Kestääkö ystävyys ihan kaiken? Missä menee raja, jos menee.

vaikka toinen sanoisi pitävänsä suorasta linjasta. Sinne meni ystävyys, tai tuskin se sitä olikaan.

En pysty edes kuvittelemaan sellaista ystävyyttä, joka kestäisi ihan kaiken.

niin tuskin mikään ystävyys kestää. Jos joku väittää, että hyvä ystävyys kestää esim. nuo yllä mainitut, niin silloin ei kyllä kyseessä ole enää mikään oikea ystävyys vaan jokin kieroutunut suhde.

jos vaikka sun lapsuusihkuparaskaveri panee sun miestä? Kestääkö?

Tutustuimme ihan pieninä tyttöinä. Olimme samassa esikoulussa, olimme muutaman vuoden samalla luokalla, asuimme lähes naapureina ihan lukion loppu luokille asti. Meillä oli samoja harrastuksia ja kävimme samoilla leireillä. Olimme todelliset friends forever. Sitten kaikki muuttui...

Hän alkoi seurustella kaveriporukastamme yhden tyypi kanssa. Hän sai uuden työn, jossa uudet työkaverit olivat " hohdokkaampia" , minua menestyneempiä, varakkaampia, korkeammin koulutettuja jne. Tunsin kuinka ystäväni häpesi minua ja vähensi yhteydenpitoa kokoajan. Lopulta huomasin että minä olin se joka aina soitti ja ehdotti tapaamista ja aina petyin viimehetken perumiseen.

Ystäväni otti yhteyttä aina kun oli jotakin vailla. Muuten yhteydenpito oli täysin minun harteilla. Sitten päätin, että nyt soitan sen viimeisen puhelun ja odotan milloin hän ottaa yhteyttä. Siitä on nyt reilu kaksi vuotta... :(

Vierailija:

En pysty edes kuvittelemaan sellaista ystävyyttä, joka kestäisi ihan kaiken.

- ystävää pidetään ilmaisena psykiatrina

- ystävälle ei sallita menestystä eikä onnea

jos toinen ei todella kuuntele niin ei kestä.. Ja jatkuvasti lupausten (esimerkiksi sovittujen tapaamisten,avun tmv lupausten) peruminen alkaa myös kaihertaa ystävyyttä aikalailla

kun ystävän tai " ystävän" jokainen yhteydenotto on negatiivinen. Aina on jotain valittamista ja nimenomaan minun tekemisistä. Ei jaksa enää kuunnella.

Vierailija:

- ystävää pidetään ilmaisena psykiatrina

en sitten tiedä mikä minussa vetoaa sillä lailla, että kaikki maailman huolet voi minulle kertoa. Apua odotetaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Aika jännä se on, että jotkut ihmiset eivät vuosienkaan kuluessa ole tajunneet sitä, etteivät he tiedä MINUSTA oikeastaan MITÄÄN.

Noin vuosi sitten vedin sen linjan, etten enää suostu mielenterveyshoitajaksi, ja ylläri ylläri, nämä " ystävyyssuhteet" ovat aika lailla karisseet sen jälkeen.

Olen itsekin voinut paremmin ja nyt ystävyyssuhteet ovat tasa-arvoisia ja toimivia.

Tosin nyt on alkanut sekin, että puolitutut kertovat mt-ongelmistaan yms.

ja piikitteleväksi niin ei kestä.

Jos ystävä vain ottaa eikä anna tai pettää luottamuksen, ei hän ole mikään ystävä ollutkaan.



Vastaus kysymykseen, tosiystävyys kestää.

Ei silloin ole lainkaan ollut kyse ystävyydestä.



Mulla on yksi lapsuudesta asti ollut ystävä, jonka kanssa voin kuvitella ystävyyden jatkuvan aina. Menee pitkiäkin aikoja, jolloin ei olla tekemisissä, mutta se ei ollenkaan vähennä ystävyyttämme tai sitä että viihdymme yhdessä, asiat ovat helppoja, mitään ei tarvitse selitellä jne. En usko, että ystäväni kykenee tekemään mitään sellaista, jota ystävyytemme ei kestäisi.

Kaveri kateellisena katkeroitunut...

Ystävyys on yksipuolista auttamista: aina toista pitää tukea, auttaa, tehdä palveluksia, hehkuttaa hänen asioitaan. Se vie mehut.



Ystävyys on vastavuoroista eikä velvoita palveluksiin.

Se ei ole mm.



- toiseen yksipuolisesti tukeutumista

- pelkkää toisen avun hyödyntämistä

- oman elämäntavan vahvistamista ystävän vastaavia väheksymällä

- kaavamaista yhteydenpitoa toiseen ihmiseen



Mutta ystävyttä ei ole myöskään se, että haluaa vain auttaa toista. Sekin palvelee itsekästä tarkoitusta. Auttamisesta tulee ehkä hyvä mieli itselle, mutta se ei ole automaattisesti ystävyttä. Molemmat käyttävät toista hyväksi.



Sen sijaan ystävyyteen kuuluu osana kuunteleminen, auttaminen, tukeutuminen. Hyvässä ystävyydessä sekä annetaan että saadaan. Ratkaiseva ero on siinä, ettei ystävys pohjaudu näille em. luetelluille asioille.

Olen laittanut pari kertaa pitkän ystävyyden kerrasta poikki_



syyt:



- toinen arvosteli lapsettomuuttani



- toinen asui naapurissa eikä auttanut minua sairaan lapsen hoidossa van ääneen iloitsi, kun olen niin vahva...surullista empatian puutetta- elin melkein sairraalaan joutumassa univelan ym. takia...

Vai olisiko ystäväsi " pitänyt tajuta" ? JOs jälkimmäinen, niin etpä ole häävi ystävä itsekään.



PS. katkerien lapsettomien seurassa ei kyllä halua olla kukaan muu kuin toinen samanlainen...

Minulla raja tuli vastaan, kun hyvä " ystävä" ei ollut lainkaan pahoillaan kokemastani kohdunulkoisesta raskaudesta (kärsimme lapsettomuudesta ja kyseessä ensimmäinen raskaus). Eikä ole muutenkaan ollut kertaakaan tukena minulle tässä asiassa, vaikka olen hänen tarvitessaan ollut olemassa.

en ole katkera lapseton.



t.27

Mutta koska tiedän, että olen hänelle tärkeä, ei hän tekisi mitään niin pahaa että tällaista pitäisi miettiä. Pari muuta ystävää on niin läheisiä myös, että ihme, jos mitään sattuisi.

Tutut ja kaverit on eri asia.