Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

2-vuotiaaseen kohta kyllästynyt :(

06.11.2007 |

Itku silmässä tätä kirjoitan...

On siis vapaapäivä ja poika on kotona myös. En enää tiedä mitä tuon kanssa teen.

Eli voimakasta uhmaa havaittavissa jo jonkun aikaa.



Nukkumaanmenot ihan katastrofaalisia, on kokeiltu vaikka ja mitä, mikään ei ole hyvä. (valot päällä, valot pois-luetaan iltasatu, ei lueta-isi vie sänkyyn, äiti vie sänkyyn-...) Pph:lla nukkuu kuin enkeli monta tuntia. Ei koskaan kotona illalla eikä päivällä.



Jos koitan leikkiä hänen kanssa, saan todennäköisesti päähäni auton, kirjan, palikoita tms. Sama tapahtuu jos en leiki vaan istun vaikka sohvalla. On myös kova ottamaan kiinni hiuksista tai repimään iholta.



Jos hän haluaavähän mehua ja annan hän tahtoo kohta lisää enkä enää annakaan, tulee suuren suuri raivari. Tarkoittaen vähintään tunnin jatkuvaa järkyttävää suoraa huutoa.



Nyt vein hänet päiväunille ja huuto jatkuu edelleen, sitä on kestänyt nyt noin reilu puoli tuntia. Saattaa joskus mennä kaksikin tuntia kunnes luovutamme ja annamme olla hereillä.



Päivärytmi on meillä aina sama ja hoidossa myös. Kaikki vaan muuttui yhtäkkiä muutama kuukausi sitten. Hän ei ole kipeä tai muuta, vaan huuto on vastalause sille mitä tapahtuu, kuten nukkumaan meneminen.



Alan olla epätoivoinen sillä eihän tuollaista huutoa voi kuunnella kovin kauaa. Missään muualla ei ole näin katastrofaalista käyttäytymistä kuin kotona. Onneksi asutaan ok-talossa niin ei naapurit häiriinny. Täällä jos menee neuvolasta apua pyytämään saa todennäköisesti sossun-tädit oven taakse :( Mistä mä saan apua tuon kaksivuotiaan pikku julmurin kasvattamiseen? Alan olla jo aika loppu ja kaikkeni olen yrittänyt...



Kertokaa kokemuksianne jos teillä on ollut rankat uhmat tai neuvoja miten tästä selvitään!

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
07.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

luin ketjun varsin pikaisesti, mutta pistin merkille kun kirjoitit että kotona huuto on kovempaa kuin hoidossa. Niinhän se usein on, että äiti eritoten saa kestää ihan erilaista vinkunaa lapselta kuin vieraat hoitajat. Näin meillä ainakin lapsen kanssa, että mulle poika rätisee illalla työpäivän jälkeen vaikka hoitajalle (mummulleen) on kuin aurinko. Helpottavaa on ajatella kiukuttelun syyksi se, että olen hänelle se, jolle uskaltaa näyttää ne syvimmät tuntonsa ja kurjemmatkin fiilikset.

Vierailija
2/15 |
08.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ohjeet olitkin jo saanut. Mulla on sama tilanne tuon kohta 2-vuotiaan tytön kanssa. Uhmaa havaittavissa, ja kun tyttö on ollut syntymästään asti todella vaativa niin.. Olen nyt pari kuukautta sitten ottanut käyttöön tuon jäähymenetelmän. Eli kun tyttö huutaa syyttä(mikään ei auta), niin saa sitten huutaa omassa huoneessa. Ovi on auki ja käyn välillä kysymässä, että joko helpottaa. Jos huuto jatkuu, poistun huoneesta. Tämä on kuitenkin alkanut mietityttään, että olenko sitten julma äiti? Eilen mulla meinasi kilahtaa, kun hain tyttöä mummilta hoidosta. Tyttö huusi kuin palosireeni, kun puin vaatteita(olen päättänyt että pakolliset asiat tehdään, eikä niistä neuvotella). No, mummipa nappasi tytön sylistäni ja alkoi lässyttää ja syöttämään mitä lie keksejä(eli minun mielestäni palkitsi tytön käytöksen). En viitsinyt asiasta sanoa mitään, mutta pistää niin vihaksi. Mikä oikeus sillä on lytätä minun tapani kasvattaa lastani? Hän on itse kasvattanut lapsensa antamalla kaiken periksi ja sen kyllä huomaa..



Sainpa hieman purkaa pahaa oloani. Mutta siis onko teidän mielestänne tuo jäähy rääkkäystä? Noin minun tavallani toteutettuna? Vai pitäisikö lapselle aina syöttää jotain herkkuja että saa esim. ne vaatteet päälle? Tiedän, että on tyhmää antaa jonkun mummin käytöksen vaikuttaa omii n mielipiteisiin, mutta kuitenkin..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
08.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noita aikasemmin esitettyjä ohjeita olenkin käyttänyt, eli syömisen kanssa että otetaan tämä vielä ja sitten on loppu, yleensä tehoaa.



Jos alkaa kamala raivoaminen ja huuto, meilläkin joutuu menemään omaan huoneeseen rauhoittumaan, ja uudestaan viedään sinne jos pois tulee eikä ole rauhoittunut. Jonkun mielestä voi olla julmaa, mutta meillä ei ainakaan mitkään sylittelyt auta tuossa tilanteessa. Pois saa toki heti tulla kun on rauhoittunut. Ehkä olen hyvin tiukka ja tiukan kurin pitäjä. Mutta mielestäni nuo päivärytmit ja johdonmukaisuus kaikessa on auttanut meitä selviämään jo vauvasta lähtien.



Mutta haluaisinkin tietää että mikä neuvoksi kun uhmaaminen alkaa julkisella paikalla? :) Meillä toistuu aina sama kaava, kun lähdetään johonkin kauppaan ja parkkipaikalta siirrytään kauppaan, niin en anna vajaa kaksi vuotiaan kulkea yksin koska autoja on paljon vaan kädestä on pidettävä kiinni. Ja tällä hetkellä kun kädestä EI saa pitää kiinni vaan heti kun ottaa kiinni niin tyttö laittaa jalat lötköksi ja käy makaamaan parkkipaikalle. Tähän asti olen tiukasti nostanut tyttöä itkun kanssa pystyyn varmaan 10 kertaa ja käskenyt kävellä, koska rimpuilijaa on hyvin hankala kantaa täpötäydessä parkkihallissa. Noihin kävelykäskyihin ovat ainakin ohikulkijat antaneet pieniä mulkoiluja, mutta olen päättänyt olla välittämättä. Miten teillä kommennatteko julkisella paikalla? Tuohon käsi kädessä kävelyyn ei auta edes se että siitä keskustellaan koko meno matka.



Ja tuo pukemis asia on kanssa hankala kotona puen väkisin itkevän lapsen, koska hänestä on kuitenkin hauska lähtä loppujen lopuksi ulos. Mitenkäs julkisella paikalla hoidatte tämän, itse olen pukenut väkisin niinkuin kotonakin, koska lässyttäminen ei auta tässäkään asiassa meillä ja vaatteet on puettava. Viimeksi en saanut kovin kannustavia katseita neuvolassa kun puin täysin lötköä ja huutavaa lasta. :) Ei kai saisi ajatella että mitä muut ajattelevat....

Vierailija
4/15 |
08.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on rääkkäystä, että lapsi lukitaan jäähylle esim. pimeään vessaan, mutta turvallinen paikka rauhoittumiseen kun ovi on vielä auki ja vanhemmat lähettyvillä antaa minun mielestäni viestin siitä, että täällä saat raivota ja pois pääset sitten kun olet rauhoittunut.



Pihlaja-78: kyllä meillä komennetaan ihan sujuvasti myös julkisella paikalla. Meillä tuollaiset käsikädessä kävelyt hoidetaan niin, että selitän lapselle miksi pitää kädestä pitää kiinni " Täällä on paljon autoja, voit jäädä auton alle jos et pysy äidin lähellä ja pidä kädestä" . Jos ei suostu niin sitten kannetaan. Meillä lapsille on myös tehty selväksi se, että jos kaupassa alkaa kiukuttelu niin seuraavan kerran jää sitten kotiin. Meillä kun on kaksi vanhempaa niin toinen voi jäädä kotiin lasten/lapsen kanssa kun toinen menee kauppaan. Ja todellakin esikoinen jäi kertaalleen tuulikaappiin itkemään kun isä lähti kakkosen kanssa kauppaan. Edellinen kerta oli mennyt esikoisen temppuiluksi niin ei päässyt mukaan seuraavalla kerralla. Viesti meni hyvin perille myös kakkoselle tuolloin (ikää oli aika tasan 2v) ja sen jälkeen ei ole kaupassa kiukuteltu.



Pukemisen kanssa meillä ei suuremmin temppuilla. Tytöt pukevat itse ja minä vähän auttelen ja tietysti kovasti kehutaan kun osaavat NIIIN hienosti pukea ja housutkin meni HIENOSTI melkein oikein päin jalkaan, jos äiti IHAN vähän korjaisi...Joskus on ollut vaikeampia aikoja, jolloin on yleensä toiminut se, että olen kannustanut lasta kokeilemaan osaako hän ihan itse laittaa käden hihaan, löytääkö jalat oikeat paikat jne. Toisinaan annan vaihtoehdon puetko itse vai pukeeko äiti. Ylensä ite voittaa kuitenkin. Joskus ei sitten auta kuin se, että puetaan väkisin. Silloin yleensä hoilaan jotain typerää laulua, koska se auttaa minua rentoutumaan ja monesti lapsi unohtaa kiukuta kun hänkin keskittyy äidin hoilaamiseen.

Vierailija
5/15 |
08.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tutulta, meillä 2 ja 3 v pojat. Kuulemma " villeistä varsoista tulee hyviä hevosia" . Eikös omaa tahtoa arvosteta kovasti esim. työelämässä;)



Yksi niksi tulee mieleen Saara Kinnusen kirjasta Anna mun olla lapsi. Anna uhmikselle pitkin päivää paljon valintatilanteita. Otatko porkkanaa vai kurkkua? Raitapaidan vai muumipaidan? Laitatko leivinpaperin (jota ei saa ottaa unileluksi) sängyn viereen vai pöydälle?

Vierailija
6/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei uhmaikäinenkään saa käyttäytyä ihan miten tykkää. Mitä teet jos lapsi lyö sinua? Mitä teet jos lapsi huutaa tunnin? Johdonmukaisuutta peliin, jos on isän vuoro laittaa lapsi nukkumaan niin sitten tehdään niin. Eikä tuon ikäinen ymmärrä miksi ensin annat mehua mutta sitten et enää annakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunnon uhmaltahan tuo kuullostaa. Onneksi uhma menee aalloissa ja kohta jo tulee helpompi jakso. Jaksamista!



Sitä helpompaa jaksoa odotellessa kannattaa miettiä miten johdonmukaisesti suhtaudutte uhmailuun. Minä olen ottanut sillä tavalla tiukan linjan, että karjujan kanssa ei neuvotella eikä karjulla saa mitään läpi. Siis ei yhtään mitään. Sitten kun on rauhoituttu palataan asiaan. Meillä saa kiukuta ja osoittaa mieltä, mutta sitä ei tehdä niin, että muut siitä kärsivät. Minä ohjaan karjujan lasten huoneeseen rauhoittumaan ja sanon, että heti saa tulla syliin kun siltä tuntuu. Meillä lapset ovat nimittäin sitä sorttia, että kiukku vaan kiihtyy jos liian pian menee esim. ottamaan syliin, joten on parempi odottaa, että lapsi rauhoittuu sen verran, että pääsemme asiassa eteenpäin. Minä en hyvittele enkä juttele karjujalle, totean vaan, että " sinua taitaa kiukuttaa nyt kovasti, rauhoitu täällä ja tule sitten äidin luo kun haluat" . Ja jatkan omia juttujani ihan kun en mitään kuulisikaan. Olen siis saapuvilla, mutta samalla viestitän, että karjumisella ei voita mitään. Sitten kun lapsi on rauhoittunut, otan syliin ja juttelen vielä asiasta.



Satuttaminen on sellainen asia, mitä meillä ei suvaita yhtään. Jos lapsi esim. lyö siskoa, otan lapsen käsistä kiinni, laskeudun lapsen tasolle ja sanon lujasti " EI! Ketään ei saa lyödä" . Jos toistuu, lapsi joutuu jäähylle eli tuulikaappiin ovi auki pariksi minuutiksi. Kun rangaistus on kärsitty, käyn hakemassa pois ja en enää palaa asiaan.



Muutenkaan meillä ei uhmailija pompota koko perhettä. Tietyistä asioista voidaan neuvotella ja lapsi saa päättää esim. laittaako punaisen vai sinisen paidan, mutta jos on jokin asia, joka täytyy tehdä niin se tehdään riippumatta siitä tykkääkö lapsi siitä vai ei. Minä en tee suurta numeroa siitä laittaako isä tänään nukkumaan vai äiti. Jos lapsi haluaa, että äiti kantaa vessaan ja isä pesee hampaat ja äiti vie sitten sänkyyn, niin fine. Se ei minusta ole tappelemisen arvoinen asia. Pääasia, että lapsi menee sinne sänkyyn. Jos nukahtamisessa on ongelmaa, meillä käydään oven raosta sanomassa, että " nyt on nukkuma-aika. Nyt nukkumaan" . Korkeintaan käydään peittelemässä uudelleen, mutta siinä se. Muuta palvelua ei tule.



En tiedä onko tämä meidän keinomme käsitellä uhmailijaa kaikkien ohjesääntöjen mukaisia, mutta meillä toimii. Meillä saa näyttää tunteet, mutta annetaan rajat missä ja miten, meillä ei uhkailla fyysisillä rangaistuksilla eikä niitä myöskään käytetä. Meillä on kolme lasta; 4v5kk, 2v9kk ja 7kk ikäiset tytöt, joten uhmakiukut ovat tulleet tutuiksi.

Vierailija
8/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä pyrin myös ennakoimaan juttuja. Esim. tuossa mehu esimerkissäsi. Kaadan mehua ja sanon, että " tämä riittää, enempää et saa" . Joskus jo se, että lapsi etukäteen tietää, että lisää ei ole tulossa voi ehkäistä raivarin tai lopettaa sen alkuunsa kun muistuttaa asiasta " äitihän sanoi, että et saa lisää" .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä on myös toimittu kutakuinkin ADALATIN kertomalla tavalla ja se toimii, ainakin meillä :)



etukäteen asioista kertomalla pääsee pitkälle. aika pienikin ihminen jo ymmärtää kun asioista kertoo rauhallisella hetkellä rauhalliseen sävyyn (mutta kuitenkin päättäväisesti) että näin tulee tapahtumaan on pikku ihminen sitten asiasta mitä mieltä tahansa.



ei muuta kuin tsemppiä ja voimia! tuttua puuhaa tuo uhman kanssa elely :)

Vierailija
10/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

yhtäkkiä se viikko sitten lopetti päiväunet kokonaan. Siihen asti on nukkunut todella hienosti puoli vuotta sekä yö- että päiväunensa itsekseen nukahtaen. Nyt vain huutaa parikin tuntia putkeen, jos antaa sen huutaa eikä luovuta heti tuomalla pois sängystä.



Kannattaa pahimman uhman aikaan muistaa, että yleensä lapsen käytös ei johdu vanhemmista, vaan toiset vaan on uhmakkaampia kuin toiset. Terve määrä uhmaa on vain hyväksi lapsen kehitykselle.



Johdonmukaisuus pitää pikku tyrannit aisoissa parhaiten ja tuo turvallisuutta lapselle. Mll:n sivuilla on hyviä ohjeita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin en niitä laita, vastaan vain että tiedän tunteen.



Aika väsyttäväähän tuo on. Itse tein avauksen jokunen aika sitten oman pojan kanssa, kun siinä taannoin yhdistyi täydellisesti uhma, luonne, ja ties mikä, niin että poika sitten onnistui multa potkimaan nenän ja silmäkulman turvoksiin, ja hujautti velipoikaa teräslapiolla. Ihan vain ohimennen. Ja sitkeyttäkin tuolta löytyy, vauvanakin kerrankin unikouluaikaan karjui koko yön putkeen ja äitinsä(minut) hermoraunioksi ilman että mikään rauhottelu auttoi. Väläyttelee vieläkin välillä tota sitkeyttä.

Muutamankin kerran olen pohtinut että ei vaan mitenkään tiedä mitä välillä tuon kanssa tehdä, kun mikään peruskuri ei näytä menevän jakeluun.



Mielestäni kanssa toimin kuten Adalat neuvoo mutta kyllä se vaan niin on että kyllä tämä vaihe ihan survival-menetelmällä nyt mennään läpi. Koitan tietty omasta puolestani käyttäytyä, mutta kun vastaanotto on kuin seinälle puhuis niin välillä menee usko touhun hyödyllisyyteen.



Esikoisen ajoilta tiedän, että joku kaunis päivä koittaa se hetki kun huomaan, että hei, tuohan oikeasti on kuullut ne neuvot ja ohjeet silloin uhmassakin ja viiimeinkin toimii niiden mukaan. Sitä päivää odotellessa...

Vierailija
12/15 |
06.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttö on kohta 1 v 9 kk ja aina on ollut tosi tempperamenttinen ja kiukkuinen (paitsi elämänsä ekat 5 kk jolloin oli itse aurinko). Alle vuoden ikäisestä asti on saanut hillittömiä raivareita, jos ei ole saanut sitä, mitä haluaa. Ollaan yritetty olla johdonmukaisia ja toimia niin kuin aikaisemmat vastaajatkin ovat kirjoittaneet, mutta koko ajan vaan pahenee. Esikoinen, joka on 4,5 v, on edelleen hirveässä uhmaiässä ja tyttö varmaan ottaa myös hänestä mallia. Ehkä 1-2 tuntia päivässä tyttö on yhteensä hyvällä tuulella ja leikkii kivasti, mutta muun ajan (kun ei nuku) kiukuttelee ja huutaa. Ikävintä tässä kaikessa on se, että päällimmäinen kuva, mikä mulla on viime aikoina tytöstä ollut, on KIUKKUINEN (siis tyttö on). Tuntuu, että päivässä on niin vähän niitä hyviä hetkiä, ettei niitä illalla edes muista. Kurjaa =( Ja tätä jatkuu meillä varmaan ainakin seuraavat 3 vuotta, jos yhtään tulee veljeensä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
05.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä onneksi vielä nukkumaan menot sujuu hyvin, eikä silmäkulmat ole vielä auenneet. Viime aikoina tosin lähellä on ollut, kun poika on alkanut huitomaan, tönimään ja repimään, mutta ne on vielä olleet siedettävissä määrin.



Mutta pahinta on juuri tuo, että halutaan jatkuvasti kaikenlaista syötävää, esim. banaania, omenaa, mandariinia, kiiviä, viinirypäleitä, leipää ja mitä nyt milloinkin. Yksi asia kun on syöty, niin halutaan toista. Jossain vaiheessa tulee tietysti stoppi, että nyt riittää jo kaiken haluaminen, ja siitä seuraakin huuto ja kiukuttelu. Tänä aamuna huutoa kesti yli kaksi tuntia. Myös esim. aamupuuroa ei poika malta millään odottaa nätisti, vaan ensin alkaa vaatimus " puuroa, puuroa" , ja kun sitä ei heti sillä sekunnilla tule, niin alkaa järkyttävä huuto ja kiukuttelu. Eikä syömisestä sitten tahdo tulla mitään, kun siinäkin vielä huudetaan.



Myöskin pukemisen ja vaipan vaihdon aikana poika on alkanut kokeilla rajoja heittäytymällä veteläksi lattialle, kiukuttelemalla ja juoksemalla karkuun.



Keinoja mitä olemme käyttäneet, on lähinnä uhkaus mennä omaan huoneeseen rauhoittumaan tai nukkumaan, ja jos uhkaus ei toimi, niin sitten viedään poika sinne. Monesti huuto loppuu heti kun oven sulkee perässä, mutta nyt näyttää siltä, että sekään ei enää toimi. Tänä aamuna vein pojan sänkyyn asti kolme kertaa, huoneeseen noin viidesti. Noin 5 minuuttia poika oli hiljaa hyvällä tuulella huoneesta tuomisen jälkeen ja sitten alkoi taas huuto. Huudon aikana on tosiaan ihan turha neuvotella puhumalla pojan kanssa yhtään mistään, koska ei se puhe kuulu mihinkään huudon takaa. Ja jos itse erehtyy korottamaan ääntä, niin se taas provosoi poikaa huutamaan lisää.



Kaikkein suurin ongelma meillä on siis tuo " minä haluan" ja " anna" , ja sitten kun ei saakaan sitä mitä haluaa niin alkaa huuto ja kiukuttelu.

Vierailija
14/15 |
05.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lueppa kirja Lapsityrannit, kirjoittaja Jo Frost (en ihan varma), mutta se tv:stä tuttu kuitenkin.

tosi hyvä kirja, panee ajattelemaan ja huomaa missä on tehnyt virheitä kasvatuksessa. Johdonmukaisuus on kaiken a ja o.

Itselläkin meni lastenkasvatus " uusiin puihin" . Pidin kirjaston kirjaa lainalla vaikka kuinka pitkään... SUOSITTELEN

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
05.12.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tv-sarjaa olen paljon katsonut, ja vaikka omalle kohdalle jotkin tapaukset tuntuu aika hurjilta, niin jonkin verran siitä voi kuitenkin soveltaa omaankin elämään hyviä neuvoja!