Olenko ainoa joka ei halua viedä lasta päivähoitoon IKINÄ???
Taidan olla epänormaali, kun tuntuu että kaikki muut ymmärtävät ettei lapsen ole paha olla päivähoidossa, mutta minä en vaan tajua!
Tuntuu ahdistavalta ajatellakin, että joku muu hoitaisi kaikki päivät minun omaa, rakasta tyttöä ja näkisin itse lasta vain iltaisin ja viikonloppuisin.
En vaan sitten millään pääse tästä ajatuksesta irti, että oma lapsi pitäisi viedä vieraalle hoitoon ja vielä isoon ryhmään(pph:lle en halua senkään vertaa viedä), jossa lapset saavat tehdä toisilleen ilkeyksiä eikä hoitajat millään kerkeä vahtia kaikkia joka hetki.
Ymmärrän täysin, että lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja että tekee hyvää kun äiti ja lapsi eivät ole joka hetki yhdessä, ja että rahan takiahan suurin osa lapsen hoitoon vie, ja että niin se elämä menee, eikä aina ei itse voi valita, ja moni pitäisi lapsen kotona, jos se taloudellisesti olisi mahdollista, mutten silti halua viedä lasta hoitoon.
Tyttäreni täyttää vuoden lopussa kaksi, ja joku päivä se on edessä, että hoitoon lapsi täytyy viedä, mutta kokoajan kuumeisesti mietin kuinka voisimme mieheni kanssa järjestää työt ettei tyttöä tarttisi hoitoon pistää.
Voin kyllä huoleti jättää tytön läheisteni hoitoon, mutten vieraalle. Tyttö on ollut " usein" (useita kertoja ainakin)hoidossa mummolassa ja näemme päivittäin sisarusteni perheiden kanssa joten ikäistä seuraa tytöllä on ja samalla sosiaalisia taitojakin tulee hiottua, eikä minulla tee kovinkaan pahaa vaikka välillä tyttö tulee itkien kun kaveri vei lelun, ja on oppinut jo taistelemaankin, huutaa:" ei saa ottaa kädestä" ja itkee, jolloin aikuinen tulee paikalle tueksi. Mutta jotenkin tällainen ahdistaa jos se tapahtuisi niin ettei joku lapselleni läheinen ole taustatukena.
Taidan olla ihan hölmö, mutten voi asialle yksinkertaisesti mitään.
Onkohan mahdollista että tytön kasvaessa ajatukseni muuttuu vai tuleekohan tästä vielä ongelmia, kun olen tällainen kanaemo?
Onko siis ketään joka olisi yhtä vauhko.
Kumma juttu, että mitä enemmän opiskelen lasten kasvatusta, sen suojelevaisemmaksi muutun...
Tässä tällainen vuodatus, vastata saa..
Jade ja tyty 1vja11kk
Kommentit (15)
täälläkin. Esikoinen meni päivähoitoon 2.5v ja se oli mun mielestä aika sopiva. Ennemmin en olisi pystynyt. Koville kyllä otti eka syksy, kun näki miten väsynyt ja rätyinen poika oli sieltä tullessaan. Nyt kun poika on 3.5v ja muuton yhteydessä vaihdettiin päiväkotia, tuntuu ihan hyvältä. Päiväkoti on todella kodinomainen ja ihana ja näen miten poika viihtyy ja nauttii kavereista. Musta 3v olis hyvä ikä aloittaa. Silloin lapset vasta todella alkaa kaivata leikkikavereita. Ennen sitä riittää hyvin avoimet päiväkodit ja seurakunnan kerhot 1-2x viikossa. Me ollaan käyty tosi paljon avoimessa kerhossa pojan kanssa ja muutenkin tavattu muita äitiyslomalaisia, kun olin kotona. Se riitti hyvin.
Nyt toisen kanssa yritetään jakaa hoitovapaa niin, että päiväkoti aloitetaan aikaisintaan 2v. Sittenkin alan tehdä vain puolta päivää. Kun ostettiin omakotitalo, niin laskettiin jo silloin meidän varat niin, että voidaan olla mahdollisimman pitkään lasten kanssa kotona. Pärjätään siis hyvin miehen täydellä- ja minun puolikkaalla palkalla.
/monic
Täälläkin kans yksi ahdistunut:) Lapsi täyttää keväällä 2v., ja niihin aikoihin aloitamme osa-aikaisella hoidolla, jos vain paikka saadaan. Päädyimme tällaiseen kompromissiin mun työtilanteen vuoksi. Hoitopäivät ja -ajat jäävät vähäisiksi, joten pystynen elämään asian kanssa. Se lohduttaa, että eiväthän ne tarhan hoitajat kauaa ole " vieraita" , vaan käyvät nopeasti tutuiksi ja tärkeiksi aikuisiksi. Mutta täyspitkät ja täysiviikkoiset tarhapäivät saavat vielä odottaa!
Toisaalta, lapsesi on vielä aika pieni, joten ei tuossa iässä todellakaan ole kiire mihinkään hoitoon viemisessä.
Lapsesta sitten riippuu isompana, kuka kaippaa kipeästi leikkiseuraa ja kuka ei.
Meillä alotti keskimmäine päiväkodin 3-vuotiaana, mutta sen ekan vuoden olisi varmaan ollut mielellään kotonakin. Hän ei silleen vielä tuolloin kaivannut kavereita tai muuta. Nyt hän on 4v 4kk ja nyt kyllä tuntuu että selkeesti haluaa sen " oman jutun" eli tarha on hänelle hyvin tärkeä. Puhuu päivittäin kavereista ja tarhajutuista ja meille on sattunut vielä niin ihana päiväkoti, että ei kyllä ole mitään ns. typerää sieltä oppinut, hienoja juttuja vain. Hän on nimittäin laiskan puoleinen ja tarhassa sitten mudien perässä oppii ja haluaa tehdä.
Kuopus alotti kun oli 2v4kk ja hänen kanssaan mulla ei ikinä tullut sellasta säälin tunnetta, että " joutuu" olemaan päiväkodissa. Hän on sellanen pakkaus, että tykästy paikkaan heti ja koki olevansa kuin isoveli. Kavereita sai heti ja juuri nyt ihmettelivät, että tyttö ei ole yhtä ainutta kertaa siellä itkenyt äidin perään, puhuuu kyllä paljon kodista ja perheestä. Kuopuksen kanssa huomasin tarhasopivuuden myös siitä, että hänelle ei ikinä tullut sellasta protestoin illalla kotona -kautta, kuten kahdelle isommalle. Ja aina selittää mitä päiväkodissa tehdään.
Meillä on kyllä siinä mielessä poikkeuksellisen hyvä tilanne, että mulla on joustava työ, eli lapset on päiväkodissa yleensä 6 - 7 tuntia päivässä eli meille jää arki-iltoinakin lasten kanssa 6 tuntia yhteistä aikaa.
Nauti tilanteestasi, sehän on ihanaa, kun tunnet noin ja sinulla on siihen mahdollisuus. Kyllä lapsi itse sitten näyttää, kun rupeaa kaipaamaan omia kavereita ja tekemistä, sellasta mitä kotona ei saa.
Kent ja lapset 8v, 4v ja 2v8kk
Meillä esikoinen ja seuraava hoidettiin kotona esikouluikään. Tämä onnistui miehen kanssa työt lomittamalla, niinä aikoina kun en ollut äitiyslomalla/hoitovapaalla. Mies siis hoiti lapsia päivin ja minä iltaisin. Lapset vaihdettiin " lennosta" työmatkalla että molemmat ehdimme työpäivämme tehdä, oli siis minuuttiaikataulua. Olin kuitenkin ikionnellinen kun saimme lapset kotona hoidettua.
Kolmannen kanssa tuo töiden ristiin tekeminen ei enää onnistunutkaan, kun miehen töissä oli iltavuoro aikaistettu pari tuntia. Samoin isommat lapset olivat päivän koulussa ja eskarissa ja olisi tuntunut tosi kurjalta etteivät olisi isäänsä iltaisin nähneet ollenkaan ja päivät kun isä olisi ollut kotona he olisivat olleet koulussa ja eskarissa. Eli kolmannen osalta tuli päiväkotiin meno 2,5v:na (aloituksen kun katsoi syksyyn, niin sai paremmin haluamansa hoitopaikan).
Kyllähän tuolla kolmannella on ihan hyvin mennyt päiväkodissa, mutta ehdottomasti hoitaisin mielummin kotona jos onnistuisi (siis ei tarvitsisi miettiä työpaikkaa tai rahaa). Muutenkin edellisten lasten kokemuksella tuntui että esikoisella paras aikaisin aika aloittaa hoito olisi ollut 3,5v:na ja kakkosella reilusti yli 4v:na. Eli vasta tuolloin siitä hoidosta voisi olla enemmän iloa lapsellekin. Silti ihan muutama tunti päivässä riittäisi.
Tähän tunteeseeni on vaikea sovittaa sitä että kolmas aloitti hoidon jo 2,5v:na tehden n.6h päivää 4päivänä viikossa: Ja jotta tähänkin päästään teen lyhennettyä työaikaa mennen aikaisin töihin, kun mies taas menee myöhempään ja tulee paljon myöhempään. Lasten sairastaesa mies hoitaa lapsia, jolloin minä teen töitä sisään ja saan pidettyä liukumavapaita. Miehen iltavuoroviikoilla taas pidän liukumia ja lähden aikaisemmin ja vaihdetaan lapsi työmatkalla lennosta.
Eli vaikka oma lapseni on jo hoidossa, niin olen ehdottomasti silti sitä mieltä että kotona olisi parempi ja en mielelläni laittaisi lasta hoitoon.
Moi! Samanlaisia aatoksia mulla oli esikoisen kohdalla, kun ap:n aloituksessa, olin TODELLA kova kotihoidon suosija ja hän varsinainen äidintyttö.
KUNNES lapsemme alkoi kasvaa irti minusta ja eroahdisstuksistaan etc. ja muuttui kainaloisesta hyvin, hyvin, sosiaaliseksi tylleröksi. Ja huipentuma tuli tähän just 2v. iässä. Eli aamusta yöhön ramppasimme ees taas ne tutut tyhjät leikkipuistot, kerrostalojen pihat (hyi meitä!) kävimme parissa hassussa (melkein tyhjässä) kerhotilassa lapsen koko ajan janotessa lisää, lisää ja lisää lapsileikkiseuraa itselleen. Tuolloinen kotikuntamme suosi yhtään kainostelematta " mitä aikaisemmin lapsi menee tarhaan, sen parempi" - politiikkaa, joten enemmistö muksuista olikin sitten siellä tarhassa viimeistään 1,5v. iässä ja loput niillä harvoilla pph:illa joille oli piiitkät jonot..
Sitten 2,5 - 3v. ikäkausi menikin siinä, kun lapsi päivittäin itki yksinäisyyttään ja leikkiseuran puutetta (jep, ei tosiaan äidistä ollut yrityksistään huolimatta korvaamaan kymmenenpäistä lapsilaumaa - tai edes yhtä hyvää ystävää). Ja lapsen juuri täyttäessä 3v. soitettiin tarhasta ja ilmoitettiin, että hän pääsee hoitoon.. Siinä vaiheessa tältä äidiltä pääsi ilonitku pikkumussukkansa puolesta, niin että lastentarhan johtajakin hämmentyi ; ) ja sanoi, että kyllä tämä totta on ja kirjallinen ilmoitus tulee postissa vähän myöhemmin.
Eli näin nolosti kävi kotihoidonsuosijalle ; ) ja täällä palstallakin kotihoidon tärkeydestä paasanneelle.. Ja meidän kuopus onkin sitten semmoinen poika, että jo 1v. iässä kirkuu kiukusta, kun joutuu isosiskon tarhaan saatettuaan lähtemään pois tarhasta, maailman ihanimmasta paikasta ja murjottaa äitille sitten koko päivän. - Kaukana äidin pojasta, olen ollut hänelle aina vain se välttämätön paha ; ).
Eli kannattaa miettiä mitä suustaan päästelee ; ).
- Tiina -
Meillä lapset aloittavat pian päivähoidon, vanhempi on n3,5v ja nuorempi 1v10kk. Minäkään en mielelläni laittaisi lapsia hoitoon mutta pakko se vain on. Olen itse ollut töissä jo puolisen vuotta ja mies kotona hoitamassa lapsia ja järjestely tehnyt kaikille osapuolille hyvää. Olen oppinut hieman irtaantumaan lapsista ja lasten ja isän välit lähentyneet huomattavasti.
Esikoinen on huomattavasti arampi mutta toinen oikein reipas ja osaa kyllä vaatia omansa ja luulen että pärjää hyvin hoidossa. Myös osittainen hoitovapaa jolle mieheni jää lyhentää lasten hoitopäiviä.
Minäkään en ymmärrä näitä juttuja että lapsesta tulee sosiaalisempi yms. ainkaan ihan pienten kohdalla. Vasta yli kolmevuotias alkaa kunnolla kaipaamaan leikkitovereita.
tuskin kukaan haluaisi laittaa lasta hoitoon, mutta välillä on pakko
Täällä toinen samanmoinen. :)
Meillä poika 1 v 9 kk ja tähän asti olemme saaneet molempien työ ja miehen opiskelukuviot järjestettyä niin, että aina jompikumpi vanhemmista on hoitanut lasta kotona ja näin voimme jatkaa vielä ainakin jonkin aikaa. Tosin minulle on työn puolesta vähän paineita rueta tekemään myös päivävuoroja, mutta se tarkoittaisi, että silloin poika joutuisi ainakin pari kertaa viikossa hoitoon, mistä en ole ollenkaan innostunut. Minusta lapsemme paras paikka tässä iässä on kotihoidossa monestakin syystä.
Kyllä tulee ottamaan koville jos/ kun lapsen joutuu jossain vaiheessa hoitoon laittamaan. :/ Ainakin äidille. :) Poika itse on sosiaalinen tapaus, mutta en tiedä olisiko ilman vanhempien läsnäoloa, koska on ollut hoidossa vain neljä kertaa ja n. pari- kolme tuntia kerrallaan.
Kerhossa käymme ja siellä hän viihtyy. :)
Ainakin minulla on ollut ja kaikilla muillakin tuntemillani äideillä. Varsinkin silloin olisin voinut kirjoittaa täsmälleen samanlaisen viestin kuin ap, kun esikoiseni oli pieni eikä kokemusta hoitopaikoista ja työssä käynnistä lapsen kanssa vielä ollut. Se, mitä ei tunne, pelottaa ja ahdistaa. Toisilla tietysti henkinen napanuora on tosi tiukka läpi elämän, ja pienikin ero omasta lapsesta tuntuu vaikealta.
Useimmilla vain on tosielämässä vähänlaisesti vaihtoehtoja. Jos aikoo hoitaa kotona useamman kuin yhden lapsen kouluikään saakka (ja kouluunhan lapsen on sitten aikanaan melkeinpä pakko mennä, halusipa äiti sitä tai ei), tarkoittaa se 7-10 vuoden poissaoloa työelämästä. Hyvästi, ura! Ja tässä vaiheessa on helppo hurskastella asioiden tärkeysjärjestyksistä. Onnellisella lapsella on useimmiten onnelliset vanhemmat. Korkeasti koulutetut ihmiset hakeutuvat usein töihin, joista he saavat henkistä tyydytystä, ei ainoastaan rahaa.
Vaikka itse siis ajattelin aikanaan täsmälleen samoin kuin ap, olisin tänä päivänä valmis allekirjoittamaan monta toisteltua kliseetä:
- lapsen seuraa arvostaa entistä enemmän kun on välillä myös erossa
- aikuisen hyvinvointi luo lapsen hyvinvointia (tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että jos kärsit kamalasti töihin menosta eikä työsi anna sinulle tarpeeksi korvausta erossaoloajasta, älä mene sinne ellei ole ihan pakko!)
- lapset oppivat paljon muilta aikuisilta ja lapsilta, joten hoidossa olo myös kehittää lasta
- lapsi saa itsevarmuutta huomatessaan, että hänen ympärillään on muitakin rakastavia ja huolehtivia aikuisia kuin vanhemmat (tämä edellyttää hyviä hoitopaikkoja ja pysyvyyttä hoitosuhteessa)
Kuten jo esim. Teena edellä kirjoitti, tuo tunne voi lieventyä ja muuttua ajan kanssa. Esikoisen kohalla tuo tunne oli todella voimakas, koin olevani korvaamaton, ja niin varmasti äiti/isä onkin ainakin ensimmäisen elinvuoden ajan.
Vein kuitenkin lapseni hoitoon, esikoisen ollessa 3½ ja kuopuksen ollessa 1½-vuotias, ihan omasta tahdostani, tosin asiaan kyllä vaikutti se, että vajaan neljän vuoden kotiäitiys alkoi tuntua lompakossa ja pääkopassa ;) En saanut kotiäitiydestä enää samaa tyydytystä, kuin alussa -kaipasin jotain muutakin kuin kotonaoloa. Lapset ovat osapäivähoidossa, kun teen osa-aikatyötä ja sekin on vuorotyötä, joten hoitopäivä on 10-12/kk, ja päivät ovat harvoin 8-9-tuntisia. Meille tämä järjestely sopii hienosti, eikä lasten tarvitse olla hoidossa pitkää päivää.
Olen kotihoidon kannattaja; koti on pääsääntöisesti paras paikka alle kolmivuotiaalle, mutta fanaattisuus asia suhteen lievenee, kun lapset kasvavat :D
Samanlaiste ajatukset myös täällä.Meillä 3.5v ja reilu 2v lapset, lasten välissä en ollut töissä. Mulla oli hyvin ristiriitainen olo;en halunnut missään nimessä lapsia viedä hoitoon, mutta jollain tapaa halusin töihin. Mulle se kuvasti sitä oma aikaa, jota en osannut/ollut osannut millään ottaa. Päädyimme kompromissiin, sydän silti verta itkien. Otimme kotiin hoitajan. Olen ollut valtavan tyytyväinen tilanteeseen, vaikka en uskonut että se päivä tulee jolloin lapseni vieraalle jätän. Mutta jotenkin se vain tuntuu erilaiselta, koska lapset saavat olla kotona tutussa ympäristössä ja tuttujen tavaroiden kanssa. Ja nyt tietysti mun pitää hehkuttaa, että löysimme aivan ihanan hoitajan.Suhatudun varsin fanaattisesti lastenhoitoon ts. asiat " pitäis" tehdä niin kuin Minä parhaaksi näen ; ) Ihanaa kun voi hoitajalle esittää nämä näkemyksensä, uskoisin että päiväkoti tms. ei pysty ottamaan kaikkea huomioon. Lapsilla on siis päivisinkin aina syli mihin mennä, kun sitä haluavat. Äidin mieltä lämmittää kovasti se, että sunnuntai-iltaisin jo kovasti odotetaan maanantai-aamua ja meidän omaa Maija Poppasta.Lisään tähän, että Kelan tuen lisäksi omasta pussista menee se mitä päiväkotiinkin maksaisi.
Tais mennä jo asian viereen, mutta oisko omasta hoitajasta ratkaisua tilanteeseesi?Mulle oli, tsemppiä
Eli vaikka itse haluaisin hoitaa lapset kouluikään saakka itse (+puolipäiväinen eskari), ei se tarkoita, että ajattelisin, että jokaisen pitäisi tehdä niin. Tai että kaikkien pitäisi hoitaa alle 3-v lapsensa itse kotona. Eli kyse oli vain omista tuntemuksistani omien lasteni suhteen. Tämän halusin selventää. Ja sekin on selvää, että jos olisin jollain muulla alalla kuin päivähoitoalalla töissä, en ainakaan mitenkään itsestään selvästi voisi olla 10 vuotta putkeen pois työelämästä niin kuin nyt voin olla! Meidän perheelle tämä vaan on kaikin puolin paras ratkaisu ja olen siitä tosi onnellinen, että voidaan elää näin.
Noista kavereista vielä. Lapset ovat tosiaan todella erilaisia. Meidän esikoinen on siis 4,5 v ja käy 3 krt/vko seurakunnan kerhossa. Muina päivinä käymme sitten puistossa tai olemme omalla (taloyhtiön) pihalla, jos siellä on silloin muita lapsia. Poikani tuntien tiedän, että hänelle itselleen riittäisi pelkästään äidin ja siskon kanssa puistossa ja pihalla käyminen, mutta itse pidän kerhoa sen verran tärkeänä pojan kehityksen kannalta, että poika käy myös siellä. Ja poikakin siitä tykkää, mutta tiedän, että tykkäisi olla myös " pelkästään" kotona ja tavata kavereita pihalla ja puistossa (joissa tietenkin on aika vähän yli 3-v lapsia päiväsaikaan).
Itse olen vielä vauhkompi jos asian niin haluaa ilmaista nimittäin meillä on 4 lasta ja kukaan ei ole ollut yö hoidossa ilman isää tai äitiä kuin silloin mun olessa synnyttämässä ja isän ollessa mukana ennen 5 vuoden ikää.
Nuorin on nyt 1v 1kk eikä ole ollut pientäkään hetkeä hoidossa muilla kuin minulla tai isällään.
Siis ei edes päivällä ole ollut hoidossa ollenkaan kenelläkään.
mutta kiitos näiden hurjan suurien kotihoidon avustusten, ei ole taloudellisesti mahdollista olla vuosikausia kotona kolmen lapsen kanssa :(
Minun mielestäni lapsen paikka on kotona, mutta eipä ole vaihtoehtoja. Hyvinhän nuo näyttävät hoidossa viihtyvän, mutta musta on väärin, että joku toinen hoitaa lastani 8h päivällä kun minulle jää illasta aikaa heille vain muutama tunti :`(
Jospa se lottovoitto joskus osuisi omalle kohdalle.. sitä tai jotain muuta taloudellisen pelastuksen ihmettä odotellessa...
Mä en mielelläni veisi omia lapsia hoitoon. Pakon edessä kyllä voisin viedä, mutta silloin ottaisin kyllä todella tarkasti selville, millaiseen paikkaan lapseni menisivät hoitoon (ja kun joka paikkaan on niin paljon jonoa, ei pysty paikkaa itse valitsemaan), kun nuorinkin on kohta 2 v. Mutta mielellään en alle 3-vuotiasta hoitoon veisi.
Mulla on ollut aina tosi " lyhyt napanuora" molempiin lapsiin. Esikoinen oli 2-vuotias kun ekan kerran tuntui, että jos olisi pakko, pystyisin hänet ehkä hoitoon laittamaan. Siihen saakka ajatus siitä, että hänet pitäisi joskus antaa vieraille hoitoon, ahdisti kovastikin. 2-v oli kuitenkin joku raja ja sen jälkeen ajatus ei ole enää tuntunut niin ahdistavalta. Kuopus on nyt 1 v 10 kk ja samat on ajatukset kuin esikoisen ollessa alle 2-v. Tuntuu, että napanuora tähän kuopukseen on vielä lyhyempi kuin aikoinaan esikoisen kanssa. Johtuu ehkä myös siitä, että tyttö on aina ollut ihan hirveästi äidin perään. Esikoinen ei koskaan ollut niin äidin poika, vaan hänelle kelpasi isi siinä missä äitikin.
Olen miettinyt, miten edes voisin käydä töissä, kun silloin jo on kamala ikävä, jos olen ollut yli 2 h lasten luota pois. Käyn 3 iltana viikossa harrastamassa, jolloin olen 1-2 h kerrallaan pois kotoa ja ehkä pari kertaa kuukaudessa n. 4-6 h putkeen pois kotoa (ja nyt esim. joulukuussa on noita pidempiä menoja ollut paljon enemmän, kun on ollut pikkujouluja, lahjojen ostamista yms.). En pysty kuvittelemaan, että olisin yli 40 tuntia viikossa pois lasteni luota, jos olisin töissä! Joku voi ajatella, että olen ihan liian kiinni lapsissani ja että siitä tulee heille ongelmia, mutta molemmat lapseni ovat pienestä asti olleet hyvin avoimia ja sosiaalisia ja heillä on monta hyvää ja läheistä ihmissuhdetta vaikka ovatkin kotihoidossa.
Tunnen joka päivä suurta iloa siitä, että voin hoitaa omat lapset kotona, kun he ovat pieniä. Teen " unelmatyötäni" , kun saan olla kotiäitinä. Viihdyn lasten kanssa kotona (ja ulkona) tosi hyvin ja tykkään meidän leppoisasta elämästä. Jos olisin töissä ja lapset hoidossa, olisi elämä aivan liian kiireistä ja hektistä. Tiedän, että lapsenikin nauttivat tästä kiireettömyydestä (ainoastaan kerhoaamuina on kiire ja silloin ei kenelläkään ole kivaa).
Näillä näkymin molemmat lapsemme menevät päiväkotiin ainoastaan eskariin. Mulla on haaveena ottaa hoitolapsia vuoden päästä ja olla pph:na siihen saakka kuin nuorempi menee tokalle luokalle kouluun. Sen jälkeen menenkin sitten takaisin päiväkotiin (en samaan) töihin, missä olin ennen omien lasten syntymää. Toivottavasti haaveeni toteutuu...