En olisi aamulla halunnut herätä enää lainkaan...
Kyllä oli lapsuudenmuistot pinnalla ja lujaa. Koti laitettu joulukuntoon ja miehen joululomakin alkoi. Ja miten, noh, tietysti kun eilen tulimme lasten kanssa illansuussa kotiin joulukaupoista, ovelta jo " nuuskaisin" ... Oluenhajua. Mutta ajattelin, että noh, ei nyt pari haittaa. Mutta mutta, eikös sitten jaska hakenut ja kävivät parin tunnin mutkan jossain. Mies tulee kännissä kotiin. Olin jo nukkumassa. Sitten herättelee, että meille tulee yllätysvieraita. Kello oli 23.30.
Ja sieltä tuli sitten pariskunta kahden aikuisen poikansa kanssa. Kaikki ympäripäissään ja jäivät meille yöksi. Yön kuuntelin kun vessassa rampattiin, käytiin tupakilla vähän väliä, metelöitiin ja sitten kun rauhoittuivat. Alkoi kuulua oksentelua molemmista vessoista. Tässä sitten aamupäivän olen siivonnut ja tuuletellut taloa. Ja joulumieleni meni kyllä vedetyksi vessasta alas.
Nyt mies onnistui kääntämään asiat minun syyksi. Kun miksi minun pitää aina olla äänessä, vähemmästäkin juo. Että mies joi ystäviensä kanssa ja sotkivat joka paikan pihaa myöten ja se nyt on sitten minun vikani.
Yritän vain malttaa mieleni, enkä halua yhtään riidellä, että lapsilla pysyisi joulutunnelma korkealla.
Kommentit (5)
Pahemmaksi menee ajan myötä. Ja lapset tajuavat kaiken. Kivat, unohtumattomat joulumuistot lapsille....
Mies kun suuttui, sanoi, että noh, hänenpä pitää juoda sitten jouluaattonakin kun minun piti nalkuttaa. Mutisin ääneen, kun vessoja pesin ja lattialta oksennuksen palasiakin löytyi. Ja sanoin tietty siitä juomisestakin. Sanoin vain, että senkus juot, mutta ei se minulle olekaan niin haitaksi kuin lapsille. Katsotaan nyt sitten, miten käy.
Mietin vain sitä, että olisiko se tosiaan niin, että jos en koskaan mistään sanoisi mitään, elämämme olisi hienoa. Niin kuin mies tuntuu olettavan...
että piehesi vain manipuloi sinua alistumaan ja itseään uskomaan ettei hänen käytöksessään ole mitään vikaa.
JSSAP!
ja kämppä kaipais siivousta mutta en jaksa tressata..kohta vien naapureille joulumieltä..ja siivoan kodin kun kerkeän..
täällä mies vaan rakentaa, lapset tappelee eikä vielä siivottukaan ole. Alkaa olla joulumieli hukassa ja tuntuu että itku tulee kun yksin yrittää :(