Sydämeni itkee: ekaluokkalaistani kiusataan

Onko lapsen partioryhmässä yhtään aikuista ihmistä?



Partio on aika ongelmallinen harrastus, koska lasten ryhmien vetäjät ovat yleensä itsekin vielä lapsia. Partioliike ylpeilee sillä, että se antaa lapsille vastuuta, mutta lapset eivät osaa esim. ap:n kuvaamia ongelmatilantieta selvittää - jos edes huomaavat.



Hanki lapselle harrastus, jonka vetäjinä on kokeneita aikuisia. Pääkaupunkiseudulla voi suositella jumppaseuraa www. touhis. net

Minustakin yksin jättäminen on kiusaamista. Meillä ala-asteella oli tyttö joka jätettiin monesti leikeistä pois.:( JA kiusaamistahan se on. Se tyttö ei uskaltanut itsekään olla tulemassa leikkeihin ja aina olisi pitänyt se hakea mukaan. Ei me lapset osattu täysin toimia oikeen. Jälkeenpäin olen monesti miettinyt että jos olisin ollut viisaampi lapsi niin en olisi jättänyt häntä yksin.





Tämä tyttö oli pullukka, haisi melkein aina hielle ja pelokas. Jälkeenpäin kun ajattelee hänen perhettä niin varmasti oli vaikeaa kotona.:( Niin surulliseksi tulen nykyisin kun tätä tyttöä mietin. Opettajat olisivat voineet puuttua tilanteeseen jos olisivat halunneet. Mutta kun tuntui että opettajatkin vähä halveksuvat ja kiusasivat (ei kaikki). Oli arka puhumaan niin ope saatto sanoa että " elä piipitä, ei saa mitää selvää, puhu isompaa." Ja tytölle tilanne oli kamalan kiusallinen.



JA yks ope osti dödöä ja harjan hälle. JA koko luokan kuullen valisti et sit pesun jälkeen käytät tota kainaloissa ja harjan voit jättää pulpettiin ja kampaat hiuksesi joka aamu täällä koulussa. Tytölle tosi nolo tilanne.



Nämä tapahtu 80-luvulla, toivottavasti ei tänä päivänä enää ole tollasia opettajia.





Puutu siis sinä tilanteeseen ja ota vielä koululle yhteyttä, jos alottavat nyt jo syrjimää eivätkä ota leikkeihin niin se voi jatkua läpi koulu ajan jos siihen ei heti puututa.

Minä vähän arvelinkin, ettei lasta opettajien ja ohjaajien mielestä kiusata, koska yleensä opettajat ja ohjaajat näkevät vain avoimen väkivallan, mutteivät syrjimistä. Siksi mainitsinkin noista " positiivisista ryhmähengneluontikeinoista" . Eli projekteja joiss alapset pannaat tekemään kivoja asioita valvotusti yhdessä. Kivoja, jotta se on kaikista kivaa ja mieluusti vähän poikkeavaa, koska se aina vahvistaa ryhmähenkeä, ja valvotusti yhdessä, jotta siellä ei pääse syntymään tuota syrjimistä ja myös se ennen syrjitty pääsee mukaan siihen uuteen syntyvään ryhmähenkeen. Ilman valvontaa ja johjausta homma ei toimi, sillä silloin vahvistuvat vain ne entiset klikit. TÄmmöisä projekteja voiva tolla esim näytelmät, lehdet, isotja yhteiset taideprojektit. Retket ja liikunnalliset harrastukset käyvät vähän myöhemmässä viaheessa tai jos ohjaaja on todella taitava - niiden " yhteisyyden" valvominen on paljon vaikeampaa, mvaikka onnistuessaan ne toimivat hyvin. Projektien pitäisi olla hyvin intensiivisiä ja ainakin viikon tai kahden mittaisia ja niitä pitäisi olla useampia.

Partiopojilla ei ehkä ole valmiuksia, mutta voithan yrittää tarjota niitä heille, jos he vaikuttavat halukkailta yrittämään.

Vierailija:

Poika on ehkä pikkuvanha ja tulee hyvin toimeen sellaisten kanssa, jotka ovat myöskin pikkuvanhoja. Ehkä se on se ongelma... Koskaa ei ole kukaan ihminen ehdottanut, että hänellä voisi olla neurologinen ongelma (ja tunnen lto:ita summuita). Toki mistä sen tietää, että takana olisi ihan neurologinen ongelma?

arvaa mitä, voisit puhua minunkin lapsestani. Eikä ennen kouluun menoa kukaan epäillyt mitään, päinvastoin, pienissä ryhmissä häntä oli pidetty poikkeuksellisen pärjäävänä lapsena, myös sosiaalisesti. Vasta koulussa iski kaikki negatiivinen.

Miten sinä ohjaat asperger-lastasi näissä tilanteissa? Mitä koodeja annat hänelle?

Harvemminpa niitä koodeja pääsee niissätilanteissa selittämään. yleenähän nämä asiat tapahtuvat jossain, missä itse en ole läsnä, harrastuksessa, koulussa jne. Asioita on selitettävä etukäteen (mitä tapahtuu, missä järjestyksessä, miksi) ja jälkikäteen.

Brenda Boyd on kirjoittanut aika pätevän ja käytännönläheisen opaskirjan as-lapsen vanhemmuudesta. Siinä on kohta kiusaamisen koodiston käsittelystä. Sen lisäksi, mitä me kaikki tiedämme kiusaamisen käsittelystä kouluissa (puuttuminen, kieltäminen ja positiivinen ryhmäyttäminen) hän neuvoo keskustelemaan lapsen kanssa tämmöisestä kysymyksistä: Tietääkö hän, mitä toiselle saa tehdä? Tietääkö hän, että hänellä on oikeus siihen, ettei häneen kosketa tai haukuta tai vastaavaa? Mitä on kiusaaminen? Toisaalta etenkin silloin kun on kyse as-lapsesta tai erilaisen kulttuurisen koodiston lapsesta tärkeitä kysymyksiä ovat myös: Voiko toista satuttaa vahingossa? Onko joku satuttanut sinua niin että se on voinut olla vahinko? Onletko sinä satuttanut jotakuta vahingossa? Tuntuuko se erilaiselta kuin tahallaan satuttaminen? Onko loukkaavan asian sanominen aina tarkoituksellista? Voiko se olla tarkoitettu vitsiksi? Onko sellainen vitsi hyvä? Onko hänestä sanottu pahoja asioita tarkoituksella tai vitsinä? Onko hän joskus sanonut sellaisia asioita jotka ovatkin voineet jonkun mielestä tuntua pahalta, vaikkei se olisikaan ollut hänen tarkoituksensa? Mitä eroa on kiusaamisella ja kiusoittelulla tai leikillä? Saako anteeksipyyntö asiat tuntumaan erilaiselta?

Meillä on myös tarpeen vääntää ihan rautalangasta, mitä ihmisten ilmeet ja äänensävyt tarkoittavat (onko tuo nyt vihainen vai huutaako se vain siksi että kuulisit tänne kauas? Onko tuo ilme naurua vai pelästystä? Mikä ilme omalla naamallasi on kun pelästyt? Huomaatko että huudat itse?) että ihan perussääntöjä (Ei, me muut emme voi tietää, mitä sinä ajattelet, jos et sano sitä ääneen. Ei jos opettaja käskee alas aidalta, se ei riitä, että tulet alas päästyäsi sen tietyn, sinulle tärkeän pylvään ohi, vaan sieltä on tultava heti vaikka se pylväs olisi sinulle kuinka tärkeä avain.)

Sen lisäksi kavereiden kanssa olemisessa on keskusteltava ns " valkoisista valheista" . Meidän lapsi ei osaa sellaisia. Hän voi kommentoida lihavaa ihmistä koska lihavuus on hänen silmissään fakta. Kun hän sitten ymmärtää, että kommentti satuttaa lihavaa ihmistä, hän voi odottaa että tämä pääsee kulmaa taakse pois NÄKÖ etäisyydeltä ja kommentoida sitten, tajuamatta että vaikka hän ei enää näe toista ihmistä ja vaikka hän puhuu kolmannelle ihmiselle, se toinen voi edelleen KUULLA. Lihavuus o ntässä vain ääriesimerkki, jotta tajuaisit, mistä on kyse. Hän voi kommentoida myös toisen likaisia housuja tai omaa vessakäyntiään, jos ne ovat faktoja. Hän ei ajattele, että muut ajattelevat toisin kuin hän - jos hän puhuu yhdelle, hän ei ajattele, että muutkin kuulevat, mutta hän voi olettaa että ihmiset tietävät hänen ajatuksensa, vaikkei hän olekaan kertonut niitä.

toivottavasti tästä on jotain hyötyä.

6: äläs yleistä. Itse olin 9vuotta partiossa ja vetäjillä ikärajat+koulutus tehtävään. Ei siellä kakarat toisiaan vahtineet. Harrastuksista paras mielestäni ja harmittaa edelleen että muutto pilasi hyvän harrastuksen.

Ap, ei kannata heti teilata harrastusta ongelmien takia.

Vierailija:

Minustakin yksin jättäminen on kiusaamista. Meillä ala-asteella oli tyttö joka jätettiin monesti leikeistä pois.:( JA kiusaamistahan se on. Se tyttö ei uskaltanut itsekään olla tulemassa leikkeihin ja aina olisi pitänyt se hakea mukaan. Ei me lapset osattu täysin toimia oikeen. Jälkeenpäin olen monesti miettinyt että jos olisin ollut viisaampi lapsi niin en olisi jättänyt häntä yksin.

Tämä tyttö oli pullukka, haisi melkein aina hielle ja pelokas. Jälkeenpäin kun ajattelee hänen perhettä niin varmasti oli vaikeaa kotona.:( Niin surulliseksi tulen nykyisin kun tätä tyttöä mietin. Opettajat olisivat voineet puuttua tilanteeseen jos olisivat halunneet. Mutta kun tuntui että opettajatkin vähä halveksuvat ja kiusasivat (ei kaikki). Oli arka puhumaan niin ope saatto sanoa että " elä piipitä, ei saa mitää selvää, puhu isompaa." Ja tytölle tilanne oli kamalan kiusallinen.

JA yks ope osti dödöä ja harjan hälle. JA koko luokan kuullen valisti et sit pesun jälkeen käytät tota kainaloissa ja harjan voit jättää pulpettiin ja kampaat hiuksesi joka aamu täällä koulussa. Tytölle tosi nolo tilanne.

Nämä tapahtu 80-luvulla, toivottavasti ei tänä päivänä enää ole tollasia opettajia.

Puutu siis sinä tilanteeseen ja ota vielä koululle yhteyttä, jos alottavat nyt jo syrjimää eivätkä ota leikkeihin niin se voi jatkua läpi koulu ajan jos siihen ei heti puututa.

Partiossa on parikymmentä ekaluokkalaista ja kaksi " aikuista" lue: 19-20 v poikaa. Se voi olla aikamoista viidakon lakia kaikista hyvistä periaatteista huolimatta. Poika tykkää olla metsissä ja haluaa oppia survival-taitoja, ja siksi hän haluaisi siellä jatkossakin olla. Mutta minä en tiedä, kuinka hyvää se on itsetunnolle.



Poika ei todellakaan ole ressukka, vaan hyvin, hyvin rohkea ja reipas. Siksi en ihan ymmärrä, mitä tapahtuu, kun häntä sanotaan tyhmäksi. Näin aikuisen näkökulmasta katsottuna, onhan hänellä " tyhmiä" juttuja, mutta kellä lapselle ei niitä ole?

Hän on myös luova ja hyvä leikkimään. Hän on ollut vähän imeissään koulussa, kun kukaan ei niin leiki, vaan vaihtelee vain pokemon-kortteja ja pelaa kännykällä. Hän kun haluaisi tehdä hiekkalaatikolle linnoja summuita.



Hänellä on myös pari hyvää kaveria muualla Suomessa, eli minun kavereideni lapsia. Tykkääminen on molemminpuoleista. Mutta ei heitä näe usein.

Kiitos käytännönläheisistä kysymyksistä! Leikkasin ja liimasin ne jo wordille.

Kyllä minä olen kysynyt vastaavia, mutta en ehkä ole osannut mennä noin yksityskohtiin.





ap

että niissä on mielestäni eniten kiusaamista..... miten olisi esim. kilpauinti ?

Tai karate ? meidän molemmat lapset ovat karatessa ja ainakin siellä on nollatoleranssi kiusaamisessa. Ohjaajat muistuttavat melkein joka kerta että täällä ei sitten suvaita minkäänlaista kiusaamista ja se koskee myös pukuhuonetta ja muutenkin korostavat sitä että " karatekat" eivät kiusaa ja settä se on kunnia-asia olla reilu. Itse harrastus on enemmänkin leikkimistä ja kurin opettelemista kuin potkuja ja liikkeitä.

Voisitko kertoa enemmän lapsestasi alle kouluikäisenä? Minulla on 4,5v. poika, jonka kohdalla olen epäillyt aspergeria jo vuoden verran. Olen yrittänyt etsiä tietoa netistä, mutta joka paikassa sanotaan ettei noin pienten kohdalla tehdä diagnoosia.



eidänkin pojallamme on mieletön sanavarasto ja on verbaalisesti todella lahjakas, puhui jo alle 1-vuotiaana. Tavallaan myös vähän pikkuvanha. Osaa laskea yhteen- ja vähennyslaskuja ja " melkein" lukea. Tietää " kaiken" avaruudesta, dinosauruksista, ihmisen anatomiasta jne.. Mikä vain sattuu häntä kiinnostamaan. Siis muistaa kaiken mitä on joskus selitetty. Yhtenä erikoisuutena voisin vielä mainita sen, että on erittäin taitava avaruudellisessa hahmottamisessa ja vaikeita palapelejä teki jo alle 2-vuotiaana.



Poika selvästi kaipaa muiden lasten seuraa, riehuu poikien leikkejä ajoittain, mutta selvästi arastelee jonkin verran myös. Tykkää kun kavereita tulee meille leikkimään, mutta ei halua itse mennä kavareiden luo ilman minua. On jollain tavalla " erilainen" kuin muut. Olen ajatellut sen ehkä johtuvan siitä, että poika on joltain osin taidollisesti (ja myös älyllisesti) muita edellä kehityksessä. Mutta voisiko se ollakin aspergeria?



Meillä ei (tiettävästi) ole suvussa aspergeria tai muita autistisia piirteitä.



Miten sinun poikasi näytti tunteitaan pienenä? Itkikö itse helposti tai ymmärsikö kun toiselle tuli paha mieli? Miten onnistui yhteisleikit muiden kanssa?



Kiitos jos viitsit vastata!

poika on aloittanut syksyllä karaten. Siellä alkeiskurssilla on pari lasta. Siitähän tämä haloo nousikin, kun joku oli nimitellyt häntä tällä viikolla tyhmäksi. Hänen mittansa tuli täyteen.



Isä oli alkuun katsomassa tuntia ja kertoi, että kaikki lapset leikkivät alussa hippaa. Pitäisi yrittää selvittää, mitä silloin tapahtuu, kun joku nimittää häntä tyhmäksi. Mitä sitten välillä tapahtui?



Joukkuelajia ajattelen, että poika on aika hyvä tekemään maaleja jne. Hän voisi tehdä itsensä tarpeelliseksi ryhmässä.



Nyt minun pitää poistua, mutta nostan tämän ketjun uudestaan iltapäivällä.



ap

voi tosiaan olla kulttuurinmuutos. Vaikka lapsesi osaa suomea, voi hänellä kestää jonkin aikaa - siis esim. vaikka vuoden - että pääsee kunnolla sisään suomalaiseen poikakulttuuriin, että tajuaa kaikki sivumerkitykset, huumorin jne. Paluumuutto on ihan samalla lailla kulttuurishokki kuin ulkomaille muutto eli suhtaudu itse kärsivällisyydellä poikasi sopeutumiskipuihin. En usko, että kannattaa ruveta stressaamaan jollain neurologisilla häiriöillä sun muilla semmoisilla.



Mieti konsteja, joilla tukisit poikasi sopeutumista, jos olisitte muuttaneet muuhun maahan kuin Suomeen. Kuinka paljon pojallasi käy kavereita teillä kotona leikkimässä? Jos ei käy, niin auta sinä kutsumaan luokkakavereita teille ja ehdottomasti ne pari lasta sieltä iltapäiväkerhosta. Vaatii sulta itseltäsi vaivannäköä, mutta kannattaa!

Samoin, jos siellä partiossa olis joku sellainen kaveri, jota voisi pyytää myös kotiin leikkimään, niin tee se.



Tsemppiä - sulla on fiksu poika, kyllä hän sopeutuu ja löytää paikkansa, se vaan kestää hetken. Vaikka peruskommunikaatio on sama eri kulttuureissa, niinkuin joku tuossa sanoi, niin kyllä niihin vivahteisiin sisälle pääseminen kuitenkin kestää. Ja toiset lapset saattaa hetken oudoksua, kun poikasi puhuu eri lailla. Kaikki tuntemani ulkosuomalaiset lapset puhuvat suomea vähän eri tavalla kuin puhtaasti Suomessa kasvaneet. Mutta muutamassa kuukaudessa sun poika kyllä omaksuu tavis- puhetyyliin.

meillä ohjaajat seuraavat tilannetta myös ennen treenejä ja pukuhuoneessa ja nimenomaan tarkkailevat lapsia siinä mielessä että kiusaako joku vai ei. Ja puuttuvat heti. Ekalla kerralla joku poika yritti ennen treenejä syrjiä nuorempaa ja hennompaa poikaa ja ohjaaja laittoi pojan jäähylle koko treenien ajaksi ja piti kunnon puhuttelun " seuraavalla kerralla sinut erotetaan" Mielestäni tosi hyvä asenne. Mutta varmaan riippu ohjaajasta

En ole Tampereelta. Pohjosessa olen koulun käynyt.

T.7

Tottakai lapsillekin pitää tätä opettaa, että ketään ei saa syrjiä, ja että otetaan leikkiin mukaan, mutta kyllä opettajan pitäisi huolehtia, että näin myös tehdään.



Tuollainen kiusaaminen, joka ei ole kovin näkyvää, jää ehkä monelta opettajalta huomaamatta. Silti se voi satuttaa lasta paljon. Ymmärrän tavallaan myös opettajia, voi olla vaikea huomata tällaista kiusaamista, koska opettajalla on paljon tehtävää päivän aikana, ja esim. välitunneilla on vain se yksi valvoja...



Jokaisen meidän vanhemmankin pitäisi KODEISSA puhua koulukiusaamisesta, kysellä lapsilta kiusataanko ketään ja neuvoa omia lapsia, miten tulee käyttäytyä!!

Leikkiikö tytöt siellä koulussa? Voisiko leikkiä tyttöjen kanssa? Jos pojat vain kortteja vaihtelee ja pelailevat.



Meidän lasten koulussa tytöt ja pojat leikkivät paljonkin keskenään ja hakeutuvat toisten seuraan.

joka johtuu mielestäni siitä että pojat ja tytöt ovat kaikki keskenään kavereita, olleet jo ekasta luokasta saakka. Huonompi henki on selvästi sellaisissa luokissa joissa pojat ja tytöt eivät viihdy keskenään ja " inhoavat" toisiaan

Ennen oli kuitenkin toisin, ja hänet jätettiin leikkien ulkopuolelle. Ennen hän pyrki (eskari)luokan pomojen seuraan, mutta kun ymmärsi että niissä ei niin cooleissa kavereissakin on hyviä tyyppiä, hänellä on paljon ystäviä. Ja nykyään myös ne " coolit" tyypit hyväksyy hänet, mutta poika on varpaisillaan heidän suhteensa, lähtee heidän mukaansa vain pyynnöstä, ei omasta aloitteestaan.



Poika on myös karatessa, alkeiskurssilla on 30 lasta, eikä koskaan ole tullut pilkatuksi, vaikka on taidoissa kurssinsa häntäpäässä. Joukkuelajeissa paine olla hyvä on varmaan tosi kova, siksi joukkuelajeja suosittelisin vain hyville urheilijoille. Puhu kiusaamisesta karatessa ja partiossa, jos poika niissä tykkää käydä. Hyviä lajeja molemmat, ja kiusaaminen otetaan varmasti vakavasti.



Mistäpäin ap olet?

Miedän lapsi oli, kuten sanottu, " ihan tavallinen" aina siihen asti kun joutui levottomalle luokalle koulussa. No päiväkodissa huomattiin ongelmia suurissä ryhmissä ja siirtymätilanteissa, mikä näin jälkikäteen oli varmasti tuota aspergeria, mutta toisaalta on sitä aika monella tavallisellakin lapsella. Pienissä ryhmissä hän pärjäsi hyvin, oli omissa kiinnostuksen kohteissaan viisas ja varsinkin vanhempien ihmisten mielestä ihana poika. Meidänkin poika oli (ja ON) joissain asioissa kehityksessään muita edellä - mutta toisissa sitten taas jäljessä. Epätasainen kykyprofiili on aspergereille tyypillinen.



MUTTA SILTI minäkin olen sitä mieltä, ettei 4,5-vuotiasta vielä kannata diagnosoida. Eikä diagnoosia kannata hakea (eikä sitä saa) jos lapsella ei ole ongelmia vähintään kahdella elämänalueella. On turha miettiä koko asiaa, jos tuntuu ihan hyvin pärjäävän.



AP:n lapsen kohdalla en minäkään välttämättä sano että on kyse neurologisista pulmista. Todennäköisesti ei. Puutuin asiaan vain kahdesta syystä: ensinnäkin siksi että sp sanoi (hieman kärjistetysti) ettei hänen lapsensa ole erityislapsi koska on älykäs ja sosiaalinen (aika monet erityislapset ovat sitä) ja minä nyt sattuneesta syystä koen velvollisuukdekseni olla tässä suhteessa kansanvalistaja ja toiseksi, koska monet as-lasten kasvattamiseen kehitetyt mentelmät toimivat varsin hyvin myös tavallisille lapsille ja ajattelin, että ap:llekin Boydin erinomaisesta kirjasta voisi olla hyötyä. Siitä on muuten hyötyä varmaan aika monille. Kirjan nimi on Parenting a child with asperger syndrome, mutta kyllä ne neuvot pätevät muihinkin lapsiin. Brenda Boydin 10-vuotias poika Kenneth on myös kirjoittanut tuolle äidin kirjalle oman parinsa, siitä kuinka as-lapsi maailman ja erilaiset tilanteet kokee ja mistä hän on saanut apua ja iloa.



t 2 ja 8