G: teenkö kolmannen lapsen?
Minulla siis 2 lasta 3v 5kk ja 8kk. Itse olen 23v ja halutaan miehen kanssa kyllä kolmas lapsi, mutta en tiedä kannattaisiko se tehdä nyt tähän samaan syssyyn. Jos sitä ei tee nyt niin lapsen teko siirtyy monta vuotta, enkä oikein tiedä jaksaako sitten enää uudestaan alkaa siihe vaippa sirkukseen jne.
Joten siis viisaana naisena tietenkin kysyn neuvoa av:lta koska av mammat tietää kaiken(tämä ei sitten ole mitään vittuilua). :D
Kommentit (9)
Tämä sopi meille, vauva-aika kolmosen kanssa oli paljon helpompaa kuin aikanaan toisen lapsen kanssa (kun silloin vanhempi lapsikin oli vielä " vauva" ). Tätä samaa on sanonut moni tuttava, kenellä lapset saman tyylisellä ikäerolla.
Neljättäkin jo suunnittelen tähän perään :) Mutta kannattaa miettiä myös taloustilannetta, omia työkuvioita ym. Voi olla ihan hyvä käydä välillä töissä ettei putoa ihan pois kuvioista.
Meillä kolmas ainakin meni ihan siinä samassa kun ne kaksi ekaakin.
Eli komannelle on valmiina lapsiperheen arki ja kolmas oppii nopeasti sen rytmiin.
Ja ekalla ja tokalla on seuraa toisistaan, kun hoidat vauvaa.
Joten on helpompaakin kun toisen syntyessä.
Iltapuuhat muistan oikeastaan vaan joskus vaikeina, jos mies oli töissä kolmosen ollessa vauva. Kaikki olis tarvinut kaikkea samaan aikaan.
Muuten ei mitään negatiivista sanottavaa.
Ja hassuahan se olisi, jos se kolmas olisi eri ikäinen kun kaksi ekaa. Joten samaan syssyyn vaan.
T: kolmen äiti
Vaikeaa tämä päätösten teko. Mietittiin siis että jos parin kuukauden päästä alkaisi yrittää niin ikäeroa kahhden nuorimman väliin tulisi vähintään 1 1/2 vuotta.
Oikeasti haluaako sitä sitten aloittaa kaiken alusta jos nuorin lapsi olisi vaikka 5 vuotias kun tekisi kolmannen.
ap
Kolmas lapsi olisi mukava sitten kun vanhin aloittaa koulussa. Sitten voisit olla äitiyslomalla kotona; jos kaikki menisi hyvin ja saisit lapsen, joka olisi terve.
Itsellä en sen suuntaiset suunnitelmat, mutta eihän elämä tietenkään niin mene kuin suunnittelee.
sitten voisi olla helpompaa saada vakituinen työpaikka kun lapset on tehty.
ap
Ei meillä ole terveitä lapasia... :D
Ei vaan oikeasti en kai minä missään vaiheessa maininnut että onko lapset terveitä. Nuorimmalla on maitoallergia ja pikkuvauva aika oli rankkaa kun oksentelun syytä selvitettiin osasto hoidossa. Myös aivoneste kierrossa on häiriöitä, mille ei ainakaan vielä tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurata ultraäänillä.
Sen puoleen taas hieman pelottaa että entä jos seuraavallakin olisi jotain ongelmia, jaksisinko silti olla läsnä vanhemmille lapsille.
ap
Paitsi tietenkin jos olet kokenut elämän kahden kanssa raskaaksi, niin sitten ei. Itse koin elämän kahden pienen kanssa niin rauhalliseksi, että uskalsimme vielä kolmatta kokeilla.
Buenosti on mennyt!