Tässä taannoin oli juttua 10-vuotiaasta, jolla alkoi jo kuukautiset. Minkä kokoisia teidän 10-vuotiaat on?
Kun silloin tuli esille, että isokoisilla murrosikä ja kuukautiset alkavat tavanomaista aikaisemmin.
Oma 10-vuotiaani on 151 cm pitkä ja painaa 42 kg, joten joko murrosikä kolkuttaa nurkan takana (vielä mitään merkkejä ei onneksi näy!)?
Kommentit (10)
Tai sillä tavalla liittyy, että ptikillä tytöillä monesti alkaa myöhemmin kuin lyhyillä. Kirjoitin silloin tuossa ketjussa, että omalla tytölläni alkoi 11-vuotiaana. Hän oli tuolloin 155-senttinen ja 39-kiloinen. Nyt hän on 14-vuotias, pituutta on 158 senttiä ja painoa 45 kiloa. Ei ole kasvanut enää kahteen vuoteen.
Sen jälkeen en enää kasvanut kuin pari senttiä, pituutta kertyi 160 cm. Aika karua oli, kun oli aina ollut lapsena pitkä ja sitten pätkistyi vuosi vuodelta muiden rinnalla.
Olin kyllä yllättynyt kun itsellä alkoi 13v.
Tytär on pieni ja siro kuten minäkin, nyt aikuisena jotain 158cm. Silloin alta 150 ja painoa ei paljonkaan, ehkä 40! Nykyäänkin painaa vain 45-47, kaksi lasta saanut.
meillä tyttö 10v ja n. 154cm pitkä, pieniä murrosiän merkkejä kyllä jo ilmassa. olen kuvitellut että tulee ainakin 175cm! vanhemmat suht pitkiä, 175 ja n. 180.
että kuukautiset harvemmin alkaa alle 45 kiloisilla. Näin ainakin lekuri meille sanoi. Minulla ja 2 tyttärelläni kk alkoivat 11 vuotiaana.
Tässä pätkä wikipediasta, saman suuntaista tietoa löytyi muiltakin sivuilta:
Kun on mennyt vuodesta kolmeen vuotta murrosiän kehityksen alkamisesta, tulevat ensimmäiset kuukautiset. Suomalaisilla tytöillä kuukautiset alkavat noin 12,5¿13-vuotiaana, mutta niiden alkamisikä vaihtelee 9,5 ja 16 ikävuoden välillä. Ensimmäiset kuukautiset tulevat yleensä juuri kasvun nopeimman vaiheen mentyä, eli kuukautisten alkaminen kertoo tytön murrosiän olevan jo pitkällä. FSH käynnistää kantasolun kypsymisen munasarjassa munasoluksi. Kantasolun ympärille muodostuu munarakkula, joka erittää rakkulahormonia eli estrogeeniä. LH saa valmiin munasolun irtoamaan munasarjasta (= ovulaatio), ja munarakkula muuttuu keltaiseksi keltarauhaseksi. Se alkaa erittää keltarauhashormonia eli progesteronia. Kuukautiset tulevat pari ensimmäista vuotta epäsäännöllisesti, mutta sitten ne pikkuhiljaa tasoittuvat kuukausittaiseen rytmiin. Kuukautisten alkamisen jälkeen tytön pituuskasvu hidastuu selvästi ja pituutta tulee enää 5¿10 cm, mutta aikuisen keho on muotoutunut vasta näin kahdenkymmenen vuoden iässä.
ja olin aina luokkani pisimpiä (nyt 173 cm). Ihmeellisen hyvin muistatte senhetkiset mittanne. Perimällä on myös suuri vaikutus.
paitsi että jäin vielä pari senttiä lyhyemmäksi.
olin 155cm/45kg ja minulla oli b-kupin rinnat.