Uuvuttaa....

Meillä on takana värikäs liitto, jossa ei yhteistä varsinaista seurustelu aikaa ollut kuin muutama kuukausi ja varsinkin tuon alku huuman jälkeen parisuhteen hoitoon ole paljoakaan käytetty aikaa.

Lapset tulivat kuvaa mukaan hyvin alku aikoina suhteeseen. Ja silloin se tuntuikin parhaalta mahdolliselta ratkaisulta, elämä jatkuu.



Mutta toisen lapsen syntymän jälkeen aloin olla itse ainakin hieman väsähtänyt pelkkään perhe-elämän pyöritykseen ja kaipasin yhteistä aikaa miehen kanssa. Mutta hän oli siinä elämän tilanteessa itse, ettei jaksanut viikonloppuisin ajatella ulos lähtemistä, vaan nautti kotona olemisesta. Työpäivät eivät olleet pitkiä, emmekä siis nauttineet vain " viikonloppu isästä" , mutta joutui reissaamaan jonkin verran.

Asiasta käytiin aika ajoin kerkustelua, tai minä kävin ja lopulta sainkin liika nimen " aina-nalkutat-joka-asiasta" .

Olen aina ollut huono puhumaan tunteistani ja mitä elämältä halusin ja mennyt lähinnä virran mukana. Mies on aina ollut ja edelleenkin hyvin voimakas tahtoinen, mustasukkainenkin muttei ole rajoittanut menemisiäni (harrastukset) jos olen halunnut jotain harrastaa.

Mutta epäitsekkäästi asiat meni siten, etten paljoakaan tullut harrastaneeksi yksinäni ja antanut aikaa siten itsekkäästi itselleni. Vaan podin monesti huonoa omaatuntoa kun lähdin harratuksiini tai muuten vaan kävin joskus ulkona. Mitä teen edelleenkin...



Nyt meillä on useampi lapsi (4) ja tilanne on muuttunut aika mutkikkaaksi. Meidän välit ovat kiristyneet 3 viime vuoden aikana ja tällä hetkellä kumpikaan ei tee aloitetta suuntaan tai toiseen.

Tilanne kärjistyi vuosia sitten tapaukseen, jossa mies epäili minulla olevan suhteen ja loukkasi häntä kovasti.

Hän luki tekstiviestini, jossa kaveri mietti, kehtasiko hän minua halata.

Ja siihen tuo kaikki kulminoitui. Minusta oli tullut pettäjä.



Kyseessä ei kuitenkaan ollut kuin terapeuttinen-kaveruus, jossa toinen osapuoli oli kyllä mies, mutta hän oli hyvin sympaattinen ja osasi kuunnella ja antoi miehisen näkövinkkelin asiasta.

Keskustelimme asioista mailitse.

Luulen että suurin miestä loukannut asia tuossa olikin, että juttelin asioistamme jonkun miehen kanssa (joka ei olut terapeutti).

Muuta läheistä kanssa käymistä tämän miehen kanssa ei ollut kuin että halasimme kaverillisesti pari kertaa.



Mutta tänä päivänäkään mies ei tunnu uskovan, ettei välillämme ollut seksiä. Hänen mielestään miehen ja naisen välillä ei voi olla kaveruutta ilman seksiä.

Mikä herätti itsessäni kysymyksiä, että hänellä on myös naispuoleisia kavereita, harrastaako hän heidän kanssaan seksiä???

En väitä etteikö kipinöintiä ollut välillämme, mutta tilanne oli tehty selväksi molemmin puolin, en halunnut tehdä mitään typerää.

Nyt kuitenkin maksan käydyistä keskusteluistamme, vielä vuosien jälkeen, eikä lopua syyllistämiselle tule varmaan koskaan...



Loppuuko syyllistäminen koskaan?