Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsi ei ota kontaktia toisiin lapsiin :( *pitkä tarina*
12.11.2007 |
Tulin nyt ihan vaan purkamaan mieltäni tänne, kun tuntuu etten kerta kaikkiaan tiedä, mitä tekisimme 3,5v poikamme kanssa. Hän on oikeastaan vauvasta saakka ollut hyvin paljon paneutumista ja panostusta vaativa lapsi. Vauvana liikkuminen ja motoriikka vaati meiltä vanhemmilta tukea ja jumppaamista, lapsi oppikin konttaamaan 13kk ja kävelemään 18kk iässä. Poika on esikoisemme. Lastenneurologialla kävimme joskus 13kk iässä motoriikan vuoksi, mutta kaiken todettiin olevan kunnossa.
Poika oli 16kk - 2v2kk iän pph:lla hoidossa. Jo siellä hän oli arka ja vetäytyi helposti sivummalle eikä kestänyt muita lapsia kovin lähellään. Sitten meille syntyi toinen lapsi, joka on siis nyt 1v3kk ikäinen. Molemmat ovat kotihoidossa, mutta käytämme vanhempaa muskarissa, kerhossa, jumpassa ja avoimessa päiväkodissa kerran viikossa, näistä kerhossa ja muskarissa poika on ilman meitä vanhempia.
Meillä on kamala huoli pojan sosiaalisuudesta. Aikuisten kanssa poika tulee toimeen ja juttelee. Mutta lasten kanssa ollessaan hän ei ota toisiin lapsiin mitään kontaktia. Jos joku lapsi tulee juttelemaan hänelle, tuijottaa hän vaan hiljaisena eikä puhu mitään, hivuttautuu jonnekin nurkkaan. Tai sitten hän muiden lasten joukossa istuu vain apaattisena tuijottamassa muiden leikkejä eikä osallistu mukaan. Tai hän leikkii yksin. Hän on muutenkin sellainen " hissukka" , eli antaa toisten viedä lelut käsistään ja katselee hiljasena jossain omassa yksinäisyydessään.
Ahdistaa tuo poika, kun en tiedä, mitä tekisimme hänen kanssaan että hän oppisi leikkimään toisten lasten kanssa. Pikkusisaruksensa kanssa hän lähinnä riehuu ja kiusaa tätä, toki pienempi ei vielä osaakaan leikkiä kunnolla. Tuntuu, kuin koko lapsen elämän ajan olisimme joutuneet panostamaan ja panostamaan, eikä mikään tuota tulosta. Kaikista asioista muiden lasten suhteen saa tapella hänen kanssaan ja yrittää aktivoida häntä väkisin mukaan. Eikä sekään tuota tulosta.
Neuvolasta on turha pyytää apua, koska sieltä ei sitä saa. En tiedä, mitä tekisimme. Onko täällä kohtalotovereita?
Kommentit (7)
Tiedän kokemuksesta, että tuossa vaiheessa tuntuu että kaikilla muilla lapsilla on jo kovat leikit keskenään ja oma lapsi vain vetäytyy tekemään omiaan. Mutta näin ne lapset ovat vain hyvin erilaisia.
Meillä esikoinen oli samanlainen. Nyt 6-vuotiaana, hän on tosi innokas esiintyjä, osallistuu näytelmäkerhoon ja on sielläkin aktiivinen. Lapsi osallistuu luokassaan myös kaikkeen toimintaan ja osallistuu aktiivisesti sielläkin. Muutaman lapsen kanssa on ystävystynyt oikein hyvin. Hieman arastelee muiden leikkeihin menemistä, jos leikit ovat jo käynnissä. Mutta usein pyytää jotain kaveriaan leikkimään, ja niihin leikkeihin tulee sitten monia muitakin.
Meidän nuorempi on vieläkin ujompi ja arempi. Hän on nyt 3,5-vuotias, ja on ollut leikkikoulussa pari kuukautta. Vasta nyt hän on puhunut muutaman sanan opettajalle (tosin kielitaitokin on vielä hieman vajavainen, ettei siksikään kommunikointi ole kovin vahva). Mutta muiden lasten kanssa ei leiki kovinkaan paljon yhdessä. Ei se mitään. Kyllä hän alkaa leikkimään, kunhan lasta ei painosteta mutta kannustetaan sopivissa tilanteissa. Ja me kutsumme kotiimme usein lapsia leikkimään (tosin yleensä esikoiselle), ja kyllä näissä leikeissä molemmat lapset ovat ihan täysillä mukana. Onhan se paljon helpompi leikkiä muiden kanssa omassa kodissa, kuin isossa lapsilaumassa jossain muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole meillä eri lailla paitsi se, että me käymme vain kerhoissa (seurakunnan päiväkerho 1krt/vko ilman äitiä ja avoin 1krt/vko äidin kanssa). Olen kanssa ollut vähän huolissani, mutta olen huomannut että mitä tutumpia lapsia, sitä helpommin poika ottaa kontaktia ja saattaa jopa vähän leikkiäkin yhdessä. Mielestäni se on hyvä merkki, että on edes jotain ihmisiä kenen kanssa tulee toimeen ja yrittää leikkiä. Tässä iässähän yhteisleikki vasta alkaa joten yritän uskotella itselleni, että poika on vaan vähän hitaamman puoleinen sosiaalisuudessaan ja arka tutustumaan uusiin lapsiin.
Meidän poika on luonteeltaan passiivinen ja on tarkkalijatyyppiä, joten helposti jää muista jälkeen. Tämä tottakai huolettaa äitiä, kuinka hän tulee pärjäämään myöhemmin elämässään. Kai se vaan on niin, että meitä on moneksi, kaikki ei voi olla yhtä oma-aloitteisia ja reippaita. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Tärkeitä on tukea lasta siinä missä hän on hyvä ja näin rakentaa lapselle mahdollisimman hyvä itsetunto. Perusluonnetta on vaikea muuttaa eikä tarvitsekaan, se vaan pitää hyväksyä. Uskon, että sinunkin pojan kohdalla on kyse luonteesta eikä mistään " häiriöstä" . Voimia!
että pääsee tottumaan lapsiin.
Tuo ryhmästä toiseen ramppaaminen ei kuulosta hyvältä, koska lapset vaihtuvat koko ajan. Eikä jossain muskarissa nyt muutenkaan voi tutustua, kun ei ole vapaata leikkiä. Ryhmäytyminen olisi tärkeää pojallesi.
Meillä vähän samanlainen tarina. Tai en tiedä. Alle 4- vuotiaana huomasin kontaktivaikeuksia lapsella. Ei ollut kiinnostunut toisista lapsista, ei vastannut puhutteluun, eli kuin omissa maailmoissaan. Hänellä on nuorempi sisar, todella sosiaalinen kaveri joten vanhemman erilaisuus vain korostui.
Nyt on aikaa kulunut ja lapsi on omanlaisensa edelleen. Häntä on tutkittu ja mitään diagnoosia emme ole saaneet. Ainakaan vielä. Iloitaan pienistä asioista, mm. että hänellä on ystäviä viimeinkin. Välillä harmittaa että mikään ei ole helppoa, mutta olen tehnyt töitä itseni kanssa etten vertaisi häntä muihin. Tärkeää etta lapsi saa hyväksyntää ja häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on.
kiinnostunut aikuisista. josku tuntui hassulta, kun meni leikittämään muiden lasten vanhempia, ja ikäänkuin työnsi pois kyseisten vanhempien lapsia... tajuamatta että lapsi ja kys. aikuinen ovat " samaa" perhettä.
Ryhmissä on ollut hieman vaikeaa, ei pidä hälystä ja vetäytyi/itki jos muut lapset mekastivat kovasti (2-v ikäisenä) pk:ssa. tämän vasta jälkeenpäin kuullut.
Koko aikana ollut vaikeaa moikata ja lähestyä vieraampia lapsia puistossa ja hankkia niistä ystäviä.
Koulussa pärjää hyvin, ja ystäviä on, kun niihin on saanut tottua koko pk- ja eskariajan...en ole kovin huolissani.
Sinun poikasi, ap on vielä kovin nuori. Anna aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa nyt herran tähden jokaisen olla sellainen kuin on älkääkä luoko heille huonoa minäkuvaa olemalla koko ajan huolissanne!
Kun te vaan ottaisitte rauhallisesti. Hän on varmasti ihan normaali. Relatkaa! SItä vaan aina omaa lastansa tarkkailee ja katsoo.