Jouduin noloon tilanteeseen, mitähän tekisin?

että nyt on elämäntilanne niin hektinen ettet pysty millään, että otetaanko joskus myöhemmin tilanne uudelleen harkintaan. Mikset voi sanoa niin kuin meille vähän vitsaillen että eihän sitä näiden kaksosten kanssa edes nimeään muista/erota yötä päivästä, mitä lie. Se pitäisi riittää kieltäväksi vastaukseksi mikäli toisella taas on yhtään käytöstapoja. Jos ei niin pitää vain painokkaammin pahoitella että valitettavasti nyt ei pysty eikä edes tiedä koska pystyy, anteeksi vaan.

mutta sen 3 veen äidille ei kannata sanoa että joo, jos se kysyy että käykö sitten seuraavan kerhon jälkeen.



sille äidillekin voi sanoa, että katotaan joskus myöhemmin, nyt on niin hektinen elämänvaihe näiden vauvojen kanssa

tarvitsisi katsoa kun sinä imettelet niitä kaksosia.

ja 30

Olisit sanonut, että et osaa nyt sanoa tms. ja että katsotaan joku kerta.

Jos kerran ei viitsi suoraan sanoa, että ei käy.

kyllä jos on mennyt lupaamaan niin yhden parituntisen kestää. Ja ensi kerraksi harjoittelee kohteliaan tavan kieltäytyä - niitäkin on, ja ei me niin tyhmiä olla ettei ymmärretä ettei tästä mitään kyläilyä tule. Paljon nolompaa jos minullekin sanotaan että joo olisi kiva, ja kun kaivan kalenterin (olen myös sitä tyyppiä, kun tiedän että muuten se jää) niin aletaan kierrellä ja kaarrella. Kiitos en tarvitse sellaista nolausta.

jos joku on tosiaan niin yksinkertainen että sanoo etten tarkoittanut että sinä saat tulla meille kylään vaan lapsi ainoastaan niin ehdottaisin lähetteen hakua psykiatrille arviointia varten...



Mikä nyt numero ikinä olikaan

sille lapselle ettei nyt sovi ja joskus toiste sitten. Ei siinä normaalisti käyttäytyvät ventovieras ala tivaamaan milloin ja kaiva allakkaa esiin.

Tämän olisit voinut sanoa ystävällisesti hymyillen, muta selvästi ja yksinkertaisesti. Siinä ei olisi ollut mitään noloa. Sellaista elämä on, aina ei sovi ja se siitä. On eri asia lupailla sitä sun tätä ja pettää sitten puheensa. Silloin olisi voinut käydä jopa niin, että tämän toisen palsen äiti olisi kutsunut sinunkin lapsesi heille kylään ja olisit saanut vähän levähdysaikaa.



Missään tapauksessa et voi syyttää sitä toista lasta tai hänen äitiään käytöstapojen puutteesta. Heillä oli tapoja, sinulla ei.



Olet muuten hyvää vauhtia eristämässä lastasi kun et anna hänen leikkiä vapaa-aikanaan potentiaalisten kavereiden kanssa.

jos en halua ko kyläilijää meille niin sanon tosi vältellen että aikataulut voivat olla vähän hankalia... kun meillä' on sitä ja tätä menoa.



Kun lapset olivat vielä pienempiä niin oli helppo vedota siihen ettei ole nyt kalenteria mukana ja imetys tosiaan pehmentää päätä etten uskalla nyt luvata mitään kun en muista kalenteria ulkoa...

ttä täytyy joskus järkätä uusiksi se kyläily, nyt teillä vaan niin hektinen yms elämä,että lähiviikkoina ei harmi kyllä onnistu. periaatteessa ymmärrän sua kyllä, mutta ymmärrän todella tuota toistakin äitiä. sitä en ihan ymmärrä, että mielestäsi puistossakin vain heitellään, että kyläillään joskus ja se ei mitään tarkoita, kyllä minun puistotuttujen kanssa ainakin tarkoittaa, jos tollasta puhuttaan, joskus myöhemmin sitten sovitaan päivää, koska toisilla nähdään. jos tosiaan eka kerran näit tuon äidin niin olisivatko muuttaneet? mietipä itsesi tuon äidin asemaan, jos heillä ei ole ketään tuttuja, itsekin ehkä haluaisi kavereita (ulkonäkö nyt vaan voi pettää) ja varsinkin huoli omasta lapsestaan, jolla ei ole uudessa paikassa ystäviä. been there.

Voi olla, että sitä on hehkuteltu jo pitkäänkin kotona, ja sitten kerhossa kuuleekin, että kyläily peruttu ...

Miksei lapset saisi leikkiä keskenään?

Minä, ja lapseni haluaisimme kovasti kavereita täältä, ja on todella kurjaa, jos tuo tyhjän lupaaminen on muka yleinenkin tapa! En oletakaan, että saisin kaikista tapaamistani äideistä ystäviä itselleni, mutta juttuseura tunniksi, pariksi, kyllä kelpaisi ja vielä enemmän seuraa kaipaa lapsemme!



Minusta on ainakin mukavaa vaihtelua arkeen, jos joku tulee kylään tai saa itse kyläkutsun. Olisi varmaan mukavaa sinunkin lapsellesi. Ei kodin tarvitse olla tip top ja kahvipöydän notkua herkkuja, kaikkien pienten lasten äitien luulisi ymmärtävän sen, ettei aina ehdi, ja varsinkaan kaksosten kanssa.



Se on sitten asia erikseen, jos se äiti ei kerta kaikkiaan vaikuttanut ihmiseltä, jonka kanssa haluat olla tekemisissä. Sitten kestät vaan sen yhden kyläilykerran, ja jos on vielä innokas tapaamaan, ehdota sinä että teidän muksu voisi tulla heille leikkimään?!

Itse olen huomannut että on paljon helpompaa kun 3-vuotiaalla on välillä kaveri leikkimässä. Leikkivät tosi kivasti pari tuntia ja voin itse köllötellä vauvan kanssa rauhassa....=)

Ja sitte täällä av:lllä monesti haukutaan niitä äitejä jotka eivät ole saaneet kavereita tuttuja, kun ovat uudelle paikkakunnalle muuttaneet.

Haukutaan epäsosiaaliseksi ja että on vain itessä vikaa kun ei saa kavereita.



Mitenhän sitä sitte kehtaa kutsua ketää kylää tai koittaa tutustua kun suurin osa suomalaisista on ap:n tyylisiä. Suurimmalle osalle riittää ne mummot ja papat, serkut ja kouluaikaset kaverit. Tai vain se oma perhe.



Aika vaikea on ollut saada tuttuja ja ystäviä uudella paikkakunnalla. Tyhjiä lupauksia ja sanoja ihmiset päästelee suustaan....





Onko tosiaan vaikea pari tuntia pitää vieraita? Siinä lapsesiki oppii leikkii. Meillä 3v on todella mielissään kun tulee kaveri ja 2vuotiaskin osaa jo leikkiä toisten lasten kanssa. Outona pitäisin jos ei osaisi.

Jos nuo lapset ovat kavereita, niin mikseivät voisi leikkiä. Ei sun tarvitse siitä äidistä pitää, mutta kyllä nyt alkeellisimpiikin tapoihin kuuluu tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Etköhän sä selviä hengissä pari tuntia tämän toisen äidin kanssa.



Mitä ihme juntteja täällä taas on, että pitää tuntea koko perhe juurta jaksain, ennen kun lapset saavat leikkiä??



Omituista :0

Mä oon kuule kaivellut kalentereita äitien ja isien kanssa joita tuskin olen kertaakaan nähyny, jos lapsemme on halunneet leikkiä. Minun lapseni pitää jonkun toisen äidin lapsesta ja thats it. Ei ole mitään väliä pidämmekö me vanhemmat toisistamme, toimeen olen aina tullut kaikkien kanssa ja kaikki minun kanssani. Kalenteri on tosi kätevä, sillä lapsille tulee tosi paha mieli tollasista " joojoo saa t leikkiä sitten joskus" ja sitten ei kuitenkaan saa. Ei oo ihme, ette lapsikaan sitten siivoo sitä huonetta vaikka on " luvannut" .

ja siinä todellakin oppi sen että kutsuu ventovieraan äidin lapsineen kylään, tai kutsuttaa itsensä. Siinä oppi että kohteliaisuus riittää, riittää äidille kuppi kahvia ja lapsille vaikka palat jätskiä tai muumikeksit.



Vaivaantunutkin keskustelu oli parempi kuin olla möllöttää viikko ja kuukausi toisensa jälkeen kotona, lapsella ei leikkikaveria ja itse vain odottaa että mies tulee töistä väsyneenä.



Ja kumma kyllä, joistakin niistä tuli ystäviä, ja varsin aitoja sellaisia, koska sellainen äititoveruus ylittää koulutus- ja sosiaaliluokkarajat mennen tullen. Toiselle äidille voi puhua asioita joita edes oma mies ei ymmärrä, koska hän pääsee töihin, ei valvo öitä niin että on ajaa ojaan, eikä esim. ponnistanut tuntia.