Tänään sen ymmärsin
Nimittäin sen, että lapsettomuushoidot todella ovat meillä edessä. Jotenkin olen sulkenut asian ulkopuolelle, vaikka tietoisesti olen kokoajan etsinyt hoidoista informaatiota sekä lukenut muiden kokemuksia. Tämän asian valkeneminen kolahti aikalailla, nyt on aika tyhjä olo.
Olen laparoskopiasta, jossa endometrioosiani hoidettiin kesällä, lähtien ajatellut että kyllä se raskaus itsellään alkaa nyt kun leikkaus on takana. Mutta eipä näytä leikkauksesta olleen juuri hyötyä.
Takana on kohta puolisentoista vuotta yritystä ja olin päättänyt soittavani Väestöliittoon jos kuukautiset jälleen tässä kierrossa (tai siis nyt jo viime kierrossa) alkavat. Kuukautiset alkoivat, mutta yhteydenottoa en tehnyt. Tänään asiaa miettiessäni ymmärsin pelkääväni hoitoihin hakeutumista. Jotenkin se tekisi tästä ongelmastamme todellisemman.
Kuten hyvin tiedätte, tämä toivon ja pettymyksen kehä on välillä niin musertava. Ja olen edelleen järkyttynyt siitä, miten montaa ihmistä tämä sama suru koskettaa. Toisaalta olen iloinen, että täällä palstalla liikkuu samassa tilanteessa olevia ihmisiä, mutta toisaalta olisi parempi jos täällä olisi hiljaisempaa. Ei tällaista taakkaa kenellekään toivoisi.
No, tämä nyt oli taas tällainen vuodatus... Onneksi mukaan mahtuu iloisiakin uutisia. Ja onneksi meillä kaikilla on valoisiakin päiviä. Viikonloppuja kaikille, pidetään lippu niin korkealla kuin jaksetaan!
t. Liljakukka
Kommentit (3)
Hei!
Meilläkin asian hyväksymiseen meni pitkään. Olimme yrittäneet jo 2,5 vuotta ennen kuin uskaltauduin soittaa lääkäriaikaa. Aina kun pettymys tuli, katsoin kalenteria kaksi viikkoa taakse päin ja totesin että minä oli siellä tai mies oli jossain tai mitä ihmeellisimpiä syitä tuli keksittyä, että sai selittää itselle että eihän se olisi edes ollut mahdollista.
Myönnän että pelotti soittaa lääkäriaikaa varsinkin kun meidän alueen sairaanhoitaja oli vanha tuttu, joten siinäkin vaiheessa naamioin lääkäriajan varauksen vatsakipuhin. No, tulihan siinä sitten pois suljettua endo samalla kertaa. Lähete tk:sta lähti kiireellisenä, koska olimme niin kauan jo yrittäneet, joten 3kk:n kuluttua olimme jo ensimmäsellä käynnillä Kys:ssä. Kyllä helpotti ekan käynnin jälkeen, kun tiesi olevansa " osaavissa" käsissä. Ja vielä enemmän kun syy selvisi.
Nyt on eka icsi takana, joka tosin meni ihan mönkään. Jouduin nostamaan painoa ennenkuin voidaan aloittaa lääkitykset. Saimme yhtäkkiä peruutusajan, joka tuli aika äkkiä. No elimistö ei ollut vielä sopeutunut uuteen painoon, niin annostus oli hieman yläkanttiin. Uusi yritys maaliskuussa, ja nyt ollaan viisaampia annostuksen suhteen.
Liljakukka: Rohkeasti vaan varaamaan aikaa. Lapsettomuuslääkärit ovat osaavia ihmisiä. Ei kannata odottaa niin kauan kuin minä. Tutkimuksiinkin menee oma aikansa, ennen kuin pääsee " tositoimiin" hoitojen kanssa. Tsemppiä sinne ja muistathan jutella miehesi kanssa asiasta, hän on tukenasi ja varmasti hänelläkin on mieli maassa, kun pienokaista ei kuullu. Meilläkin mies kielsi ensi kaikki, mutta kun " pakotin" puhumaan, niin tajus kuinka paljon haluaa omaa lasta ja itkuhan hänellä tuli ja sen jälkeen ollaan puhuttu paljon ja mies on ollut valmis kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin.
Ja kiitos kannustuksesta! Palasin kertomaan, että tänään viimein uskalsin varata ajan Väestöliiton klinikalle. Tammikuussa se sitten alkaa... Vähän jo jännittää tuo ensikäynti. Toivotaan nyt parasta - meille kaikille!!
Rauhaisaa joulua!
t. Liljakukka
Moi Liljankukka,
sanasi kuulostivat todella tutuille. Ennen hoitoihin lähtemistä samallaisia ajatuksia pyöri minullakin mielessä. Jospa tästä kierrosta kuitenkin nappaisi jne.
Ensimmäinen käynti lapsettomuusklinikalla jännitti hirmuisesti ja keskutelu tutkimuksista, vaihtoehdoista ja hoidoista tuntui niin todelliselle että sielläkin vielä ajatteli että kyllä tämä kaikki johtuu nyt vain siitä että olen stressannut asian kanssa niin pitkään jne. Kuitenkin kun lopulta saimme tuloksia testeistä ja löytyi ne todelliset syyt lapsettomuuteemme tuntui kuin iso kivi olisi vierähtynyt sydämmen päältä. Vihdoin selvä syy, eikä ilmeisesti stressaamiseni kanssa ollut mitään tekemistä lapsettomuutemme kanssa.
Kun hoidot aloitettiin oli olo jo paljon positiivisempi, sillä nyt tiedämme että jonain päivä todennäköisesti meidänkin syliimme tulee pieni käärö. Toki hoitojen välissä odottelu ja nyt pakastealkion siirron jälkeen tämä odottelu on todella piinaavaa, mutta ainakin meillä on mahdollisuus.
Rohkeutta. Vaikka asian myöntäminen, että itse emme lasta saa kahdestaan aikaa tuntuu pahalla, ei se hoitojen aloittaminen huonommaksi tilannetta muuta, päinvastoin. Olemme olleet kohta vuoden hoidoissa enkä ole itselleni vieläkään lopullista lapsettomuuden leimaa suostunut ottamaan. Jos hoidoilla saamme lapsen, eihän se tarkoita että olisimme lapsettomia. Positiivisia ajatuksia, uskoa tulevaisuuteen ja paljon rohkeutta teille :)
T. Maarit ja 2 elämän alkua jotka toivottavasti myös kiinnittyvät