Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnen vasta nyt olevani ' arvokas' muiden silmissä, kun käyn töissä!

Vierailija
13.12.2007 |


Olen ollut liki 4 vuotta kotona kahden lapsen kanssa (04/06) ja koko sinä aikana olen ollut, ehkä alkua lukuunottamatta, ' lorvaileva' tyhjäntoimittaja. varsinkin anoppini ja joidenkin ystävieni silmissä, myös omein vanhempieni.



Suurin ' virheeni' muiden mielestä oli ensinnäkin se, etten palannut töihin ekan lapsen jälkeen vaan tulinkin raskaaksi ja jäin kotiin! Poika oli tuolloin 1,5-vuotias. Kaikkien mielestä mun olis pitänyt tässä vaiheessa laittaa poika hoitoon ja mennä ansaitsemaan rahaa.



Toinen virheeni oli se, kun en ottanut minulle tarjottua työtä vastaan, joka olisi alkanut tämän vuoden elokuussa vaan päätin jäädä kotiin. Tyttö olisi ollut silloin vähän yli 1v.



No, nyt, kun sitten viimein olen työelämässä, olen näiden arvostelijoiden silmissä parempi ihminen: enää ei vain toinen meistä raada niska limassa ansaitsemassa rahaa (kuten anoppi pojastaan ajatteli) vaan nyt molemmat kantavat kortensa kekoon.



Paskat! Elämä on paljon hankalampaa ja stressaaavampaa ja huono omatunto on koko ajan kaikesta. Itse tunnen olevani nyt se huono äiti, en päinvastoin;( Lapset ovat tarhassa, saan olla heidän kanssaan vain noin 3h vuorokaudessa. Koti jää siivoamatta jatkuvan väsymyksen takia. Miehen kanssa ei jaksa puuhailla enää yhtään mitään työpäivän päätteeksi:(



En tiedä, miksi palasin jo töihin, vaikka rahallisesti se ei olisi ollut tarpeen. Muiden painostuksesta?!



Muilla samanlaista?





Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

omasta halusta. Olen ns. trendikkäällä alalla ja työkavereiden mielestä kotiäitiyly ei ole kovin hienoa, mutta mitä enemmän kauemmin olen ollut työelämässä, sitä enemmän arvostan kotivuosiani. Niillä on oikeasti enempi merkitystä kuin työvuosilla. Muut sanokoon mitä!



Jos haluat jäädä vielä kotiin, ja miehesikin hyväksyy sen, niin mikset jäisi?! Se on kaikki plussaa teidän perheellenne!

Vierailija
2/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla sama tilanne, sain miehen sukulaisilta palauttetta että vain lorvailen kotona 3 pienen lapseni kanssa, ja mies elättää. olen siksi hakeutumassa työelämään. en oo vielä siis saanut paikkaa, vasta laittanut hakemuksia. mutta onko mun motiivit mennä sinne vain se, että oisin jotain. Oon siis ollu kotona 6v!! Neuvokaa, kannattaako mennä töihin että tuntisin itseni tärkeäksi. vai jatkanko kotona lapsieni vuoksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mennä töihin. Kyllä ne sun lapset pärjää, vaikka olisit töissäkäyväkin äiti. Ja suomalaisessa yhteiskunnassa vaan on niin, että työ on tärkeä asia. Jos putoat työelämän kelkasta, niin muutaman vuoden päästä olet katkera ja masentunut.



Usko pois, monta tapausta olen läheltä seurannut. Ei kannata muutaman kotivuoden takia uhrata loppuelämäänsä. Lapsillekin on pahasta, jos äiti nyhjää kotona, kun he ovat isoja. Koska niin se vaan Suomessa menee. Ei ole oikein mitään järkevää tekemistä isojen lasten kotiäideille, ellei ole kova käsityöihminen tms.



Kaikki mun tuntemat pitkään kotonaolleet on loppujen lopuksi masentuneet ihan totaalisesti. Ei hyvä.

Vierailija
4/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mieheni ei arvostaisi kotona tekemääni työtä, niin loukkaisi minua. Mutta muiden mielipiteillä ei ole mulle enää mitään väliä. Jos veisin lapseni liian pienenä hoitoon, saattaisin katua sitä vielä vanhainkodissakin. sitä en takuulla kadu, etten saavuttanut anoppini arvostusta :)



Arvatkaapas mikä on tässä tilanteessa hauskaa? Olen hissukseen saanut graduni valmiiksi ja kevään kuluessa varmaan muutaman roikkuvan tentinkin. Valmistun siis pian. En aio anopille, enkä muutamalle muullekaan puhua halaistua sanaa valmistumisestani. Jos kautta rantain kuulevat ja kysyvät jotain, aion kuitata asian tokaisemalla: " ai, no se oli sellainen pikku harrastus. Siinähän se tuli näiden tärkeämpien töiden sivussa toisella kädellä." Anoppi on nimittäin yrittänyt yllyttää, että tekisin kuin tyttärensä ja laittaisin lapsen hoitoon, että saisin viimeinkin ne maisterin paperit. (viimeinkin joo, olen tällä hetkellä 25v) Kun joskus menen töihin, en mene oman alani töihin, vaan viereiseen markettiin. Mulla on siellä luvassa leppoisa päivätyö, jonka saa joustavasti sovitettua perheen rytmiin, toisin kuin oman alani hommat. en aio onnellisena akateemisena kassaneitinäkään piitata pätkän vertaa muiden mielipiteistä! :)

Vierailija
5/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Töihin pitäisi mennä, jotta olisin jotakin. Rahatilanne ei pakota, lapset ovat pieniä, kotona riittää tekemistä yllinkyllin, silti suku painostaa hakemaan töitä, koska minulla ei ole uraa. Minä aion tosin tehdä niinkuin meidän perheelle on parasta, en niinkuin suvun mielestä pitäisi. Jos minä veisin 9kk ikäisen lapseni päiväkotiin, kukaan ei ihmettelisi, että miten raaskit.

Vierailija
6/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totuus oli, että olin saanut perintöä samaan aikaan sen verran, että elämme sen turvin vieläkin mukavaa elämää. Anoppi taas tietenkin uskoo, että meillä on asiat hyvin, koska hänen poikansa on " raatanut" kun minä olen " lorvinut" !!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

" Itse olen oppinut viime vuosina tärkeän läksyn: en todellisuudessa tee muiden arvostuksella paskan vertaa.

Jos mieheni ei arvostaisi kotona tekemääni työtä, niin loukkaisi minua. Mutta muiden mielipiteillä ei ole mulle enää mitään väliä. Jos veisin lapseni liian pienenä hoitoon, saattaisin katua sitä vielä vanhainkodissakin. sitä en takuulla kadu, etten saavuttanut anoppini arvostusta :) "



Ei tätä minusta voi enää tämän paremmin sanoa! Allekirjoitan 110 % :))

Vierailija
8/8 |
13.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ne pitää puida ennen lapsia.



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme viisi