Minun mieheni... paskako?
Jonnekin nyt purettava pahaa mieltä.. Olin sairaalassa koko heinäkuun. Fyysisen sairauden takia. Täysin puolustuskyvyttömänä. Ja nyt vasta sain tietää, että mieheni on käyttänyt lähes kaikki illat netin pornosivuilla surffailuun. Tätä se on ollut alusta asti, seitsemän vuotta. Aina kun tilaisuus tulee. Teen sängyssä kaiken mitä kuvitella saattaa ja nautin. Olen ok kropaltani, vientiä olisi baari-iltoina. Minussa ei kai ole siis vikaa? Missä on vika? Jos pakkeja tulee, ne tulevat mieheni taholta. Ja niitä pakkeja tulee. Mieheni on avoimesti kertonut fantasioivansa kaikesta muusta kuin minusta, kun esim. otan suihin. Sanoo rakastavansa. Minulla alkaa olla mitta täysi. Miehet ja naiset, selittäkää.
Kommentit (16)
Vaikka nainen, kuten sinun tapauksessasi rivien välistä luen, haluaisi omistaa miehensä täysin, niin silti käytännössä kaikki täysikäiset miehet fantasioivat naimisesta muiden naisten kanssa. Suurin osa miehistä sen lisäksi runkkaa. Jos et vielä tuota tiennyt, niin jo on aika avata silmät. Anna miehesi rauhassa fantasioida ja haaveilla. Ei niikseen, eiköhän naisistakin suurin osa ainakin silloin tällöin fantasioi...
Ongelmaksi tuo tulee vasta sitten, mikäli kovin usein sinä jäät sen vuoksi paitsi tai jos tuo rupeaa käymään vieraissa (tosin, jälkimmäinen kohta ei välttämättä ole sekään ihan suoraviivaista, mutta sitä ei kannata sen enempää tässä ruveta erittelemään).
Anna ukkos katella pornoa. Mitä se sulta on pois??
...rakasvansa sinua, miten kehtaat kutsua häntä paskaksi?
Omapa on ongelmasi kuule.
Siis kyllä mies ajattelee kokoajan seksiä jos esim vastaan tulee hyvänäkönen mimmi.. Miten kuvittelette että mies koko elämänsä on vain kiinnostunut juuri teistä ja vetää käteenkin sinun pillunkuva silmissä? ei ei se näin mene..
...siis aloittaja. Ja heti alkuun tiedoksi: kaikki miehet on sekä sikoja että paskoja, eikä siitä pääse mihinkään! Koita oppia elämään sen kanssa. Fantasiat on päiväunia, joiden ei välttämättä edes haluta toteutuvan. Yritäpä itsekin joskus ajatella/katsella jotain sinua kiihottavaa, muuta kuin miestäsi. Sitten ei tarvitse olla mustasukkainen miehen haaveilulle... Niin kauan kuin teillä seksi sujuu ja mies ei petä, niin anna nyt hyvän tähden hänelle oikeus myös omaan lystinpitoon.
Olen mies ja itsekin haaveilen koko ajan muista naisista. Se on kai luonnollista. MUTTA: se että miehesi kertoo sinulle haaveilevansa jostain muusta kun otat häneltä suihin, on mielestäni turhan tökeröä.
Mielipiteitä on moneksi. Jotkut ajattelevat että avoimuus on sitä, että sanoo lähes kaiken mitä ajattelee. Niin se tietysti onkin, mutta itse en sellaisesta avoimuudesta pidä. Pitää olla edes vähäisessä määrin sosiaalista pelisilmää, ettei loukkaa toista turhaan.
Kyllähän jokainen nainen tietää etä mies ajattelee seksiä muiden kanssa ja se sallittakoon jokaiselle... mutta mutta... Jos mies harrastaa naisensa kanssa seksiä niin eikö silloin voisi keskittyä häneen ja luodan hänen kanssaan kiihkon. Tällöin nainen voisi tuntea olevansa myös haluttu miehensä silmissä eikä vain niin että mies pakosta tyhjentää häneen pussinsa kun muita ei saatavilla. Miettikää miehenä asia toisinpäin... Jos nainen ottaessaan suihin haaveilisi ääneen muista ja tyytyisi sinuun vain olosuhteiden pakosta....
Eli juuri tuota sosiaalista pelisilmää puuttuu ap:n mieheltä ja varmasti myös kykyä rikasta parin keskinäistä seksielämää jos vaikutaa siltä että nettiporno tosiaan menee jo parisuhteen edelle (sen pitäisi olla lisänä..)
Ärsyttää myös toi jatkuva hokeminen että miehet ajattelevat seksiä kokoa jan ja kaikkien muiden kuin vaimonsa kanssa...Uskon etä ei se nyt ihan näinkään ole:) Minä en ainakaan usko että mieheni aivoissa seksin ajatteleminen on varattu vain vieraille naisille ja heidän kanssaan fantasiointiin, uskon että itsekkin mahdun siihen joukkoon:)
Nyt siis alkuperäiseen pohdintaani eli onko tosiaan niin että naisen on oltava sittenkin jotenkin viaton ja siveä kun jos tosiaan on seksuaalisesti halukas niin oma mies sitä jotenkin pelästyy (joku vieras taasen vaan innostuu:)
Itse pidän itseäni kauniina ja seksikkäänä ( pitkät hiukset 160/50 75/D) ja usein piristelen seksielämää erilaisilla alusvaatteilla ja muillakin konsteilla ja välilä suorastaan hyökkään mieheni kimppuun...
Joskus tuntuu että hän on tästä hämillään( kun ei saa olla vallittaja) Sitten kun en itse osoita kiinnostusta niin mieheni on kimpussani...
Kuitenkin tykkään itse myös olla valloittaja:)
No meillä kolmas pyörä suunnitteilla niin jos hänet sitten minä voin saalistaa:)
minun tilanne ei olekaan yhtä hyvä kuin ap:n miehen. Roikun siellä vain sen takia koska aitoa tavaraa saan niin harvoin, mutta en kuitenkaan halua naistani pettää.
Ihmettelen kyllä miksi miehesi vetää käteen pornoa katsellessa jos sinultakin saisi.
hmmm......... seksuaalisesti turhautunut kaunis nainen, d-kupin rinnat, etsii kolmatta pyörää... mihin voin ilmoittautua? minä 190/81/isohko kalu/komeahko, luulisin
Vierailija:
Kyllähän jokainen nainen tietää etä mies ajattelee seksiä muiden kanssa ja se sallittakoon jokaiselle... mutta mutta... Jos mies harrastaa naisensa kanssa seksiä niin eikö silloin voisi keskittyä häneen ja luodan hänen kanssaan kiihkon. Tällöin nainen voisi tuntea olevansa myös haluttu miehensä silmissä eikä vain niin että mies pakosta tyhjentää häneen pussinsa kun muita ei saatavilla. Miettikää miehenä asia toisinpäin... Jos nainen ottaessaan suihin haaveilisi ääneen muista ja tyytyisi sinuun vain olosuhteiden pakosta....Eli juuri tuota sosiaalista pelisilmää puuttuu ap:n mieheltä ja varmasti myös kykyä rikasta parin keskinäistä seksielämää jos vaikutaa siltä että nettiporno tosiaan menee jo parisuhteen edelle (sen pitäisi olla lisänä..)
Ärsyttää myös toi jatkuva hokeminen että miehet ajattelevat seksiä kokoa jan ja kaikkien muiden kuin vaimonsa kanssa...Uskon etä ei se nyt ihan näinkään ole:) Minä en ainakaan usko että mieheni aivoissa seksin ajatteleminen on varattu vain vieraille naisille ja heidän kanssaan fantasiointiin, uskon että itsekkin mahdun siihen joukkoon:)
Nyt siis alkuperäiseen pohdintaani eli onko tosiaan niin että naisen on oltava sittenkin jotenkin viaton ja siveä kun jos tosiaan on seksuaalisesti halukas niin oma mies sitä jotenkin pelästyy (joku vieras taasen vaan innostuu:)
Itse pidän itseäni kauniina ja seksikkäänä ( pitkät hiukset 160/50 75/D) ja usein piristelen seksielämää erilaisilla alusvaatteilla ja muillakin konsteilla ja välilä suorastaan hyökkään mieheni kimppuun...Joskus tuntuu että hän on tästä hämillään( kun ei saa olla vallittaja) Sitten kun en itse osoita kiinnostusta niin mieheni on kimpussani...
Kuitenkin tykkään itse myös olla valloittaja:)No meillä kolmas pyörä suunnitteilla niin jos hänet sitten minä voin saalistaa:)
... jos kiinnosta kolmannen pyörän paikka... Mistäpäin olet?
t,se seksuaalisesti turhautunut:)
olen huomannut ihan samaa omassa miehessä. mä oon kuulemma nykyään vaan yli kiimanen narttu, ja saan pakit lähes joka päivä...esim tänään:( olen ostanut kauniita alusvaatteita ja yrittänyt vaikka mitä, mut ukko ei ikinä huomaa...alkaa vaan ottaa ontelosta ja pahasti.
kolmatta pyörää ollaan kokeiltu ja se oli nainen...oli oikein kivaa ja nautinnollista siihen saakka kunnes yllättäen mut unohdettiin taka-alalle.
vittua mä täällä tästä vikisen, pitäis vissiin harkita miehen vaihtoo tai rupee olee ite vaan saatanan kylmä sitä kohtaan.
emillä juuri eilen oli seksiä miehen aloitteesta:)Juuri kun tänne valitin mutta taas olin kyllä ollut seksin suhteen välinpitämätön sen päivän vaikka halut oli kovat.. eli miehelleni pitää olla vähän vaikeasti tavoiteltava että kiinnostuu:)
Mulla oli päällä vaan joku tavallinen tpaita... eli ei mitään seksikästä mutta aika usein laitan päälle jotain seksikästä ja erikoista ja jopa meikkaan itseni ja sitten katellaan leffaa ym... ja siitä se lähtee.
Tuo kolmas pyörä juttu ei mennyt kuin olisi pitänyt. Taaskin on tältä mieheltä puuttunut sosisaalista pelisilmää. Vaimo olisi pitänyt pitää täysin tasavertaisena jo senkin takia että homma voi joskus uusiutua...
Sinuna olisin hipsinyt pois paikalta ja jättänyt heidät keskenään jos minut unohdettaisiin, tai vielä paremapaa, ollut naisen kanssa kaksin ja häätänyt miehen pois. Säänöt on sovittava etukäteen, esim, se että ketään ei noin sivuuteta.
Puhukaahan vähän tosta miten tuo sinua loukkaa ja että haluaisit tuntea itsesi halutuksi... ja että missä vika. Voisitte joskus tulevaisuudessa olla parin kanssa niin sinäkin saisit nauttia vieran miehen huomiota :) Tai otatte kolmannen pyörän jostain miespuolisesta ja miehet hellivät sinua. Älä heitä vielä kirvestä kaivoon vaan yritä kauniisti ja ystävällisesti puhua miltä sinusta tuntuu.
Uskon että näin asiat alkaa selviämään ja voit sitten myöhemmin tehdä päätöksiä...
Itsetyydytyksessä sinänsä ei ole mitään vikaa, vaikka parisuhteessa eletäänkin. Meillä sekä mieheni että minä harrastamme itsetyydytystä. Molemmilla on omat virikkeensä, miehelläni pornovideot netissä, minulla alan kirjallisuus. Enkä minäkään tosiaan ajattele miestäni itsetyydytyksen aikana! :) Se on kuitenkin vain fantasiaa, eikä tarkoita, että olisin tosielämässä kiinnostunut seksistä muiden kanssa. Miehelläni uskoakseni ajatus on sama.
Minusta on luonnollista, että ei joka kerta halun yllättäessä jaksa/viitsi/tahdo/ole tilaisuutta tyydyttää tuota halua juuri elämänkumppanin kanssa. Onhan itsetyydytys paljon pikaisempaa ja yksinkertaisempaa kuin kahdenvälinen seksi. Molemmilla on siis paikkansa.
Puuttumatta parisuhteenne mahdollisiin muihin ongelmiin ehdottaisin, että sinäkin tutustuisit itsetyydytyksen iloihin. Siinä oppii paljon omasta seksuaalisuudestaan, niin ruumiista kuin mielestä. Ja aina kannattaa keskustella - rauhallisissa merkeissä!
vika ei sinussa sen tietää jo itsekkin että vika ei minussa...
Vaan se toinen vaan haluaa kai vaihtelua, ihmistähän ei ole tarkoitettu yksiavioiseksi olennoksi...
Voit joko rakastaa häntä tai lopettaa suhteen jolloin hänellä jatkuu sama uudenkin kanssa. Varmasti juttelemalla miehesi kanssa asia selviää...
Uskon että mieskään ei fantasioilleen mitään voi. Jos ne fantasioita niin haittaako ne. Tietenkin silloin jos ei hänelle riitä virtaa sinulle...
Mitä jos yhdessä alkaisitte fantasioida.. Monesti tuntuu vaan että miehet haluavatkin yksin runkkailla ja katsella kuvia ym.... Kertokaas miehet.. vaikka nainen olisi tarjolla...
Itse olen huomannut että miestäni minun halukkuus myös häiritsee jollain tapaa. Kai siksi koska naisen pitäisi olla sellainen nuori ja viaton jonka voi seivästää:) Eli kun esitän vaikeasti tavoiteltavaa niin mies innostuu mutta suoraaan kun oon kimpussa, hän perääntyy:)
Eli pitäkö sen vaimon sittenkin olla haluton että mies sitä haluaa (itse en todellakaan ole)
Ja pukeudun usein korsetteihin m.. asuihin piristääkseni miestä mutta välilä tosiaan tuntuu että mikään ei riitä:) Nykyisin puheissa on kolmas pyörä tai pari jonka kanssa kokeilla...
Nälkä kasvaa syödessä...
Ei kai näihin ole vastausta mutta jos löytyisi mniesnäkökulmaa niin kiva olisi kuulla. Tässä tapauksessa kun olet ollut sairaalassa niin mies on tietysti tyydyttänyt itseään, mutta se että aina tilaisuuden tullen runkkaamassa niin ei silloin ole enää kivaa jos tosiaan huomaa että runkkaus menee sinun edelle ja ei riitä puhtia enää parisuhde seksiin.. muuten mun puolesta mies saa runkata vaikka kuin usein.. tykkään muuten katella sitä:)