Kun 4v. ei syö enää ruokaa!?
Meillä 4v. poika tehnyt syömislakon. En tiedä mikä häntä vaivaa. Ollut hieman alakuloinen viime päivinä ja ei syö mitään. Valittaa mahaansa kun on nälkä muttei mikää maistu. Ei edes herkut. Viime aikoina ruokailu vähentynyt selvästi. Jättää aamupalan ja lounaan väliin ja syö yleensä ekaa kertaa vasta viiden aikaa ja sillonkin hyvin vähän. Iltapalaksi ei syö joko mitään tai sitten muutaman omenalohkon tai rusinoita annan jos mikään muu ei kelpaa.
Kahden päivän aikana nyt syönyt lautasellisen muroja, muutaman palan suklaata ja paahtoleivän!!
Olen yrittänyt puhua pojan kanssa ja kysellyt onko joku paikka kipeenä tai miksi hän on niin alakuloinen, mutta ei puhu mitään. Sanoo ettei ole mitään hätää hänellä!!
Äidin sydän tässä särkyy. :/
Kommentit (13)
EI selvästi ole kipeä minusta. Jotenkin ollut vaan omissa oloissaan ja alakuloinen.
Mitään ihmeempää ei ole tapahtunut. Joulu oli iloinen ja iloisesti leikkinyt tuossa kumminkin välillä.
kakka oli niin kovalla ettei uskaltanut kakkia, ja syömisen jälkeen aina tuli kuitenkin kakkahätä :(
Huono syömään, ei kelpaa maitopuurot, spagetit, makaroni, riisi, keitetyt perunat, kala, liha, kastikkeet. Välillä on keksimistä, että mitä antaisi. Ainoa mikä kelpaa AINA olisi ranskalaiset ja nakit.
Minä olen ollut lapsen kanssa 24/7 ja tiedän ettei mitään normaalista poikeeavaa ei ole sattunut.
Kaverit on lomilla ja poika kokee olonsa yksinäiseksi?
tuputtamatta liikaa. Jotkut lapset tankkaavat kunnolla ja ovat pari päivää vähemmällä. Kannatta huolehtia siitä, että juo ainakin jotakin.
ja pipareita kyllä menisi paljonkin, mutta mikään ruoka ei ole uponnut koko jouluna. Tietysti ruuatkin poikkeavat normaalitarjonnasta, joten ehkä johtuu myös siitä.
Jos sillä on vähän paha olo, mutta ei varsinaisesti satu mistään niin ei osaa sanoa.
Minä seuraisin vielä viikonlopun yli, mutta jos maanantaina sama jatkuu niin jo huolestuisin ja veisin lääkärille.
Lääkäriltä kun kyselin, hän käski huolehtia siitä, että juo!
Ei tunne oloaan yksinäiseksi kun sisaruksia talossa.
Flunssakin sairastettiin jo joten en usko että siitäkään.
Pitää seurata, tätä siis jatkunut jo aika pitkään. Siis että ruokahalu vähentynyt koko ajan ja nyt ei syö juuri mitään.
teki nyt jouluna saman tempun, ei syö juuri mitään!Kotihoidossa kans eikä mitään ole kyllä sattunut! Meilläkään ei kelpaa edes herkut, metwurstia vaan söis????!!!! Toivottavasti ohi menevää
Lapsikin voi olla vaikeasti masentunut. Kyllä pitää äkkiä selvittää syyt!!!!!
Anna Multitabsia ja maitohappobakteereja, muutaman päivän voi kai seurailla kotona? Huolehdi juomisesta.