Onko kukaan aikuisena keskustellut kiusaajien kanssa kiusaamisesta?

Olen miettinyt, mitä kiusaajani nykyisin ajattelevat, muistavatko kiusanneensa muita ja tajuavatko edes tehneensä väärin. Jossain haastattelussa joku kiusaaja sanoi, että hän katuu, kaikki kiusaajat katuvat. Uskon, että joku ehkä, mutta ei kaikilla ole siihen riittävästi järkeä eikä tunteita.



Vihasin kiusaajiani kauan ja edelleen ajattelen heistä hyvin kylmästi (vastoin luonnettani). Olin erittäin iloinen, kun yhdeltä kiusaajalta oli murtunut käsi hänen pudottuaan hevosen selästä. Ainoa syy siihen, miksi en vihaa enää, on se, että vihaaminen olisi minulle kuluttavaa, olen päässyt siitä eroon tietoisesti pyrkimällä. (Jos minua olisi kiusattu vielä pahemmin kuin jatkuvin pilkkahuudoin, kiusaaminen olisi varmasti jättänyt pahemmat jäljet.) Se, mitä kiusaajista ja heidän arvostaan ajattelen, ei ole painokelpoista, mutta heidän ajattelemisensa ei enää ole minulle tuhoavaa ja voimavaroja kuluttavaa.



Miten tärkeää olisikaan, jos kiusaajat pyytäisivät anteeksi, vaikka vuosikymmenien jälkeen.