Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä jaloilleen tästä itsesäälissä rypemisestä, väsymyksestä ja laiskuudesta?
04.11.2008 |
Taustaa: Olen 29-v nainen, jolla 4 lasta. Vanhimmat jo koulussa, 9- ja 7v sekä sitten kotona olevat 5v ja 7kk ikäiset.
Miehen kanssa olemme olleet yhdessä "ikuisuuden" eli 14v. Tuohon aikaan on mahtunut melkoisia myrksyjä, itkua ja tuskaa, kuin myös onnea, iloa ja naurua. Tällä hetkellä suhteemme on ihan hyvällä mallilla, isoimmat karikot kai takana jo.
Mies tekee töitä paljon, kun on kahdessa eri paikassa. Pääasiallinen työ on ma-pe klo 9-16.30 ja sitten on toinen työ, jossa on ma-ke klo 17-22 ja lauantaisin klo 14-22.
Mies kokee aika stressaavana tuon toisen työn, mutta toisaalta nauttiikin siitä, se tarjoaa miehelle haasteita ja on juuri SITÄ, mitä mies on aina halunnut tehdä. Palkallisesti ei vaan ole mahdollista tehdä pelkästään tuota hommaa.
Minä hoidan meillä lapset lähes täysin, siis ma-la kokonaan. Sunnuntaisin miehellä on ollut jo vuosia tapana käydä kaikkien lasten kans vanhempiensa luona, jolloin minä saan huilia 3-4tuntia yksin kotona. Se on henkireikäni.
Suurin ongelma on siis minä itse. Ja pääasiassa vain painoni, niin pöhköltä kuin se kuulostaakin. Lisäksi väsymys vaivaa nyt, kun talossa on vauva ja jotain suurta uhmaa poteva esikoinen.
Tuon painon kanssa olen tapellut ikäni. Nuorena olin hieman pullukka, mutta liikuin paljon ja olin kuitenki ihan ok näköinen. Sitten oli nuo 3 raskautta aika tiheästi, enkä YHTÄÄN pitänyt huolta itsestäni. Lihoin n. 30kg 4 vuoden aikana. Painoin lopulta yli 100kg (olen 163cm pitkä). Tuon toiseksi nuorimman lapsen jälkeen koin jonkun ihme heräämisen ja kertalaakista onnistuin laihduttamaan itseni 78-kiloiseksi, mikä vaikutti jo todella paljon ulkonäköön ja itsetuntoon, jaksamisesta puhumattakaan.
Pikkuhiljaa homma alkoi repsua heti, kun tulin neljännen kerran raskaaksi ja raskauden jälkeen paino olikin jälkitarkastuksessa 91kg. Siitä asti olen rypenyt itsesäälissä, INHONNUT itseäni, joka aamu aloittanut laihiksen ja illalla jo unohtanut sen.
Elokuussa sitten sain jonkun tsempin ja aloitin karppaamisen. Sain ihan hetkessä (3,5 vkossa) 8kg pois, olin todella energinen, touhusin paljon lasten kanssa, siivosin normaalia enemmän, elämä hymyili. Kunnes sitten iski sairasteluaalto perheeseen, univelka kasvoi ja yks yö repsahdin. Siitä alkoi taas sellainen mässäyskierre, ettei tosikaan ja nyt vaaka näyttää 90kg TAAS. Oon ihan järkyttävä läski, kuljen aina samoissa vaatteissa, kun muut ei sovi päälle ja inhoan inhoan inhoan itseäni.
Asiaa ei yhtään helpota se, että mieheni muutti 3v sitten elämäntapansa kokonaan, laihtui silloin 23kg ja on nykyään todella hyvässä kunnossa, komea ja ihana mies.
Mulla on niin riittämätön olo, suorastaan tekis mieli sanoa miehelle, että menis ja etsis jonkun arvoisensa.
Ja ei, en ole pelkkään ulkonäköön tuijottava pintaliitäjä, vaan vain tämä OMA ylipaino on minulle ongelma. Se on ollut sitä aina ja sen takia (ja vuosia jatkuneen koulukiusaamisen hyvällä avustuksella) itsetuntoni on aina ollut onneton.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että aamusta iltaan murehdin vain omia kilojani ja läskejäni. En jaksa oikein tehdä mitään, saatan huomata illalla, että olen päivän aikana käynyt lasten kans pihalla, käynyt kaupassa ja pessyt koneellisen pyykkiä -ja istunut 3t sohvalla miettimässä, miksi minusta ei ole elämänmuutoksen tekijäksi. Tähän koneelle saatan myös jumittua pariksikin tunniksi, jos lapset antavat. Kaikki on oikeasti ihan päin helvettiä ja minä itse koko universumin laiskin ja turhin akka.
Kiitos.
Kommentit (11)
Menin töihin, kun kolmas lapsemme oli 1v7kk:n ikäinen. Kerkesin olla ihan tarpeeksi kauan halutakseni olla taas jonkun aikaa kotona :)
Lapsia on siksi monta, koska olemme niin halunneet. Olen AINA halunnut ison perheen, tosin kyllä nämä 4 nyt riittää.
AP
p.s. Täytyy tarkentaa vielä sen verran tuota kirjoitustani, että en halua valittaa, vaikka hoidanki lapset ja kodin lähestulkoon yksin, koska mies tuo lähes kaiken elannon taloon ja koska olen kuitenki kotona päivät pitkät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun tuntuu, että ap pakenee sinne kotiin läskien taa tätä maailmaa ja ruikuttaa sitten.
2
noihin karppaamisiin tai muihin vippaskonsteihin. Vaarannat vain terveytesi.
Ota selvää onko terveyskeskuksessanne laihdutusryhmää tai varaa aikaa terveydenhoitajalle. Häneltä saat ohjeita ja tukea terveellisestä painonpudotuksesta.
Etkä ole laiskin ja turhin akka - kyllähän sinulla on iso työ jo neljän lapsen hoitamisessa ja arjen pyörittämisessä. Voisitko käydä juttelemassa jossain ulkopuoliselle? Entä auttaisiko sinua laihduttaminen jossakin ryhmässä vai haluatko hoitaa asian itseksesi? Laihduttaminen on työlästä - itsekin yritän saada painoa hieman pois ja aina tulee lipsuttua, etenkin väsyneenä ja ahdistuneena. Voisiko lapsilla olla joskus vaikka MLL:n hoitaja, että voisit itseksesi tehdä hieman useammin jotain?
Tsemppiä sinne, toivon mukaan oma vointisi ja mielialasi alkaa kohentua :-)!
Kakkonen näki oikein vaivaa ja laittoi pitkälle mietityn ja rakentavan kommentin, Häpeäisit. Auttaisikohan laihdutusryhmä? Painonvartijat tai jokin nettijuttu. Silloin olisi lähitavoitteita ja ryhmäpainetta, jos ne motivoisivat. Mene kauppaan aina hyvin syöneenä, ettet nälkäisenä osta hirveesti herkkuja. Mä yritän myös lopettaa herkuttelun ja sallin itselleni vähärasvaisen vanilijajäätelön ja ananaksen :) . Hyvää ja melko kevyttä. Tsemppiä ja nyt vaan päätät ja pysyt. Huomenna et istu sohvalle etkä koneelle vaan touhuat entiseen malliin. Saat energiaa liikkeellä pysymisestä ja illalla hyvä mieli omasta aktiivisuudesta. Kyllä sä pystyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta muista myös olla itsellesi armolline! Liian tiukilla vaatimuksilla saat itsellesi vain entistä pahemman olon.
Avainasiana painon pudotuksen osalta on minusta se, että saat sen jollakin konstilla (vaikka sitten "vippaskonstilla" eli jollakin hullulla pikakuurilla, mikä sinulle sopii) liikkeelle, ja sitten yrität löytää itsellesi sopivan keinon pudottaa painoa pikkuhiljaa. Vaikka karppaamalla. Mutta eihän sen tarvitse tapahtua nopeasti. Jos annat itsellesi luvan toisinaan herkutella ja sortua, ja siitä huolimatta seuraavan päivänä (tai esim. jonkun viikonlopun päätteeksi) jatkat terveellisempää syömistä, niin yhteen sortumiseen ei tarvitse koko homman kaatua!
Itse olen myös neljän lapsen äiti, tosin lapset ovat koulussa ja päivähoidossa ja teen päivät itse töitä, ja reilusti ylipainoinen. Vuosien rypemisen jälkeen otin itseäni tänä syksynä niskasta kiinni ja olen pikku hiljaa karppausta löyhästi soveltaen pudottanut 9 kg. Välillä sorrun herkutteluun, mutta sitten taas olen tiukempi, ja paino menee kuitenkin koko ajan alaspäin. Hitaasti, mutta kuitenkin. Olen omalla kohdallani huomannut, että kaikenlaiset nopeat tehodieetit ja hirmuinen tiukkuus aina lopulta kääntyvät itseään vastaan ja kaikki pudotettu paino tulee äkkiä takaisin. Minulle ainakin sopii paremmin tällainen hissukseen etenevä tahit ja vähittäinen elämäntapojen muutos.
Onnea sinulle ja tsemppiä. Kyllä se siitä! Olokin paranee, kun vain päätät reipastua.
p.s. Aina ei tarvitse olla reipas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kilot, eikä painonvartijat.
Kyllä se syy rypemiseen on syvemmällä. Nyt tuo kotiäitiys vain mahdollistaa mallin jatkumisen.
Eli hae apua siihen varsinaiseen pahaan oloon, älä kiloihin.
2
Ensinnäkin toivon, että opit arvostamaan itseäsi!! Ehdit vielä laihduttaa, ja nyt teet tärkeää työtä äitinä. Mulla onneksi nuorin jo 4, ja elämä on helpompaa! Jaksan pitää huolta itsestäni.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, oikeasti sinä et voi kovin laiska olla, kun hoitelet noin isoa lapsikatrasta :o)
Minulla on painoa suurinpiirtein sen verran kuin sinulla enimmillään, mutta en ole ottanut siitä enää pitkään aikaan paineita: tykkään itsestäni just tämmöisenä. Terveyden kannalta olisi toki suotavaa minunkin olla melkoisesti hoikempi. Mutta kokemuksesta tiedän, että kun painossa tulee se raja vastaan, jolloin alkaa tuntea todella voivansa huonosti, niin silloin se motivaatio elämäntapamuutoksiin rupeaa kyllä löytymään. Tsemppiä - eikä se elämä pelkistä kiloista ole kiinni!
Eikö olisi kannattanut sinun mennä ennemmin työelämään 3. jälkeen.