Opettaja pieksi oppilaan
Tämä on jo toinen kerta, kun opettaja kävi käsiksi yhdeksättä luokkaa käyvään 15-vuotiaaseen poikaan.
Tilanne pojan ja opettajan välillä kiristyi ensimmäistä kertaa tiistaina aamupäivällä, kun oppilas ei suostunut menemään välitunnilla ulos. Pojan mukaan opettaja menetti malttinsa ja löi häntä.
Opettaja kertoo ainoastaan hieman tuupanneensa oppilastaan.
Iltapäivällä poika meni saman opettajan tunnille. Opettaja poisti mielestään häiriötä aiheuttaneen oppilaan luokasta ja raahasi hänet rehtorin kansliaan.
- Satuin hakemaan sinä päivänä poikaa koulusta ja kotimatkalla hän kertoi minulle, mitä koulussa tapahtui. Soitin tietenkin heti rehtorille, pojan isä kuvailee.
Isän mukaan poika selvisi tapauksesta kivulla ja säikähdyksellä.
- Rehtorin kanssa sovimme, että poika siirretään kyseisessä oppiaineessa toiseen ryhmään, jotta hänen ei tarvitse olla enää tekemisissä tämän opettajan kanssa, isä kertaa.
Ärsytti ja kiivastui
- Yritämme nyt selvittää, mitä tässä on todellisuudessa käynyt. Opettaja on myöntänyt turhaan kiivastuneensa. Myös oppilas on myöntänyt tahallaan ärsyttäneensä opettajaa, koulun apulaisrehtori Juha Salo kertoo.
- Kaikki mahdolliset oppilaaseen kohdistuvat voimankäytöt otetaan vakavasti ja ne selvitetään, Salo lisää.
Viime tammikuussa poliisi epäili toista koulun opettajaa saman pojan pahoinpitelystä. Tuolloin oppilas sai mustelman ja tapausta tutkittiin lievänä pahoinpitelynä. Opettaja ei saanut tuomiota, mutta hän ei enää opeta kyseisessä koulussa.
Poika ja hänen isänsä tekivät perjantaina iltapäivällä tekemässä uudemmasta pahoinpitelytapauksesta rikosilmoituksen poliisille.
***
Voi voi pientä kulta mussukkaa!!! En väitä ,että opettaja olisi toiminut oikein tai että kehenkään saisi käydä käsiksi. Mutta veikkaampa , että tämä kullanmussu on aika kauhea tapaus tuolla koulussa. Siitä kertoo jo se että tämä oli jo toinen opettaja joka poikaan käsiksi kävi.
Kommentit (22)
opettajan syy ilmeisesti! Jos ei saa kuriin, niin todetaan, että " se on epäpätevä" ja oppilas saa jatkaa.
Meillä joka luokassa on sisäpuhelin, ns intercom, jolla voi yhdellä napinpainalluksella soittaa keskukseen, joka muuten on myös vahtimestarien huone. Olen pari kertaa soittanut sinne saadakseni jonku nvempeleen toimimaan ja kerran kutsuakseni vahtimestaarin tilanteessa, jossa lukio-opiskelija sekosi vaarallisen tuntuisesti. Hänellä todettiin myöhemmin skitsofrenia, minkä kaiketi voin tässä sanoa, kun juttu ei mitenkään voi henkilöityä häneen, mutta voitte siis kuvitella, että tilanne ei ollut ihan simppeli eikä rauhallinen.
Tottakai yllättävään tilanteeseen täytyy nopeasti reagoida, mutta siinä vaiheessa kun vahtimestarille soittaa, siihen ON JO reagoitu. Sen normaalin reaktion JÄLKEEN sitten kokeillaan näitä muita keinoja. SIinä vaiheessa nopeudella ei enää ole mitään väliä: tilanne on jo luiskahtanut hanskasta. Se on ihan sama mitä tekee. Harvoin muuten uhitteleva oppilas kohtelee vaarallisesti luokkakavereitaan. Pahinta, mitä siinä tilanteessa voi olla, on ryhtyä fyysiseen voimainmittelöön. Sellainen vain pahentaa tilannetta. Kyllä sen jonkin, minkä nopeasti tekee, on parasta olla jotain viisaampaa ja henkisempää. Jos sellaista ei löysy, pienemmin vahingoin selvitään kun odotetaan sitä vaksia. Yhdyn kakskymppiseen: ei ole tilannetta, jossa pätevä opettaja tarttuu väkivaltaan. Kyllä kyse on aina hänen tilannetajunsa ja ratkaisukykynsä pettämisiestä,
Eikä tässä ole kyse oman erinomaisuuden pönkittämisestä. Ihan vain toivoisin, että muutkin opettajat eläisivät oikeiden realiteettien tasolla, niin vahinkoja syntyisi paljon vähemmän.
Vierailija: