Lue keskustelun säännöt.
Tuleva työnsaanti ahdistaa!
29.11.2007 |
Olen akateemisesti koulutettu nainen, kahden lapsen äiti. Valmistumiseni jälkeen ehdin olla vuoden töissä ennen kuin esikoinen syntyi, ja lasten välissä olin taas vuoden töissä.
Kun kuopus oli 1-vuotias, muutimme väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle, joten jatkoin hoitovapaalla työstäni. Tarkoitus oli palata vanhalle paikkakunnalle, kun kuopus täyttää 3 v, ja samalla olisin palannut töihin.
Kävikin niin, että mieheni työsopimusta pikkupaikkakunnalla jatkettiin, joten päätimme jäädä vielä pariksi vuodeksi. Minulle vaihtoehtoina oli irtisanoutua työstäni ja hankkia uusi työ täältä pikkukaupungista (vaikeaa) tai jäädä hoitovapaalta uudelle äitiyslomalle. Koska kolmas lapsi oli jossain vaiheessa haaveissa, jätimme ehkäisyn. Samaan aikaan hain silti työtä uudelta paikalta, jos vaikka en tulisikaan heti raskaaksi.
Tulin kuitenkin heti raskaaksi, kolmatta siis odotellaan, ja edessä on vähintään pari vuotta lisää kotona - yhteensä siis 4-5 peräkkäin. Hyvä puoli on, että vakituinen paikka jää siis yhä odottamaan, mutta huono puoli se, että jos jäämmekin lopulta tänne pikkukaupunkiin, niin kuinkahan mahdan saada töitä useiden vuosien jälkeen, kun paikkoja on muutenkin vähän...
Tänään ahdistaa erityisesti, koska sain juuri sähköpostia yhdestä työpaikasta, johon olin hakenut - en päässyt haastatteluun. Kuvittelin, että jos pikkupaikalla töitä on vähän niin samoin on hakijoitakin. Ei kuitenkaan niin vähän, että olisin saanut haastattelukutsun...
Paikka ei ollut aivan minulle tehty (hiukan eri koulutussuuntautumista halusivat, paikka julkisella sektorilla kun itse olen työskennellyt yksityisellä, " alemman tason" paikka kuin vanha työni). Silti olin kuvitellut, että mahdollisuudet haastattelukutsuun olisivat hyvät. Virhearvio :-(
Olenko tehnyt ihan tyhmiä ratkaisuja? Olisiko pitänyt palata muutamaksi vuodeksi töihin ja tehdä sitten iltatähti myöhemmin? Mies olisi varmaan sitten ollut työttömänä (ei työtä vanhalla paikkakunnallamme) ja hän puolestaan huonossa asemassa. No jälkiviisaus on kai turhaa, mutta ei voi mitään että ahdistaa!!!
Kommentit (22)
tärpänneet! Kadun etten opiskellut vaikka sairaanhoitajaksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tosiaan ole kovaa valuuttaa täällä pikkukaupungissa ;-)
yliopistokoulutus ei suinkaan edes ole!
Meillä taas tilanne se, että olen ollut kahden lapsen kanssa kotona nyt viisi vuotta ja työnhaku käynnissä. Huonolta tosin näyttää :(
Kolmas olisi haaveissa meilläkin ja nyt pohdimme vaihtoehtoa, että yrittäisimme sitä tähän samaan putkeen. Kouluttautuisin sitten vaikka uudestaan, jos tilanne näyttää työn suhteen huonolta. Ei kai tässä työttömäksi jumiutumisessakaan hirveästi järkeä ole, jos sen kolmannen vielä kuitenkin haluaisimme...
Valmistun piakkoin, hope so, ammattikorkeasta, ja tuntuu ettei täällä meidän kulmilla ole alani töitä ollenkaan tarjolla. Olen valmis lähtemään n. 100 km Helsinkiin töihin, mutta rankkaahan se olisi.
Tämä odottelu on kaikista tuskallisinta! Mielessä pyörii KOKO AJAN työhaastattelu, puhelimensoiton odottelu, vapaat paikat jne...ihan koko ajan!!
Itsetunto on kärsinyt, vaikka siis en ole työtön, en ole ollut vuosia kotona eikä siten koulutukseni ole mitenkään vanhentunut tms...kunhan vaan ahdistaa! Tuntuu etten saa ikinä töitä kun olen kesästä saakka tasaisin väliajoin käynyt haastatteluissa. Ja mikä kumminta, olen aina päässyt haastatteluun. Koskaan ei ole jäänyt hakuprosessi pelkkään hakemukseen. Olenko sitten livenä niin pälli ettei kelpaa?
Nyt on kaksi hakua päällä, toinen oman alan, toinen ei. Kumpikin kävisi, kunhan EDES JOTAIN SAISIN!
Kiitos kun sain purkaa tuntojani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän väliä joku samalta vuosikurssilta on päässyt ties miksi päälliköksi hyville paikoille...
On tää kirottua. Toisaalta olen tosi onnellinen siitä, että olen voinut olla lasten kanssa kotona heidän ekoina vuosinaan, mutta olisipa mukavaa, jos ei taustalla jäytäisi koko ajan pelko tulevasta...
OTK ja samat mietteet. Alan mielekkyyskin epäilyttää.
Minä olen viime aikoina haikaillut, etten lähtenyt nuorena kv-painotteiselle sh-kurssille (opetus englanniksi siis, olisin päässyt). Olisi ollut kiva työskennellä ulkomailla ja perheenperustamisvaiheessa palata tänne eikä ainakaan tällä hetkellä olisi töistä pulaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimitysuutiset ovat kyllä vihonviimeisiä. En lue koskaan.
Kaikilla kouluaikaisilla kavereilla ties mitä titteleitä... mutta toisaalta monella ei vielä mitään hajua perheen perustamisesta, jos edes parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ihan taatusti lähivuosina kun suuret iläluokat jää eläkkeelle töitä riittää joka alalla. Miettikää: teillä on ehkä jopa 40 vuotta eläkeikään. Mikä kiire töihin??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaaliset paineet, oma omanarvontunto, itsetunnon vahvistaminen, tekemisen tarve, näyttämisen tarve, itsensä toteuttamisen tarve, rahan tarve ajavat minua työhön!!
kun koulutuksella ei oo mitään arvoa tai sit oot ylikoulutettu. Lapset (tulevat veronmaksajatkin) on vaan pitkä miinus työnhaussa. Olen todella katkera ja tunnen oloni turhautuneeksi. Ihminen joka töitä haluaisi tehdä ei niitä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös mietteitä työhönpaluuasiasta, tosin ei samansuuntaisia kuin teillä.
Olen lääkäri, työkokomusta on hyvin vähän ja sen vuoksi työ on erittäin erittäin haastavaa ja tein tk:ssa työskennellessä pitkiä päiviä (iltoja).
Olen nyt hoitovapaalla kuopuksesta ja aikaa lyhyestä työkokemuksesta siis on kulunut. Tämän vuoksi työhönpaluu tulee olemaan erittäin vaikeaa (vaikka töitä uskoisin kyllä helposti saavani), pärjääminen arveluttaa, suorastaan pelottaa. Lääkärinä toimiessa vierheitä ei oikein voi tehdä, tai toki niitä kaikille sattuu, kun ihmisiä olemme, mutta voivat olla kovin kohtalokkaitakin. Lisäksi vaatimukset kasvavat koko ajan. Lääkärin työkentteä laajenee koko ajan, täytyy olla lääketieteen, sosiaalipuolen, sielunhoidon, virkavallan, lainkirjaimen jne. asiantuntija monessa asiassa ennen kuin voi pärjätä työssään.
Suurin ristiriita on kuitenkin se, että lapseni ovat kuitenkin vielä pieniä (kaikki alle kouluikäisiä) ja työhön palatessani ja heidän aloittaessa päiväkotiuran, tuskin näen heitä paljon viikonloppua enempää. Kotonakaan ei kovin kauaa uskalla jatkaa jottei liikaa vieraantuisi ammatistaan, ja tarvitaanhan sitä rahaakin toki. Loose-loose situation.
Lo
Ja mua ärsyttää se, että muka olisi jotenkin ylikoulutettu johonkin. Ei sellaista olekkaa.
Itse olen 32 v. maisteri ja etsiskellyt nyt töitä puolisen vuotta. Kokemustakin on, mutta silti ei nyt vaan isossakaan kaupungissa tärppää.
Olen varma, että viihtyisin myös ei-niin-vaativissa tehtävissä, jos saisin siihen tilaisuuden. Kovaa palkkaakaan en pyydä. Itse asiassa lasten ollessa (alle) kouluikäisiä en tosiaan kaipaa mitään tosi haastavaa hommaa, jossa perheelle ei jää aikaa.
Tekaisisko jonkun merkonomi-tutkinnon tässä kotona ollessa, ja jättäis töitä hakiessa ilmoittamatta että muutakin koulutusta on...?!?
Toivoisin niin, että olisin käynyt vaan jonkun merkonomi ym. ammattitutkinnon. Olen ja ylikoulutettu " tavallisiin töihin" ja toinen vaihtoehto vaikuttaa olevan ne painajaismaiset työpaikkailmoitukset, joissa vaaditaan työkokemusta, esimieskokemusta, matkustusvalmiutta, usean kielen taitoa - loputon lista vaatimuksia, joita kotiäidiltä ei todellakaan löydy.
Näin on jo tehty. Ei ole helppoa olla koulutettu nainen nyky-yhteiskunnassa.
Ennen tarvittiin paljon enemmän työtekijöitä tekemään sama kuin nyt. Kun esim. viestit kirjoitettiin koneella jne. Olen ollut töissä valtion virastossa, jossa sihteereitä oli vaikka kuinka. Niitä jäi sitten pikkuhiljaa eläkkeelle eikä todellakaan uusia tullut tilalle. Yritettiin aina keksiä jotain tekemistä niille kun ei voitu irtisanoa. Ja eläkkeelle jäävien työt jaettiin niille jotka taloon jäi.
Siitä suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisestä ja valtavasta työvoimapulasta on puhuttu jo vaikka kuinka kauan, mutta se on paskapuhetta se. Jatkuvasti vedetään resurssit tiukemmalle ja töitä on kaikilla enemmän kuin ehtii tehdä, mutta uusia ei voida palkata. Sitten vaan jätetään tärkeitäkin asioita tekemättä kun ei kertakaikkiaan ehdi.
Kunpa asuisimmekin pääkaupunkiseudulla, niin ei olisi mitään ongelmaa. Arvaa vaan kadunko koulutusvalintaani!!!