Help! Miten 9kk ikäisen saisi syömään kiinteitä?
Mikään muu ei kelpaisi kuin rintamaito. Aamulla ja illalla saan jonkin verran menemään puuroa, ja päivälläkin vähän pottua/porkkanaa...mutta vain huijaamalla vauvan avaamaan súunsa. " Vapaaehtoisesti" ei nauttisi muuta kuin sitä tissimaitoa. Mitään muuta ei myöskään juo kuin rintamaitoa suoraan rinnasta. Töihinkin pitäisi kohta lähteä, ja hoitajan pärjätä vauvan kanssa. Vinkkejä?
Kommentit (6)
Säännöllisesti vaan tarjoat aamupalan, lounaan, välipalan, iltaruoan ja iltapalan. Oppii vähitellen siihen rytmiin, että päivällä syödään muutakin kuin maitoa. Meillä kiinteiden syöminen oli aika vaikeata n 11 kk ikään asti: piti olla tosi hienoa. Pieninkin möykky aiheutti oksennusrefleksin. Sitten yhtäkkiä päätti, että kunnon ruokaahan sen olla pitää ja vauvan mössöt ei maistunut enää lainkaan.
ja oppii paremmin nielemistäkin kuin valmiiksi lusikoimalla. Voit sitten lusikoidakin paremmin, kun lapsi keskittyy omiin sormiinsa.
ja sitten imetät vasta aterioiden jälkeen. Esimerkiksi aamulla tarjoat ensiksi puuroa ja vaikka vettä juomaksi, imetys on vuorossa sitten myöhemmin.
Meidän 9-kuukautinen syö melko huonosti valmisruokia, itse tekemiä ja varsinkin sellaisia, missä on käytetty mausteita (yrttejä, hitusen pippuria) syö sen sijaan mielellään. Eli pienikin tykkää hyvistä mauista.
Vähitellen rintamaidon osuus vähentyi. Laita alkuun kiinteän joukkoon tuttelia.
Paitsi tuolta neloselta. :) Osaatko sanoa, mikä syömisessä eniten tökkii? Lusikka? Ruoan rakeisuus? Vai se, ettei vain maistu? Auttaisiko, jos tarjoaisit keittomaisempaa ruokaa eli lisäisit kasvissoseen joukkoon reilusti äidinmaitoa tai kasvisten keitinlientä. Oletko kokeillut perunaa makeampia kasviksia, kuten bataattia tai maissia, tai hedelmä- tai marjasoseita? Maitoa kannattaa todella tarjota vasta soseaterian jälkeen, ruokajuomaksi vettä.
Ja jotkut vauvat/lapset vain ovat luonnostaan pieniruokaisempia kuin toiset.
Niin ainakin meidän esikoinen alkoi syömään kiinteitä hyvin. Surulliseltahan se äidistä tuntui, mutta loppujen lopuksi oli oikea ratkaisu.
Tsemppiä, tiedän miten raskasta tuo on!