Suurentunut kitarisa?
4 v tytölläni on jatkuvasti flunssa. Ensimmäisestä kun selvitään niin toinen jo tulee. Uusin kierre alkoi lokakuun alussa jolloin tytön eka korvatulehdus. Hoitui kyllä eka kuurilla, mutta jo muutamanpäivän päästä uusi flunssa. Flunssat ovat kuumeettomia ja roikkuvat sitten pitkään. Nyt olen kuunnellut tytön hengitystä ja se kuulostaa " kuorsaavalta " . Ihan kun nielu olisi turvoksissa ja hengittäminen sen takia hankalaa. Tyttö itse sanoo, että kurkussa on limaa. Ollaan käyty nyt x 2 korvalääkärillä joka katsonut nopsaan kurkun muttei ole maininnut mitään risoista.
Tytöllä on infektioastma, jonka oireet onneksi jo helpottamaan päin. Kuivaa yskää on koko ajan ja nyt tuntuu että kurkku ärsyyntyy pihaleikeissä ja hengästyessä.
Onko kokemuksia miten suurentuneet risat oireilee?
Tyttö on kotihoidossa.
Minsku
Ihan kun meidän pojalla oli aiemmian nuo oireet, kuorsaamista ym. Kitarista leikattiin n. reilu 3- vuotiaana, nyt 5v eikä tuota ongelmaa ole ollut sitten kitarisojen poiston jälkeen. Käytiin ensin röntgenissä ja näytti että kitarista eivät ole kovin suuret ja lääkäri olikin sitä mieltä että ei kannata leikata mutta onneksi sitten leikattiinkin kun osoittautui että kitarisat olivat erittäin suuret. Hengitys parantui, aiemmin poika oli hengittänyt vain suun kautta ja aina ylähengitysteiden tulehduksia.
Hoitoon meni 4-vuotiaana mutta eipä sieltä tauteja kuitenkaan tarttunut.