Nyt mietteitä äitiydestä kehiin..

Meitä on moneen junaan. Kaikki varmasti niitä parhaita äitejä lapselleen/ lapsilleen. Yritämme parhaamme, teemme niinkuin parhaaksi näemme.



Jotenkin tunnen olevani mielipiteitteni kanssa aika yksin.



Olen hoitovapaalla, kaksi lasta, 4v ja 3v. Muutimme pääkaupunkiseudulta maalle. Oma, edullinen omakotitalo keskellä luontoa. Tällä rahalla saisi Helsingistä autotallin, ehkä kaksi.



Minä haaveilen pitkästä kotiäitiydestä. Kuopus kun menee esikouluun, siihen asti ainakin tahtoisi olla pääsääntöisesti kotiäitinä, ehkä siitäkin vielä pari vuotta eteenpäin. Mies tekee raskasta työtä yrittäjänä. Minä hoidan kodin, ja olen ylpeä ja onnellinen siitä. Tärkeintä työtä mitä voin kuvitella.



Ei meillä ole aina siistiä, hienoa eikä viimeisen päälle trendikästä kotia. Meillä on Koti. Rakkaudella vaalittu, vanha puutalo. Sotkuista, sekaista ja välillä jopa likaista. Mutta meillä on Isällä lämmin ruoka pöydässä kun hän tulee kotiin. Lapset ehkä tukka takussa ja naamat pihaleikeistä likaisina, mutta niin onnellisina odottamassa Isää töistä.



Maallisen omaisuuden kerääminen ei innosta. Kirppareita, kierrätystä, käytettyä tavaraa. Tavaraa jolla on jo sielu, tarina.



Haaveissa iso puutarha, kasvimaa ja kanoja. Omavaraisuutta kasvisten suhteen, kalat pöytään lähijärvestä ja tutuilta riistaa pakkaseen. Lapsetkin jo tunnistavat kanttarellit, suppilovahverot, torvisienet, marjat ja muut.



Haaveissa pidempiä matkoja jonnekkin pois täältä missä kaiken keskusta tuntuu olevan raha, sen haaliminen ja sen myötä saavutettu asema ja onni. Vai onko se onnea.. Mitä se on?



Onneksi pääsimme pois oravanpyörästä. Tulevaisuudessa vietämme yhden talven kaukoitää kierrellen. Lapset ovat tyytyväisiä pieneen, emme tarvitse uusinta uutta niin vaatteissa, leluissa kuin muissakaan.



Me olemme onnellisia, se on tärkeintä. Muita samansuuntaisia ajattelevia perheitä?