3v. poika hyljeksii isää, mikä avuksi??

Sanoo isälle päin naamaa että "minä en tykkää isistä". Jatkunut jo pidemmän aikaa tämä vaihe, ja isä kärsii tästä selvästi. Poika onkin enemmän takertunut äitiin ja sanoo taas että "minä tykkään äitistä". Isä ei kelpaa hoitotoimenpiteisiin, ja poika on suhtautuu kokonaisvaltaisen negatiivisesti isäänsä. Riehumiseen ja peuhaamiseen kyllä isä kelpaa, mutta muuten suhtautuu hyvin negatiivisesti.



Mistä moinen voi johtua? Onko tämä joku kehitysvaihe? Mitään syytä käytökseen ei pitäisi olla, isä on paljon kotosalla ja haluaisi viettää aikaa pojan kanssa, mutta tuo pojan käytös isää kohtaan vaikuttaa pian isän suhtautumiseenkin.. Isä ei ymmärrä pojan käytöstä ja hänellä menee hermot ja alkaa tulla vihan tunteita poikaa kohtaa..



Perheeseemme kuuluu myös alle 1v. vauva. Onko jollakin ollut samanlaista? Onko joku ohimenevä kausi kyseessä? Miten tilannetta voisi helpottaa? Poika kotihoidossa, mutta käy kerhoissa.

Että jos isä sattuu istumaan pojan vierelle vaikka sohvalle, niin 3v. sanoo "mene pois" ja koittaa vaikka läpsiä isää. Tiedän että isä taas ottaa asian liian henkilökohtaisesti sillä onhan kyseessä vasta 3v... Mutta poika osaa olla tosi määrätietoinen tapaus.

sanoisin, että poika on sinusta mustasukkainen vauvan takia ja siksi haluaa nimenomaan sinun huomiota. Tuskin sitä isälleen tahallaan pahaamieltä tuottaa, ehkä hän luottaa siihen, että isä hänellä pysyy ja vauva ei "syrjäytä" häntä isänsä elämästä toisin kuin aitinsä...

Toivottavasti isä on viisas ja vahva eikä anna tuon vaikuttaa itseensä. Isän olisi nähdäkseni hyvä käyttäytyä ihan normaalisti, jutella ja leikkiä. Vaihe menee ohi, eikä kerro mitään huolestuttavaa isän ja lapsen suhteesta.

Lapsilla taitaa olla noita kausia, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Joillakin menevät nopeasti ohi, toisilla kestää pidempään.



Meillä on kolme lasta, ikähaitarilla 0-5 v. Esikoinen (poika) reagoi keskimmäisen syntymään niin, että hyljeksi minua (äitiä) melkein vuoden. Ei kyllä ilmoittanut, että ei tykkää, mutta olisi halunnut tehdä kaikki asiat isän kanssa jos mahdollista. Minä kelpasin hoitajaksi, jos isä oli töissä, mutta isän kotonaollessa kaikki maidon kaatamisesta olisi pitänyt isän tehdä. Tätä kesti ikuisuuden, mutta loppui sitten aikanaan itsestään.



Keskimmäinen (tyttö) on nyt 3,5 v ja nuorin muutaman kuukauden ikäinen. Tällä hetkellä keskimmäinen hyljeksii isää, mutta tämä ei mielestäni liity vauvaan - tyttö aloitti hyljeksimisen jo paljon ennen pikkusiskon syntymää. Ilmoittaa samaan tapaan kuin poikasikin, että ei tykkää isistä. Usein myös luettelee kaikki ihmiset joista tykkää mummia myöten, ja ilmoittaa vielä lopuksi, että kenestäkään muusta en/isistä en.



Meillä minä otin aikanaan hyljeksimisen vakavammin kuin isä nyt, kun se kohdistuu häneen. Isä vain ilmoittaa aina tytölle, että hän tykkää tytöstä kovasti. Välillä tyttö ilmoittaa myös syitä, miksi ei tykkää isästä - isä on vanha, karvainen tai sillä on luomia... Oikeasti minä olen miestäni vanhempi ja luomiakin minulla on enemmän. Karvaisempi en sentään ole ;-D

Mutta minä tykkään sinusta kamalasti ja minulle tulee paha mieli, kun sanot tuollaisia. Sen enempää ei sitten kannatakaan syyllistää, vaan isän pitää pysyä uskossaan ja rakkaudessaan vahvana eikä ottaa itseensä pojan sanomisista.



Ole myös tarkkana ettet ala mennä sinne väliin, kun poika käyttäytyy noin. Olet aina isän puolella etkä puutu tämän tapaan tehdä asioita. Ajan kanssa tuo menee kyllä ohi, kunhan isä sailyttää paikkansa perheessä tämänkin vaiheen ajan.

Eikös lapsilla olekin joku vaihe, kun nimenomaan vastakkaista sukupuolta oleva vanhempi on suosittu? Joku oidipuskompleksi tms....?



Meillä taas 2-vuotias tytär on nykyään aivan isänsä tyttö. Hänkin kelpuuttaa vain isin vaipanvaihtoon yms. jos olemme molemmat vanhemmat kotona ja tällä hetkellä nukuttamisrituaaleihinkin kelpaa vain isi. Jos itse yritän, tyttö huitoo kiukkuisena ja huutaa "Älä, älä!" Muutenki jatkuvasti kyselee, "missä isi?" , kun tämä poistuu lähietäisyydeltä.



Minusta tuo tytön toiminta on ollut lähinnä suloista... : )

On Oidipusvaihetta, pojalle kelpaa vain äiti. Suoosittelen, että isä hoitaa vauvaa ja antaa äidin pojalle ihan ikiomaksi joka päivä joksikin aikaa. Isän pitäisi yrittää myös olla pojalleeen hyvä isä, joka ei suutu, loukkaannu vaan jaksaa rakastaa.



Meillä esikoisen kanssa vaihe kesti kauan, ilmeisesti aiheutti säröä isä-poika-suhteeseen, koska isä on tälle pojalle (nyt 7v) liian vaativa ja poika selvästi hakee hyväksyntää sitä koskaan saamattta. Ihan kuin isä kostaisi pojalleen sen, ettei kelvannut :(