Miks me ei koskaan saada sosiaalisia jouluavustuksia vaikka ollaan köyhiä?
Kommentit (10)
Éi olla koskaan saatu urheiluvälineitä, mll:n ruokalahjakortteja ja pelastusarmeijan avustuslinjaan en voinut soittaa, koska ei ollut puheaikaan ja nyt hakuaika loppunut.
Ei kukaan minun tuntemani köyhä lapsi perhe ole saanut.
Tiedän perheen, jolla on 2 autoa ja saivat avustusta!
Eipä sen puoleen, että itse edes haluaisin, olisi jotenkin nöyryyttävää vaikka pienituloinen perhe ollaankin. Mutta siitä olen kyllä varma, että köyhempiä perheitä kuin tuo kahden auton perhe löytyy ihan runsaasti.
t: se toisesta ketjusta, joka sai sellaisen neuvolasta
Kun kaksosemme syntyivät yli kymmenen vuotta sitten, olimme todella köyhiä, työttömiä molemmat. Neuvolan täti kysyi minulta, saisiko hän ilmoittaa nimeni Hyvä Joulumieli- keräyksen järjestäjille. Tottakai suostuin. Niinpä parin päivän päästä lahjakortti tuli postilaatikkoon.
Olimme todella onnellisia siitä silloin, se pelasti paljon.
Nyt lahjoitan aina kyseiseen keräykseen rahaa, kun itsellä ei enää ole niin tiukkaa,
Todellakaan ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas kuten joku väläytti.
lastensuojelun asiakkaat saavat. Mutta tiedättekö onko helsingissä muut saaneet?
silloin, kun olimme vielä opiskelijoita ja meillä oli kaksi pientä lasta. Neuvolan kautta tuli yhteydenotto, lahjakortti oli K-kauppaan, arvo 50e. Tarpeeseen tuli.
tämmöiset avustukset menevät lastensuojelun asiakkuuden mukaan, vaikka voihan ls-perheissäkin olla varakkaita perheitä.
perjantaina tuli postin mukana, sos. työntekijämme postitti mll puolesta. Tuli tarpeeseen, ja oli erittäin iloinen yllätys :)
ja mitä jouluavustuksia oikein tarkotat?