Mulla on kamala tunne, että pian tapahtuu jotain kauheaa..

kun päivämäärä pomppasi silmille milloin maitopurkista, tv-ohjemista jne. Tämä päivämäärä on myös pahaenteinen. Olen jo pari päivää sitä jo pohtinut. Toivottavasti ollaan väärässä. Pahaa tosin sattuu joka päivä joka tapauksessa :(

Itsellä on myös aina tuntemuksia että jotain kamalaa tapahtuu. Tunnetta ei osaa kuvailla etkä osaa sanoa mitä kamalaa tapahtuu ja kenelle se tapahtuu. Kauhulla aina odottaen milloin sattuu ja mitä. Kuulemma suvussa kulkevaa tuommoinen "ennustaminen"

mulla kans tollasia tuntemuksia. tuntuu kun ois " oma vika" kun joyain sitten tapahtuu. Tiesin mutten tehnyt mitään, siltä se tuntuu

Kun ei tiedä yhtään kenelle soittaa ja miten varottaa?

Joo, juuri kuten sanoit, sitten tulee tunne että olen jollain tapaa syyllinen.



Esimerkiksi mummoni kuolema: mä heräsin aamulla klo hieman ennen klo 9 kun tuli ahdistus.. päähäni sattui ja ahdisti.

Illalla mummoni löytyi kuolleena kylpyhuoneestaan, aivoverenvuoto, kuolinaika n. 9 aamulla.



tää on siis näistä tapauksista selkein ja pahin. En tieteystikään voinut tietää, että mummolleni olisi jotain sattumassa, mutta kun kuulin mummoni kuolinajan- ja syyn niin tuntui siltä kuin minun olisi pitänyt tietää.. ettei mummon olisi tarvinnut kuolleena odottaa iltaan asti jotta hänet löydetään.



ap

joillain se kyky on vielä vahvempana, ja sitä vois myös tehostaa. Tunne voi ahdistaa, etenkin jos tunnet että jotain pahaa tapahtuu. Ehkä ne läheistesi henget vain ottavat yhteyttä? Voit mielessäsi tai ihan ääneenkin pyytää niitä poistumaan.

Olen omalla kohdalla miettinyt että mistä voisi johtua kun melkein joka päivä tulee tunne että kohta tapahtuu jotain kamalaa mutta mitään ei tapahdu ja tunne hellittää iltaan mennessä.

Vastauksia ei löydy, enkä usko telepatia hommiin tai muuhunkaan semmoiseen ja olen tullut tämmöiseen tulokseen... Ongelmasta ongelmaan muutamat vuodet eläneenä epäilen että en vain osaa enää rauhoittua ja olla onnellinen ja kun hyväolo jostain tulee niin tulee myös tunne että jokin vie sen pois ja kaikki menee taas persiilleen.

Ei tunnu mukavalta mutta tähänkin tottuu.

Perisuomalainen piru niskassa joka sanoo että "mikään hyvä ei kestä" 

ja älkää keskittykö oikein kirjoitukseen =)

Minäkin tiedän tuon tunteen, mutta minua ahdistaa myös, että olen tiennyt myös kohteen.
Vielä kun lapseni oli päiväkoti-ikäinen ja vein hänet normaalisti päiväkotiin n. tunnin päästä tuli kauhean olo, olin varma, että lapsella on jokin hätänä. Olin niin varma, että minun piti kysyä sitä päiväkodista ja selvisi, että lapseni on kateissa.
Löytyi kyllä alle puolen tunnin etsinnän jälkeen ihan sisätiloista. Oli pahoittanut mielensä pahasti jostakin ja karannut ja piiloutunut, eikä kukaan aikuinen huomannut tätä.

Sitten on tullut pakottava tunne soittaa jollekkin. Viimeksi toiselle vanhemmistani, tunne on vain sellainen, että puristaa rintaa ja tietää, että tapahtuu jotakin ikävää.. Hän ajoi kolarin hetken tämän pakottavan tunteen jälkeen.

Oman lapsen kanssa aavistin hänen kuolemansa.
Nyt tuntuu, etten voi oikein elää, koska pelkään näitä tuntemuksia. Pidän itseäni ihan hulluna, koska tunnen näitä tunteita, enkä uskalla kenellekkään niistä koskaan puhua. Kyllä muistan edesmenneen vaarini kertoneen meidän suvun "ennustuseukoista", tiedän, että myös toisella vanhemmistani on sama taipumus, mutta jotenkin olen vain sellainen ihminen, joka ei halua uskoa siihen mitä ei konkreettisesti voi todistaa.