tekisitkö vielä yhden lapsen, jos miehesi haluaisi? Itsellesi riittäisivät jo olemassaolevat lapsoset.
Kommentit (16)
tekemään. Meillä uusioperhe, minulla kaksi lasta ja miehellä yksi. Mies teki selväksi, että jos en teen hänelle lasta, hän tekee sen jonkun muun kanssa :( Joten nyt meillä on aivan ihana yhteinen pikku-mies! Jota rakastan sydämeni kyllydestä, enkä kadu hetkeäkään, että painostuksen alla päädyin raskauteen.
itse haluaisin lisää lapsia. Jos puolisoa oikeasti rakastaa niin hänen vauvatoiveita ei tyrmätä :).
Enkä myöskään kuuna päivänä pakottaisi miestä tekemään lasta vastoin tahtoaan!
Olen myöntynyt, että ehkäpä parin vuoden päästä voidaan vielä harkita.
Kaksi lasta on jo. Yksi vahinko kävi jo mutta kesken meni. Harmitti kovasti miestä etenkin.
Jos minun terveyteni olisi vaarassa, silloin en suostuisi. Jos taas ajattelisin, että ei ole taloudellisesti varaa enää uuteen vauvaan, ja mies sais vakuuttuneeksi ettei se ole ongelma, saattaisin tehdäkin vauvan.
Se on pitkäaikainen sitoumus ja muutenkin vaativa tehtävä kuin taloudellisesti. Ketään ei koskaan saisi pakottaa hankkimaan lasta vastoin tahtoaan. Tuntuu, että monet menevät tunteiden mukana; tuhisija on ihana tms., kun pitäisi ajatella laajemmin myös tulevaisuutta.
Ja eihän sitä voi koskaan edes tietää tuleeko niitä lapsia enää.
ongelmana olisi vaan se että kahdenkin lapsen saaminen oli hankalaan endometrioosini vuoksi ja tuskin kolmatta saisimme kun ikääkin on tullut lisää....
Vierailija:
itse haluaisin lisää lapsia. Jos puolisoa oikeasti rakastaa niin hänen vauvatoiveita ei tyrmätä :).
Edellisillä lapsilla ikää jo reilusti. En ymmärrä tätä miestä, kun aina sen vetää vauvakeskustelut esille, jos iltaa istutaan ja syyttään puolisoaan, miten kohtuuton vaimo hänellä on.
Varmaan joku ikäkriisi menossa miehellä tai jotain.
olisit varmaan hänen puolella ja kauhistelisit kuinka mies on kamala.....
Olisihan se tietysti iso päätös, mutta tuossa asiasa ei voi tehdä kompromisseja vaan jomman kumman tahto vain toteutuu.
Jos siltikään ei syttyisi omaa halua, en suostuisi.
naista joka suostuu vauvan tekoon? Uskallatteko ottaa sellaisen riskin?
Ei siinä muuten mitään, mutta se painostus on mielestäni törkeää. Minusta niistä jutuista pitäisi puhua kahden kesken, ei niin, että avoimesti haukkuu omaa vaimoaan ja vertaa pöydän muihin naisiin. Höpöttää alituiseen, että on tuo mun akka sitten kumma kun se ei enää halua lasta, ei se ole nainen enää ollenkaan, että on törkee, tyhmä jne. Ja tämä keskustelu käydään aika ja useaan otteeseen. Heillä teini-ikäiset muksut jo kuitenkin, tämä vaimo itse lapset teini-iässä saanut. Niin nyt kun lapset vähän vajaa täysikäisiä, pitäisi kierros alkaa alusta?
Ja tuskinpa vain olisin toista mieltä, jos kyseessä nainen. Mutta jos asia osattaisiin esittää toisella tavalla, niin oli sukupuoli mikä tahansa vauvakuumeisella, niin miun mielestäni lapsia kannattaa tehdä aina :) Heillekin niitä todellakin toivoisin kuitenkin - jos he niitä kumpikin haluaisi - tulisi kavereita meidän muksuille.
Ja jännintä on, että pari vuotta sitten tämä vaimo sanoikin miulle, että oishan se pikkuinen kiva, mutta elä kerro miehelleni, kun se innostuu vähän liikaa.. Omalla painostuksellaan siis tämä mies saa vaimonsa toisiin aatoksiin...
T: 16
En tekisi enää yhtäkään lasta vaikka mikä olisi.