Mitkä merkkivaatteet ovat mielestäsi huonolaatuisia?
Siis tietty kaikilla vaatteilla on joku merkki, mutta mitkä ns. " merkkivaatteet" ovat osoittautuneet pettymyksiksi. Itse olen ollut pääsääntöisesti tyytyväinen merkkivaatteisiin, mutta toki se on ollut aika kapea sektori, mitä on tullut käytettyä (tyyliin Lego, Timberland, Benetton, Esprit) eikä mistään ihan kalleimmasta päästä. Valitettavasti omat huonot kokemukset ovat kohdistuneet järkiään kotimaisiin valmistajiin (Reima, Tutta, Luhta ja Marimekko), joita kaikkia on lähtenyt meillä reklamaatioon.
Joskus olen kuitenkin kirpputoreilla nähnyt joitain tosi huonossa kunnossa olevia merkkivaatteita ja olen jäänyt miettimään, että onpa hyvä jos en ole ko. merkin vaatteisiin rahojani upottanut. Mutta sitten olen jäänyt miettimään, että entäs jos kyse on ollutkin enemmän siitä, että kulutus on ollut tosi suurta ja lisäksi vielä esim. pyykin pesu ihan erilaista kuin meillä. Olisi siis kiva kuulla, että mitä merkkejä kannattaa varoa tai jos ei koko merkki ole ihan susi, niin jos jonkun merkin jotain tuotteita (vaikka trikoovaatteita) kannattaa välttää niin kertokaa ihmeessä.
Kommentit (8)
ainoastaan noi halvemmat TBL:n paidat ovat olleet heikompi laatuisia. Marimekon kanssa ei ole ollut ongelmia, kokemuksia paidoista. Ainoastaan ärsyttää kun Marimekon pesulaput haalistuu parissa pesussa.
Tuttaa en luokittele merkkivaatteeksi, mutta vauvanvaatteissa niitä oli ja laatu ei ollut mielestäni mitenkään erityisen hyvää. Ja Tutankin pesulaput haalistuu (tekstit häviää) ekassa pesussa.
Yhdestä Reimatec:stä on nepparit lähteneet irti ekalla käyttökerralla, reklamoin ja sain nepparipussin
Espritiltä oli 1 fleecetakki, joka nyppäänty jo ennen ekaa pesua ja sen jälkeen en ole Espritin vaatteita ostanut.
Katvigin trikoot on olleet mun mielestä melkein parhaimpia, ei mene käytössä miksikään, IDA T:t nukkaantuu ja venähtää helpommin.
1 Ugly Duckin trikoo meni reklamaatioon kun venähti muodottomaksi ekassa pesussa, mutta uusi saatu tilalle. Muuten ko. merkistä tosi positiiviset kokemukset.
Burberryn halvimmat trikoot eivät ole olleet kovin laadukkaita, mutta merkin neuleet ja farkut ovat olleet hyviä.
Gantin vaatteet on olleet kestäviä, samoin Hilfigerin Euroopasta ostetut, kun taas Jenkeistä ostetut Hilfigerit eivät ole olleet mitenkään laadukkaita. Ralph Laurenin paidat ja neuleet ovat olleet myös tosi kestäviä ja laadukkaita.
Catimini on myös kestänyt hyvin, samoin Minimanin, IKKS:n ja Jean Bourgetin vaatteet ovat olleet laadukkaita ja kestäviä. Ei tule yhtään ko merkkien vaatteita mieleen, jotka olisivat menneet ennen aikojaan kulahtaneeseen kuntoon.
Toki myös varmaan vaikuttaa, että vaatehuolto on aika tarkkaa, silitän kaikki vaatteet ja en jätä tahroja hautumaan ja lisäksi pojan vaatevarasto on vähän turhankin laaja.
Esprit on hintaansa nähden todella huonolaatuista, parin pesukerran jälkeen vaatteet näyttävät vuosia käytetyiltä... Marimekon trikoovaatteista värit haalistuvat nopeasti ja saumat kiertävä... Ja Ellen trikoopaidat ym trikoovaatteet kutistuvat pari kokoa ekassa pesussa. Ja todellakin kiinnitän huomiota siihen miten vaatteita hoidan ja noudatan pesuohjeita. Tanskalaisissa merkeistä (Lego, Metoo, Ticket, Cecilie Westh jne.) löytyy tosi hyvälaatuisia vaatteita, joita on ilo kierrättää vielä seuraavallekin käyttäjälle :)
Huippumerkeistä paras on mielestäni Lili Gaufrette, mutta siinä mennäänkin jo oman kipurajani äärilaitaan hinnan suhteen eikä Liliä omien tyttärieni kaapissa kovien montaa löydy :(
Meillä on ilmeisesti käynyt, kun yksikään varsinainen merkkivaate ei ole mennyt pilalle pesussa, mutta kun joskus on ostanut jotain ihanaa ja söpöä h&m, lindex ja kappahl, niin söpöä ja ihanaa se oli siihen asti, kun värit ensimmäisessä pesussa kulahti tai tuli nyppyjä!
Toisaalta em. ostopaikoista löytyy myös ihan ok farkkuja ja samettihousuja ja yleensäkin kovat ja sileät kankaat kestävät siinä, missä kallimmatkin.
Oikeista merkkivaatteista Ralph Laurenin kauluspaidat ja neuleet ovat meillä kiertäneet pojalta toiselle ja niissä on joku ihmetärkkäys, kun ovat edelleen kuin uusia! Siis ihan puuvillapaitoja, mutta ne ei yhtään vanhene pesuissa.
Toinen varma ja mitä ostan arkivaatteiksi, on Polarn och Pyret. Ostan heidän halvinta perusmallistoa, yksivärisiä trikoopaitoja ja neuleita, perusraitapaitaa ja -kalsaria (nyt myös ekopuuvillamallistoa) - ne kestää pesusta toiseen uutena. Ovat siis hintansa väärti. Heidän retrokuvioista en niin välitä ja ne maksaisikin enemmän...
Myös Marimekon tasaraitapaidat ja pyjamat, joita äitini ostaa pojille, on meillä kestäneet hyvin, ei ole värit haalistuneet ja nekin kiertää vanhemmalta nuoremmalle.
Timberlandilta meillä on ollut takkeja ja kenkiä ja niistäkin on kyllä tykätty ja noilla kaisastiinan mainitsemilla ranskiksilla ja petit pataponilla on aina jotain ihania neuleita tms. specialia, jota raaskii muutaman ostaa - koko garderobiksi liian kallista.
Plussaa annan Timberlandille ja Po.P:lle ja ulkovaatteissa T2H:lle. Hyvin kestävät 2 poikaa.
Kaikki vaatteethan jotain merkkiä on. Suomessa yli-ihannoidaan amerikkalaisia vaatteita (esim. Timberland, Hilfiger, Ralf Lauren). Ei kai noi nyt mitään ihmelaatua ole ja usein aika epäkäytännöllisiä, ei välttämättä ole suunniteltu pikkulapsille vaan tehdään vaan muodikkaan näköisiä kuteita. Kiinassahan tai muussa halpismaassa kaikki amerikkalaiset vaatteet tehdään. Marimekko ja Tutta on kyllä usein huonoja ja Marimekon bodyt on karmeen leveitä, en tykkää niistäkään. Enkä kyllä maksaisi niin paljon lasten vaatteista.
Marimekon trikoot eivät ole minusta myöskään mitenkään erityisen laadukkaita. Ei ne mitään susiakaan ole, mutta hintaansa nähden laatu on aika valjua.
Benettonin trikoopaidat ovat myös olleet pettymys. Kangas on todella ohutta ja kutistuu tai vanuu helposti. No, eipä nuo nyt hirveän hintaisiakaan ole.
Hilfigerin ylistystä en ole koskaan ihan sisäistänyt. Meidän Hilfigerit ovat kaikki jenkeistä tuotuja, joten en sitten tiedä onko maakohtaisia eroja.
Paras hinta-laatusuhde on muuten H&M:n vaatteissa. Ainakin jos käy huutonetissä katsomassa kuinka paljon käytetyistäkin henkka&maukan vaatteista ollaan valmiita maksamaan.
Pettymykset ovat sitten tulleet ruotsalaisketjujen kohdalla, jotka ymmärränkin kun paidan hinta on 7,90e eikä 47,90e.
Tuttaa en itse ole ostanut, mutta vauvalle sitä saatiin lahjaksi, ja se on kyllä tosi huonolaatuista (ja rumaa). Myös meandi-vaatteet ovat menneet pesussa ihan järkyttävän näköisiksi, vaikka hintaa on reilusti. Ehkä eniten harmittaa juuri timberland ja meandi, sillä vaatteet ovat suht arvokkaita, ja siksi niiltä odottaakin enemmän.
Oikeastaan paras hinta-laatu -suhde on h&m:n vaatteilla. Tätähän ei kysytty, mutta halusin kertoa ;-) Myös tanskalaisiin vaatteisiin (ticket, molo, solidary people) olen ollut tosi tyytyväinen.