Lue keskustelun säännöt.
Olinko liian ankara kohta 3-vuotiaalle?
11.12.2007 |
Ruokailu on ollut viime aikoina tuskaa. Poika haluaisi vain syödä suklaata tms. (kiitos joulukalenterin). Äsken sitten sanoin pojalle, että hän saa nousta pöydästä vasta kun ruoka on syöty. Oli vielä pojalle mieluisaa ruokaa, makaronilaatikkoa. Poika ei näistä pikku uhkailuista piitannut, jolloin ajattelin ottaa astetta kovaemman linjan. Uhkasin, että hän ei saa tänään leikkiä autoillaan, ellei syö ruokaansa. Olin aivan varma, että tämä tepsii, mutta väärässä olin. Poika oli ilmeisesti jo niin väsynyt ja äreä itsekin, ettei ehkä tajunnut antaa periksi. Niinpä sitten keräsin kaikki autot muovipussiin ja vein piiloon. Ainoastaan yhden pikkuauton jätin uniautoksi. Poika meni aivan tolaltaan menetyksensä edessä. Tuntui tosi kurjalta ja julmalta, mutta en voinut enää perääntyä.
Nyt laikukaskavoinen poika nukahti vuoteeseen ja minusta tuntuu tosi kurjalta. Yritin olla niin kuin ei mitään ja juttelin vain, että tänään sitten leikitään jotain muita leikkejä. Yritin siis päättää riidan siihen. Yleensä en ole pakottanut poikaa syömään väkisin, sillä uskon, että lapsi syö sen minkä tarvitsee. Nyt tilanne vain on ajautunut siihen, että poika haluaisi syödä ja tehdä vain niitä asioita, joita itse kulloinkin haluaa. Siksi ajattelin tehdä tästä esimerkkitapauksen ja yritin osoittaa, että kaikki ei käy. Tiedän tehneeni siinä mielessä oikein, mutta oliko rangaistus liian kova, sillä autot ovat pojalle lähes henki ja elämä. :/
Kommentit (40)
Meillä ei ainakaan vaan kaikki tulevaisuudessa tapahtuva on huomenna ja mennyt on eilen. Minusta tuon ikäiselle on jo tarpeeksi kova rangaistus menettää lelut muutamaksi tunniksi, se riittää.
Syömisellä ei kannata kiristää. Mitä stressaantuneemmin siihen suhtautuu itse, sen huonompaa on lapsen syöminen. Lapsilla tulee kausia, jolloin ruokaa menee vähän alas. Pois vaan pöydstä ja seuraavalla kerralla uudella onnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä paitsi yrittää selvästi parhaansa kasvattajana ja yrittää selvittää varmaankin käyttäytymistään lähinnä itselleen. Musta se on hienoa, että etsii ratkaisua omaan toimintaansa, eikä esim. syytä, kuinka kamalan raivostuttaa se lapsi osaa olla. :) Kypsä ihminen osaa ja uskaltaa mennä itseensä, aidosti.
Tsemppiä vaan sulle ap. Musta sä toimit varmaan olosuhteet huomioon ottaen keskiverto av-mammaa taitavammin ja loogisemmin. :)
Tahtoisi aina syödä lempiruokaansa, tai sitä mitä keksii sillä hetkellä pyytää. Oikea ruoka tahtoo jäädä syömättä, ja sitten välipalalla vingutaan ja kitistään lisää banaania tai lisää leipää. Meidän syömiset on olleet todellisia tahtojen taisteluita viime kesänä ja alkusyksystä. Tuntui että tyttö ihan tahallaan riiteli ja jätti syömättä, kun tiesi että sillä saa varmasti huomiota ja äidin hermostumaan.
Lopulta erästä kasvatusopasta lukiessani tajusin, että taidan aiheuttaa syömään pakottamisella hirveät traumat. Olin aikaisemmin ajatellut, että lapsi syö sen minkä tarvii. Mutta kuinka pahalta se tuntuikaan sitten, kun lapsi ei syönyt enää yhtään mitään!! Aikaisemmin oli kuitenkin lähes kaikkea syönyt ainakin vähän. Menin pakottamislinjalle " pakko maistaa" , jos ei hyvällä, niin sitten väkisin tungettiin ruokaa suuhun, pakotettiin maistamaan. Uhkailtiin ettei pääse ulos jos ei syö jne. Syöminen saattoi kestää tunnin tai kaksi, ja siitä kärsi koko perhe.
Lopulta päätin, että meillä syödään viisi kertaa päivässä tiettyinä aikoina, ja jos ei ruoka kelpaa, niin sitten se ei kelpaa. Ei ole pakko edes maistaa. Jos aamupuuro ei kelpaa, ja tyttö natisee nälkäänsä jo kymmenen jälkeen, sanon vain, että olisit syönyt aamupuuron, seuraava ruoka on parin tunnin päästä. En lähde inttämään enkä anna mitään välipalaa, vaikka tyttö vetäisee hurjat raivarit, itkee ja potkii. Siinäs riehuu.
Sama homma toimii muidenkin ruoka-aikojen kohdalla. Jos ei tyttö syö reippaasti, saa lähteä pöydästä pois silloin kun muutkin. Välipala meillä on pienennetty minimiin, eli pikkupikku jogurtti, puolikas leipä, puolikas banaani tms joka ei vie nälkää pois.
JOka päivä joku ateria jää syömättä, tai syö kamalan vähän. Laitan monipuolista kotiruokaa, ja mikä ei kelpaa, jää syömättä. Muuta hyvää ei kuitenkaan tarjota tilalle.
Ruokailutilanne on helpottunut hurjasti tässä muutaman kuukauden aikana. Lapsi syö jos syö, mutta varmasti saa riittävästi ruokaa.
Älä säkään lähde oman lapsen ruokailun kanssa kiristämis-, uhkailu-, tai lahjontalinjalle. Syö jos syö, ja jos ei syö, odottakoot seuraavaan ruokailuun. Noin kolmevuotias on jo riittävän vanha oppimaan tuon systeemin ---> jos et syö, tulee nälkä. Ennemmin sanoisin että vahingollista on nimenomaan uhkailu, kiristys, lahjonta ja huuto ruokailun yhteydessä. Ruokailun pitäisi lähteä omasta vapaasta tahdosta, olla rentoa. Enkä minäkään aikuisena ja äitinä tahdo syödä ihan mitä tahansa ruokaa (inhokkeja on kaikilla!), joten miksi lapsen pitäisi?
Katsotaan sitten kymmenen vuoden kuluttua, millaiset traumat pojallasi on. Mä ainakin rakastan lastani niin paljon, etten ikinä tekisi tuollaista hänelle. Mene itseesi!
Jos aikuinen jotain sanoo, siitä pidetään kiinni. Näin lapsi oppii mös oikean ja väärän. (Tämä siis kärjistetysti). Paljon kamalampaa on seurata vanhempia jotka taipuvat edestakaisin lastansa miellyttääkseen. Aikuinen sanelee ehdot. Lapsen ei kuulu päättää mitä syödään, milloin syödään. Turvallisuuden tunne lapselle syntyy juuri näistä asioista. Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain muusta rikkeestä tuo rangaistus olisi ollut ihan ok. Mutta syömättä jättäminen ei ole asia josta lasta rangaistaan, ei koskaan.
Ja usko pois, lapsi syö todella sen minkä tarvitsee eikä näänny nälkään, syö kyllä sitten kun nälkä tulee. Etenkin jos et anna mitään välipalaherkkuja tai karkkeja.
Mutta oikeasti syömään pakottaminen ja asiasta rankaiseminen voi johtaa syömishäiriöihin ja siihen että lapsen oma kylläisyyden ja syömisen säätelyn tunne häiriintyy ja sitä kautta liikalihavuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MUTTA sen lapsi itse päättää miten paljon syö!! Tässä on iso ero. Ja ap rankaisi lasta nimenomaan siitä että ei syönyt kaikkea mitä lautasella oli, mikä oli äidiltä todella tyhmästi tehty.
Tänne on vastanneet taas niin täydelliset ja johdonmukaiset äidit että...
Jokaiselle sattuu ylilyöntejä, ja jos sinulla on huono omatunto niin se on sen merkki että ei ehkä ollut ihan oikeudenmukainen rangaistus. Ja jos sinulla on huono omatunto tuollaisesta niin se on myös sen merkki että olet taatusti hyvä äiti, joka haluaa kohdella lastaan hyvin. Jos tuo olisi sinusta ihan ok niin sitten olisi huonompi homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta huomenna heti aamusta ensimmäinen asia. ensi kerralla uhkauksen teho on hyvä ja tästä lähtien käytä vähän maltillisempia rangaistuksia- tyyliin mieluisa lelu pois vaikka iltapäivän. Eikä enää ruoalla uhkailuja :)
Puhut totta, mutta et tiedä totuutta. Siis siitä mitä meillä tapahtui. kyse ei ollut siitä, ettei poika olisi syönyt " kaikkea" , vaan siitä, että hän olisi halunnut suklaata. Toki sanoin, että kaikki ruoka täytyy nyt syödä, mutta poika siis oli siihen asti vain leikkinyt ruokansa kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin myös saman tekstin, 34!
T 33
ja jos leikkii ruualla niin ennemmin käsket pois pöydästä kun että käsket syömään kaiken!!
Edelleen toistan että lasta ei koskaan saa pakottaa syömään, jos tätä asiaa et kestä kuulla niin miksi tulit tänne mielipiteitä kysymään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestän kuulla, älä hermostu. Sanoinhan, että puhut ihan asiaa. :)
Ap
Olin jopa sairaalassa tutkimuksissa, kun äitini mielestä söin liian vähän. Siellä todettiin normaaliksi...
Mutta - jos pakottaa syömään, niin lapselta katoaa normaali säätelyn tunne, tai siis lapsi ei opi säätelemään syömistään. Ehkä on ihan hyvä oppia, että tulee nälkä, jos ei syö tarpeeksi? Minä lihoin varhaisessa teini-iässä, sitten laihdutin... Äitini huomautteli aina siinä vaiheessa, miten paljon vähemmän oli painanut itse saman ikäisenä... Sitten lasten saannin jälkeen lihoin taas. Nyt viime vuosina olen opetellut olemaan nälkäinen ja syömään sopivasti.
Ja ymmärrän äitiäni, hän on sota-aikana syntynyt, ja varmasti lapsuudenkodistaan oppinut sen mallin, että pitää syödä lautanen tyhjäksi. Silti omat lapseni ovat saaneet syödä sen verran kuin haluavat - nameja meillä ei ole normaalisti tarjolla.
Ihan jo ensi alkuun, ei kait nykyään olisi niin paljon ylilihavia pikkulapsia, jos lapset osaisivat lopettaa syömisen ajoissa?
Ja toisekseen, on lapsia, jotka eivät myöskään osaa ja malta syödä tarpeeksi. Oma esikoiseni oli tuollainen. Hänellä oli 2-3-vuotiaana pitkään vaihe, jolloin yritti joka aterialla syödä vain pari pientä lusikallista, siis sen verran, että akuutein nälkä meni ohi. Sitten se nälkä tuli tietysti takaisin max puolen tunnin kuluttua, jolloin olisi pitänyt taas saada jotain syötävää, Tai vielä todennäköisemmin silloin alkoi kiukuttaa, koska lapsi ei olisi silloinkaan malttanut syödä.
Vierailija:
Äsken päiväunilta heräsi iloinen poika. Leikkii nyt innoissaan sillä ainoalla autollaan. Pyysin kuitenkin pojalta anteeksi äänen korotustani. Poika naureskeli, että meillä oli äiti kuule riita! Kysyin, että haluaako hänkin sitten pyytää äidiltä anteeksi ja halusihan hän. :)
Ehkä siksikin otin tämän niin raskaasti, koska meillä aika harvoin riidellään näin kovasti. Tietääpähän poika nyt ainakin, ettei sitä tarvitse pelätä. Ääntä kun maailmaan tulee jatkossakin varmasti mahtumaan.
Ap.
P. S. Ja autot tulevat tämän päivän saunan lauteilla pysymään, mutta enää en ruualla uhkaile. Ja todella mukava huomata, että av:lla joskus ihan oikeasti oppii hyödyllisiä asioita kasvatuksesta - ja itsestään! :)
vaan limsoilla, karkeilla, leivonnaisilla ym. herkuilla. Herkkujen määrän rajoittaminen kuuluu vanhemman tehtäviin.
Mutta tavallista arkikotiruokaa lapsen kyllä voi ja pitää antaa syödä oman ruokahalunsa mukaan. Eikä pakottaa syömään.
Tämä siis vastaukseksi 48:lle, ja ei sille lapselle tavitse sitä ruokaa antaa silloin puolen tunnin päästä jos ruoka-aikana ei ole syönyt, kyllä se kestää odottaa seuraavaan ruoka-aikaan, jolloin luulisi jo maistuvan ja jos ei maistu niin sitten ei.
Vierailija:
Ap :)