Mua on alkanut ahdistaa tämä Jokelan ampumistapaus
Valvoin viime yön ja silloin kun vaivuin uneen niin näin kamalia ahdistavia painajaisia kuinka juoksen vanhan kouluni käytävällä pakoon jotain, verta oli joka puolella.
Nytkin tulee pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin... miksi tämä ahdistaa mua näin paljon? En edes asu lähellä Jokelaa tai tuntenut ketään sieltä.
Tuntuu ihan pelleilylle ahdistua tästä näin paljon, mutta on valitettavasti totisinta totta. Itku helpottaa, mutta kun en tiedä mitä edes itken.
Pakko purata pahaa oloa edes tänne.
Kommentit (4)
Jos tilanne jatkuu, niinsilloin siis. Unihäiriöt on jatkuessaan otettava vakavasti.
Ihmiset on erilaisia. Aika harva suomalainen varmaan pystyy ohittamaan tän tapahtuman olankohautuksella, vaikka kai niitäkin löytyy. Jotkut suojelee itseään niin, että ei anna itsensä pysähtyä miettimään vaikeita asioita. Toisille selvitymiskeino on juuri se, että pysähtyy ja funtsii asiaa kaikilta kanteilta. Ja toivottavasti puhuu ajatuksistaan muillekin, ettei haudo niitä yksin.
Veikkaan, että tämä pysähdyttää siksi, että se koskettaa niin monella tavalla. Empaattiset ihmiset miettivät uhreja ja heidän läheisiään ja kokee ahdistusta heidän puolestaan. Moni miettii varmasti myös sitä, voisiko oma lapsi olla kyseisen tappajan kaltainen joskus isona: olenko varmasti riittävän hyvä äiti/isä lapselleni, ettei hän koskaan voi noin huonosti (vaikka eihän sairastumista voi estää eikä aina edes havaita paraskaan vanhempi saati opettajat). Tai voisiko noin käydä lapseni koulussa, miten voin suojella lapsiani maailman pahuudelta? Veikkaan, että moni pyörittää mielessään kysymystä, mihin tämä maailma oikein on menossa, kun noin raukkamainen teko oli mahdollinen.
Itse aloin suhtautua tehyläisten työtaisteluunkin uusin silmin: Kuinka kukaan voi uhata viattomien ihmisten henkeä? Eikö kukaan enää välitä heikommistaan, edes heidän kanssaan läheisesti työtä tekevät? Eikö puhtaasta rahakysymyksestä syntyneeseen kiistaan todellakaan löydy mitään muuta ratkaisua kuin kiristys ja uhkailu viattomien ihmisten inhimillisellä kärsimyksellä? Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? :( Kiista olisi taatusti voitu hoitaa fiksumminkin, puolin ja toisin, jos tahtoa ja malttia olisi. Eikö kukaan enää tunne vahvaa yhteisöllisyyttä, tajua yhteiskunnan olevan iso kokonaisuus, jossa kaikkia paloja tarvitaan?Jos Suomi joutuisi nyt sotaan, pulassa oltaisiin...
en ole koskaan ahdistunutt mistään WTC-iskuista tai Myyrmanneista, enhän itse menettänyt niissä ketään.
Tämä Pekka-Ericin tapaus on jotain niin käsittämätöntä, että en pysty sitä edes käsittelemään- Itkettää sen vanhempien puolesta ja koko tajuttomuuden. Tätä ei vaan voi käsittää.
Olen lukenut ja katsonut liikaa noita uutisia.
Nyt pitää vähentää.
Samoin kävi tsunami-jutussa.