni ehkä 90%. Kaverit on suurimmaksi osaksi lapsettomia miehiä, enkä lapsen synnyttyä ole saanut edes äitikavereita. " vauva" on nyt 3½v. eikä mulla edelleenkään ole kuin nuo vanhat " poika" kaverit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannattaisi ajatella, että se oma kokemus/näkemys on ainoa oikea...

Vierailija
4/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yöunet eivät ole enää niin pitkiä, meillä ei enää nukuta viikonloppuisin puoleenpäivään. Menot pitää miettiä niin, että vauvan saa mahdutettua mukaan. Kahviloissa istuminen hankalaa nyt kun lapsi haluaa könytä lattialla. Ihan pienen vauvan kanssa helpompaa.



Lapsettomat ystävät eivät käsitä mitä on olla vauvan kanssa.

Vierailija
5/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oltiin mieheni kanssa ennen aika kovia juhlijoita, minä taisin olla pahempi. Sain esikoisen 20 v ja kyllä meidä molempien elämä rauhoittui, kun lapsi oli kolmen kk niin noin kerran kk vietiin tyttö mummulle yökylään ja vietettiin vapaata lapsettomien kavereiden kanssa. Toisen lapsen syntymän jälkeen hyvä jos kerran 2- 3 kk välein käydään jossain. Meillä kyllä elämä on muuttunut rikkaammaksi lasten myötä, elämällä on jokin tarkoitus. En edes kaipaa aikaa enne lapsia, tottakai kyläilyyn lähtemiset on työläämpää mutta ei mitenkään ylitsepääsemätöntä ja joo, spontaaniutta ei enään oikeastaan edes ole mutta mitäs sitten, ite tykkään suunnitella kaiken etukäteen ja vihaan äkkilähtöjä kun aina jotain silloin unohtuu yms.

Vierailija
6/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhden lapsen kanssa kulkemiset eivät paljoa muuttuneet, mielenkiinnon kohteet kylläkin. Baareissa juokseminen ei enää kiinnosta. Vaatekaupoissakin ostaa mieluummin lapsille kuin itselle. :) Ihan kaikki on kyllä muuttunut sen jälkeen kun on saanut lapsia, olen mielestäni nyt ihan eri ihminen kuin aiemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan ihmisillä jotka elävät kovin aktiivista elämää, työ tärkeää ja paljon harrastuksia, äkillisiä matkoja ja muita hetken tempauksia, juhlimista ja baarielämää niin heille muutos on suurempi kuin vaikka pariskunnalle joka on jo ennen lasta elänyt rauhallisempaa kotiarkea.



Oma lukunsa sitten miten tuon muutoksen ottaa, itse näkisin että elämä muuttuu kokoajan. Lapsuus vaihtuu nuoruudeksi ja siitä aikuisuudeksi, opiskelut on oma aikakautensa, samoin työelämääns siirtyminen. Parisuhteen muodostuminen, yhteisen kodin perustaminen ja siihen hioutuminen, koiranhankita jne. Ei minulla elämä ole ollut samaa paksua pötköä aiemminkaan, asioita on tapahtunut ja elämä niiden myötä muuttunut mutta en ole kokenut niitä minään kriiseinä. Siksi kai odotetun lapsen syntymä ooli meille vain yksi iloinen perhetapahtuma. Toki elämä muuttui ja välillä oli raskastakin, mutta kuitenkin niin ihanaa.

Vierailija
8/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ennen kuin unirutiinit ym. muodostuvat. Saunassa tai suihkussakin sai olla korvat höröllä, josko vauva itkee. Saunottelut sitten minun kohdaltani jäivätkin kun en saanut kahta minuuttia kauempaa yhtäjaksoisesti istua lauteilla. Vauva heräsi aina kun pääsin lauteille asti.



Lempiohjelmat ja sen sellaiset jäivät, koska niitä ei voinut rauhassa katsoa. mikään bilettäjä en ole koskaan ollut, joten iltarientojen jääminen ei harmittanut. Kaverit sen sijaan kaikkosivat yksitellen. He eivät ymmärtäneet millaista lasten kanssa eläminen on, ja tuntuivat odottavan, ettei minussa tai elämässäni muutu juuri mikään ja että voisin aina jättää lapset isälle kun mieli tekee lähteä. Kaipaan kavereitani kyllä silloin tällöin.



Ruokarauhaa ja vessarauhaa ei juuri ole. kaikki omat tarpeeni olen joutunut laittamaan sivuun ja elellyt lapsia passaten. Oletan että tämä vaihe helpottaa pikkuhiljaa kun kuopuskin täyttää keväällä kolme.



Ai niin, lukutoukkana haluaisin joskus saada lukea rauhassa jonkin kirjan kannesta kanteen kerralla eikä kappaleen pätkissä.



Tässä oikeastaan kaikki muutokset minun kohdallani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. lapsen kanssa:



Ruokakaupassa käynti oli vaikeaa kun aina piti mennä rattaiden kanssa.

Aluksi jännitti jos vauva huutaa siellä (koliikkilapsi) ja sitten myöhemmin vuoden ikäisen kanssa sai pelätä itkuraivareita.



Muuten kaikki liikkuminen oli melko helppoa, olin kaupungilla todella usein vaunujen kanssa, kyläilin ja ulkoilin. Koko perheen voiminkin oli helppo mennä kylään ja kutsua vieraita koska tyttö oli koliikkiajan jälkeen todella hyväuninen paikasta riippumatta.



Myöskin yksin ulos lähteminen oli helppoa koska toinen pystyi helposti hoitamaan lasta.

Saimme lapsen myös usein jonkun muun hoitoon niin että saatiin olla kahdestaan.



---



2. lapsen kanssa:



Kaikki olikin paljon hankalampaa.

Tuplarattaat jäi kerran jumiin kaupan kassalle jonka jälkeen aloin hoitaa kauppareissut yksin tai isoissa marketeissa.

Toinen lapsi ei koskaan viihtynyt kaupan kärrykaukalossa joten helpointa oli käydä niin että esikoinen (1,5v) istui normaalissa kärryssä ja vauva oli rintarepussa.

Olin aina ihan poikki jos kävin molempien lasten kanssa kaupassa. :(



Toinen lapsi on nyt 8kk ja olen käynyt kahdesti molempien lasten kanssa kauppakeskuksessa.

Molemmilla kerroilla on ollut ihan painajaismaista.

Esikoinen haluaa pois rattaista ja käteensä kaiken mitä näkee ja kuopus ei saa unen päästä kiinni kun esikoinen huutaa. Sitten huutaa kaksi lasta.



Käyn siis paljon harvemmin ostareilla koska haluan mennä yksin.. Joskus ennen 1-2 kertaa viikossa, nyt ehkä kerran kuukaudessa.



Kyläily on aika helppoa kun on auto käytössä päivisin.

Lapset saa helposti turvaistuimiin kiinni ja sitten vaan menoksi.

Rattailla ei olla paljon kyläilty kun lähistöllä ei asu ketään tuttavia ja bussiin en lähde kun lapset on siellä levottomia.

Iltaisin käydään aika harvoin muualla kuin mummolassa.

Vieraita otetaan silti mielellämme vastaan koska lastenhoito sujuu helposti jos ollaan kotosalla.

Vierailija
10/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki elämä on täynnä muutoksia, kuten joku aiemmin kirjoitti, mutta mikään näistä muutoksista ei ole yhtä suuri kuin se, että lasten myötä vastaat itsesi lisäksi näistä pikkuihmisistä 24/7.



Itselläni on kaksi lasta. Naurattaa, kun täällä niin moni sanoo, että vauvan kanssa liikkuu missä vain. Meidän esikoinen oli niin itkuinen vauva eikä viihtynyt lainkaan vaunuissa, että missään kahviloissa tai kaupoissa en pystynyt käymään. Toki kokeilin muutaman kerran, mutta oli melko työlästä sitten suuri osa matkasta kantaa toisella olalla karjuvaa vauvaa ja toisella kädellä työntää isoja vaunuja. Imettäminen sujui periaatteessa hyvin eli maitoa tuli, mutta vauvat sitten ottivat sitä vaihtelevalla menestyksellä vastaan (mm. masuvaivat saivat kuopuksen kiemurtelemaan rinnalla niin, ettei mistään auvoisesta yhteisestä hetkestä ollut tietoakaan).



Mahdollinen oma kypsymättömyys tulee lasten kanssa kiusallisen hyvin esille. Elellessäni sinkkuna en esim. koskaan tajunnut, kuinka huonot hermot minulla on, kun kolme muuta perheenjäsentä aina samaan aikaan roikkuu hihassani toiveineen ja vaatimuksineen.



Mies on yllättänyt positiivisesti osallistumisellaan perheen ja kodin pyöritykseen, hän välittää lapsista kovasti, mutta yhteinen aika on minimissä ja kommunikointi pyörii aikalailla tämän arkirumban ympärillä, tarhaan viemisineen ja sieltä hakemisineen, kaupassa käynteineen, aamuheräämisineen, ruokailujen miettimisineen jne. jne.



En halua pelotella, mutta itse ajattelen tarinan opetuksen niin, että on paras varustautua ottamaan vastaan se jatkuva vastuu lapsista ja omien tarpeiden sivuun työntäminen. Elämä lasten kanssa on yllätyksiä täynnä ja on opittava elämään hetkessä; jos hirveästi suunnittelee asioita (esim. että silloin kun lapsi nukkuu, hoidan sen ja sen asian - silloin lapsi ei tasan tarkkaan nuku), tulee vain turhautumia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

No voi ITKU sun kanssas, 31. Et varmaankaan tajunnut mitä viestissäni tarkoitin. Senkin tosikko. :)

Vierailija
12/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se vähän alussa pelotti, mutta vauvat ovat yllättävän lujaa tekoa.

Muuten ei oikeastaan joutunut luopumaan mistään, sillä aika aikaansa kutakin ja eihän ihmisen pidä jämähtää samoihin kuvioihin koko elämäkseen, ihmisen kuuluukiin muuttua ja muuttaa elämänkuvioitaa tilanteen vaatimalla tavalla. Olisi täysin hölmöä ajatella minusta niin että vauvan tulo jotenkin esti minua enää tekemästä sitä tai tätä. Onhan se nyt itsestään selvää, että kun on uusi elämäntilanne, niin jotainhan jää väistämättä vanhasta pois. Turha se on itkeä menetettyjä baari-iltoja tai jotain muuta, jos niitä vielä vauvan tultua kauheasti kaipaa, ei selvästikään ole vielä kypsä vanhemmaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vieläkin harmittaa eniten se, että illalla pitää mennä suht ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa taas aamulla herätä lasten kanssa. Eikä kirjojen lukemiselle oikein meinaa saada raivattua aikaa muulloinkaan. Tunnen itseni sivistymättömäksi.

Vierailija
14/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko ikäni olen ollut koulussa tai töissä arkipäivät. Kun sitten oleskelin helpon vauvan kanssa kotona, oli se todellakin lomaa.



Vartaloon, seksielämään, harrastuksiin tai parisuhteeseen vauva ei juuri vaikuttanut, ainakaan negatiivisesti. Nukkuakin saa yllin kyllin, kun tuo " vauva" on jo kaksivuotias.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei voi kuvitella mitä se elämä oikeesti on vauvan synnyttyä. Vastuu esimerkiksi on valtava ja sen tajuaminen, että mä olen nyt aina sitten vastuussa tosta ihmistaimesta ja teen sitä koskevat päätökset ym.



Meillä esikoinen itki koko ajan, päivät ja yöt. Eka puoli vuotta oli tosi rankkaa aikaa. Varsinkaan turvakaukalossa eli autossa ei voinut yhtään olla, itketti ihan kauheasti. Eli meillä ei mitkään koliikin rauhotteluajelut tullu kysymykseen. Vaunuissa ei yhtään viihtynyt, ellei nukkunut. Ja nukkui pieniä pätkiä.

Mä en voinut tehdä mitään vauvan kanssa. Siis ei olis tullu mieleenkään mitkään shoppailureissut yksin vauvan kanssa.



Muistan joskus miehen ollessa töissä kuinka itkin, kun vauvakin itki. Mutta sitten mua lohdutti sellanen ajatus, että tää on nyt mun työtä, mulle maksetaan (äitiysraha) nyt tästä, mun kuuluu nyt vaan kestää ja selvitä.



Kiinteiden syönnin alottamisen jälkeen pikkuhiljaa tilanne helpottui päivien osalta. Äidinrakkauskin pääsi kehittymää vähän normaalimmin.



Ei mulle mitään traumoja jäännyt,vaikka jälikäteen ajateltuna ollaan miehen kanssa ajateltu, että miten me selvittiin. Mutta silloin se on se elämä ja kestäähän sen.



Kakkonen ja kolmonen on sitten olleet paljon helpompia, ollaan voitu liikkua ihan normaalisti.



Joskus luin jostain, että itkevän vauvan kanssa ei kannata eristäytyä kotiin, kyllähän maailmaan ääntä sopii. Mutta kyllä se on aika orpo tunne olla yksin siellä Prismassa sen huutavan vauvan kanssa ja kantaa sylissä ja rauhoitella, kun muilla vauvat vaan nukkuu kärryissä.



Miehen kanssa tiimityö kyllä parani, vahva me-henki saatiin.

Älä sitten säikähdä mun kertomuksesta, todennäköissti teillä ei ihan yhtä hankalaa tule olemaan... Kerroinpa vaan realistisesti mitä meillä oli. Mutta silti siis kaksi lasta on esikoisen jälkeen saatu, joten ei se ihan kauheeta ollu. Onhan se oma vauva maailman ihanin asia.

Vierailija
16/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me käytiin vauvakesänä ihan kaikkialla, missä ois käyty ilman vauvaakin. No, terassilla ei istuttu=). Vauvan kanssa on helppoa, kun ruoka kulkee mukana, vauva nukkuu vaunuissa jne. Sitten vähän isompi lapsi jonkin verran rajottaa, 1-2-vuotiaan kanssa ei ehkä pysty nauttimaan teatteriesityksestä entisen lailla tai jaksa taistella kirkonmenoja läpi...



Ihan asennekysymys on tää.

Vierailija
17/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauva-aikana myös liikkuu ihan missä vaan.



Toinen lapsi rajasi enemmän kotiin ja sitten kun olivat villejä leikki-ikäisiä molemmat ja aina jompikumpi kipeänä...

Vierailija
18/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

On helpompaa olla kotona, kun ei tartte pelätä lapsen rikkovan jotain lapsettomien perheessä ja on omat lelut ja sänky lähellä. Helpompaa seurustella vieraiden kanssa siis omassa kodissa.



Itselle vaikeinta oli varmaan se, että imetin pitkään (yli vuoden) ja lapsi ei koskaan huolinut pulloa tai tuttia. Nukkumaan mennessä siis vain äiti oli mahdollinen nukuttaja ja imettäjä (huvitutti myöskin ;) Silloin joskus harmitti, kun olisi mielellään katsonut leffan loppuun tai ihan mitä tahansa kuin maannut sängyssä imettämässä. Jälkikäteen on helppa tietysti ajatella, että eipähän tarvinnut vierottaa tutista tai pullosta ja hyvähän se oli, että oma rintamaito riitti. Kaikilla ei riitä vaikka haluaisikin.



Vierailija
19/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisäksi meillä ei ole tukiverkkoja, joten yhdessä ulkonakäyminen on vähentynyt huomattavasti, taisi olla 2003, kun kävimme yhdessä ravintolassa.

Vierailija
20/43 |
29.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

se tukiverkko ellei sitten lapsettomat kaverit tulis apuun!?



Kaks lasta onkin sitten jo hankalampi tuolla liikenteessä, voin vaan kuvitella.



Miten parisuhteenne muuttui lapsen myötä?



ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän viisi