Lue keskustelun säännöt.
Voiko miestä muuttaa?
13.12.2007 |
Meillä on kaksi lasta pienellä ikäerolla, ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaisuutta ja henkistä väkivaltaa huolenaiheena.
Meillä mies sortuu tukistelemaan ja nimittelemään väsyneenä ja stressaantuneena. Hän ei osaa hellittää ja jarruttaa töissä yhtään.
Kotona sitten makaa tai hoitaa tietokoneella työasioita, ja syyllistää minua kaikesta mitä en ole jaksanut hoitaa kotona ja lasten kanssa.
Hän jos on vahti vuorossa, niin ei jaksa yhtään lasten kiukuttelua ja toisaalta myös vaatii lapsilta liikaa. Sitten kun he alkavat kiukutella, niin hän heti käy ravistelemaan ja tukistelemaan ja huutamaan ja kiukuttelee lapsille ja syyllistää heitä, nimittelee ja haukkuu heitä ironisesti.
Mitä tehdä? En haluaisi erota, mutta pelottaa tuollainen käytös, hoidan sitten itse lapset ja kodin, ja koitan katsoa vain niitä hyviä hetkiä, jolloin lähden johonkin ja jätän lapset miehelle hoidettavaksi hetkeksi. En jaksa itsekään enää kauan, olen ihan uupunut tilanteeseen. Haluaisin erota, mutta haluaisin ennemmin että mies muuttuu. Itsekin alan jo ottaa mallia mieheni käytöksestä, kun olen niin uupunut, että ei hyvä sekään. Olen ratkaisuna jo laittanut lapset päivähoitoon ja aloittanut hyvin vähäisellä työmäärällä töissä ja osan aikaa olen kotona itsekseni, otan siis sen oman aikani päiväsaikaan. Mutta se ei miestä muuta.
Ollaan keskusteltu ja vähän aikaa mies on parempi, ja lupaa yrittää ja sitten taas unohtaa ja vähänkin stressiä töissä, niin sama taas. Hän ei edes tunnusta että olisi ravistellut tai kohtelisi väkivaltaisesti lapsia, vaan ikäänkuin pimahtaa ja unohtaa sen jälkikäteen. Enkä tietysti voi puuttua kaikkeen voimakkaasti kun se tapahtuu, kotona ollessani. Ettei lapset säiky vielä lisää.
Kommentit (5)
olen itse kokenut omassa lapsuudessani väkivaltaa, ja voin sanoa että parasta mitä voitte lapsienne eteen tehdä, ellette aio erota, on puolustaa heitä voimmakkaasti. Äiti +lapset vastaan isä on parempi kuin se, että äiti näkee kaiken pahan, muttei puolusta tai suojele lapsiaan siltä. Ja se, että äiti puolustaa lapsia ei pelota tai säikytä lasta yhtään niin paljon (jos ollenkaan) kuin se, että äiti on avuton isän väkivaltaisuuden edessä. Jatkuva ilkeily ja väkivalta nujertavat lopuksi lapsenne, suurin rakkaudenosoitus äidiltä on lähteä ja suojella lapsiaan. Uskon, että kadutte jälkeenpäin ellette tee mitään asialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se, ettei äitini tehnyt mitään nähdessään tällaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa jota kuvailette, haavoitti suhdettamme ikuisiksi ajoiksi. Miettikää, että lapsistanne tulee joskus aikuisia ihmisiä, jotka joku päivä kysyvät teiltä miksi.
Sen perusteella mitä kerrot ja mitä nyt tiedän sostoimella kuuluisi olla tekemistä kanssanne. Ei ole reilua lapsianne kohtaan että tapahtuu asioita joista kerrotte. Juttu vaan on siinä että kun sostoimi kuulee esim että mies jatkuvasti tukistelee ja purkaa väsymystään lapsiin ne lainmukaan joutuu tekemään jutusta poliisi jutun.
Kaiken tämän ja paljon muuta olen tosissani oppinut kun minua on syytetty lastani pahoinpitelystä jota en ole tehnyt. Suhtautuisin teinä oikeasti vakavasti siihen miten kuka tahansa aikuinen lasta kohtelee kun on tukistaminen, läpsiminen, henkinen kyseessä jo vähäisessä määrin , sillä pahoilla tavoilla on hoitamattomana taipumus lisääntyä!!! Voitte itsekin joutua syytteeseen tai ainakin vaikeuksiin jos joku selvittää että olette salalailleet esim lasten isän käytöstä.
Te olette aikuisia ja teillä on mahdollisuus estää tuon tapahtuminen. Lapsella ei sitä mahdollisuutta ole.
Tarina on melkein samanlainen kuin omani. Mieheni, jonka kanssa olen ollut pitkään, on ihana ja kultainen ihminen. Mutta lasten kanssa hänellä ei ole kärsivällisyyttä yhtään. Olen joutunut pettymään useamman kerran hänen käytökseensä.
Olemme puhuneet asiasta moneen otteeseen, ja aina näiden keskusteluiden jälkeen hän muistaa olla " mukavampi" lapsille. Mutta aina jossain vaiheessa tulee se piste, kun hän ei enää jaksa.
Se mitä mieheni tekee lapsillemme, on omasta mielestäni väkivaltaa. Mieheni mm. tarttuu lapsia tukasta (ei kuulemma tukista, mutta pitää vaan kovaa kiinni...), riuhtoo heitä käsistä, huutaa ja uhkailee väkivallalla. Kaikista ikävimmät tapaukset ovat tapahtuneet öisin, sillä mieheni ei ole kestänyt näitä yöherätyksiä yhtään.
Näissä tilanteissa mieheni ei kykene olemaan turvallinen ja rauhallinen aikuinen, vaan jotenkin menee samalle tasolle lasten kanssa.
Nyt olen sanonut hänelle, että jos tämä lasten kaltoinkohtelu ei lopu, joudun hakemaan avioeroa. Mieheni on luvannut hakea apua itselleen, myöntää itsekin että " on vähän liian lyhyt pinna" . Mutta toistaiseksi hän ei ole sitä apua hakenut, on kuulemma niin korkea kynnys myöntää tarvitsevansa apua.
Tässä perheessä on syntymässä tilanne minä+lapset vs. mies. Joudun näissä tilanteissa havainnoimaan että miten mies käyttäytyy, millä voimalla tarttuu lapsiin, kuka on tehnyt mitäkin ja kuka on mihinkin syyllinen. Luulen että lapsetkin vaistoavat kohta että minä ja mieheni olemme eri puolilla, sillä joudun sanomaan myös lasten kuullen miehelleni että tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää ja tuollainen on väärin.
Mikähän taho voisi auttaa miestäni ja perhettämme?