Milloin "ihmisten ilmoille"
Meillä esikoinen 2 vko vanha ja alkaa olla tarve käydä imetysliivi-ostoksilla tissien tursutessa yli edellisistä. Missä vaiheessa olette uskaltautuneet "ihmisten ilmoille" eli esim. kauppaan tai jopa ihan ostoskeskukseen vauvan kanssa? Jos siellä ei siis seurustella lähikontaktissa vieraiden ja tautisten ihmisten kanssa, vaan ollaan ihan omassa vaunussa eikä edes ruuhka-aikaan.
Kommentit (7)
Mulla ei kyllä käynyt aikanaan edes mielessä, että olisi joku "varoaika". Vauva syntyi lauantaipäivänä, sairaalasta kotiuduttiin tiistaina ja Prismaan ostoksille lähdettiin torstaina eli ikäähän on ollut sillon kokonaista 5 päivää. Neiti oli ostosreissun ajan turvakaukalossa ostoskärryissä. Jos ois ollu tarvetta, niin ois menty varmaan vaikka suoraan sairalaasta paluureissulla.
Turha varovaisuus pois!!!
hannnah
Ensimmäisen kanssa taisin olla 2-3 kk kotosalla. Sukulaisissa kyllä käytiin ja vieraat meillä, mutta kauppoihin ei taidettu mennä. Toisen kanssa olin tässä asiassa "löysempi" ja mentiin ihmisten ilmoille kauppaan, perhekerhoon jne. jo kahden-kolmen viikon ikäisen kanssa. Muistaakseni neuvolassa puhuttiin kolmen kuukauden varoajasta, mutta siitä voi pitää kiinni niin tiukasti kuin itse haluaa. Kaupan ostoskärryjen kaukalossa vauva on kuin tarjottimella ottamaan vastaan pöpöjä. Eihän tartte kuin jonkun aivastaa vieressä ja taudit voi tarttua... Mielestäni kauppaan voit kyllä hyvinkin mennä, mutta laita vauva vaikka sitten vaunuihin makoilemaan, niin on paremmin suojattu.
Varsinkin kakkosen kanssa se on lähdettävä melkein heti liikenteeseen. Kyllähän se esikoinen römyää pitkin maita ja mantuja pihalla ja saapi tartuntoja vaikka mistä. Sitten menee vähän vauvaa halimaan.
Tytteli-83 ja tytöt 2,5v ja 5kk
Niin piti vielä tuosta pöpöasiasta sanoa, olen sitä mieltä että siinäkin turha varovaisuus pois... Ollaan tosiaan liikuttu "ihmisten ilmoilla" siitä 5 päivän ikäisestä asti ja tyttö on sairastanut ainoastaan yhden kerran, sekin nyt syksyllä yli vuoden ikäisenä ja tämäkin kerta etelänmatkalta hankittu korvatulehdus....
Yksilöitähän nämä kaikki ovat joka asiassa, niin myös sairauksien suhteen, mutta pistää miettimään, kun meillä neiti on pienestä pitäen kulkenut "pitkin kyliä" ja kotona pari koiraa, joten ei mitenkään puhtain mahdollinen ympäristö ja oltu terveitä tuota yhtä korvatulehdusta lukuunottamatta. Vastaavasti kaveri noudatti tuota kolmen kuukauden karanteenia, on kova kiillottamaan kotia ja muutenkin tosi tarkka siitä missä kulkee vauvan kanssa ja mitä vauva saa tehdä yms, heillä ollaan mielestäni jatkuvasti sairaana, ties montako ab-kuuria tuo 10 kk:n ikäinen ehtinyt jo syödä...
hannnah
kyllä minäkin olen ollut kaikkien kolmen lapsen kanssa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen liikkeellä, kolmannen kanssa ei juuri edes pohdi asiaa, kun isoveljien ohjelmien perässä juostaan.
Ensimmäiset kuukaudet kannoin vauvaa päiväkotireissuilla aina kantoliinassa, vaunuihin olisi työntynyt joka reissulla muuten lukematon määrä pieniä käsiä kasvoja silittämään, liinassa oli paremmassa turvassa.
Vauvamme oli talvivauva, joten pari viikkoa pideltiin pakkasia kotona, ja sen jälkeen vaunuteltiin ulkona ja kaupoissa. Itse ymmärsin silloin, että tuo pari viikkoa olisi muutenkin hyvä 'varoaika', mutta saattoi liittyä siis lähinnä pakkasiin.
'Bakteerivaaraan' vaikuttaa mielestäni aika paljon myös vuodenaika, eli pari kertaa vuodessa on influenssa-aika ja noin joka toinen vuosi influenssa on rajumpi, ja se voi pahimmillaan aiheuttaa ihan pienelle vauvalle jopa sen, että joutuu sairaalaan hengityskoneeseen. Ja tiedän, tämä kuulostaa pirujen maalaamiselta seinälle, mutta koska mahdollinen riski on noin kova, välttäisin itse pahimpaan influenssa-aikaan alle 2 - 3 kk ikäisen kohdalla esim. sitä että toiset lapset pääsevät kerhossa pusuttelemaan tms. Tietysti jos perheessä on monta lasta, niin eipä niitä sisarusten aivastelujakaan voi mitenkään estää. Mutta esim. vaunuissa tai liinassa kaupassa vauva on aika hyvin suojattuna. Ja juuri nyt ei mielestäni ole mistään influenssaepidemiasta uutisoitu. Ei meilläkään koskaan ole kovin ahkerasti siivottu ja nyt kun vauva konttaa, käy kyllä maistelemassa kenkiäkin, mutta siis juuri tuota influenssatartuntaa en olisi ihan pikkuiselle kyllä halunnut.
Sitten toinen 'ongelma' - vauvasta riippuen - voi olla vauvan herkkyys äänille yms. Meillä vauva ei oikein ensimmäisten 3 kk aikana viihtynyt hereillä kahviloissa, kerhossa tms. Ahdistui etenkin, jos oli nälkä, eikä oikein malttanut syödä. Vauvan unien aikaan kyllä liikuttiin vaunuilla tai autolla+liinalla. Mutta toiset vauvathan ei ole äänistä moksiskaan.
No niin, tämän kaiken paasauksen jälkeen siis ap:lle, että kyllä mielestäni 2 viikon ikäisen kanssa voi ihan hyvin kauppaan mennä ja vähitellen 'vauvantahtisesti' muihinkin paikkoihin : ) Ja influenssa-aikaankin terveellä järjellä kun toimii, niin eiköhän se riitä, eli että sairaana olevat vieraat ei saa tulla, muutkin vieraat voisi pestä kädet, pitää vauvan julkisilla paikoilla suojassa enimmiltä aivastuksilta jne.
Onnistun jotenkin aina näissä viesteissäni kuulostamaan kauhealta nipottajalta, vaikka en mielestäni sellainen olekaan, toivottavasti ymmärsitte mitä halusin sanoa : )
Mä oon saanut sen käsityksen että 2vk on se suositeltu varoaika, sen jälkeen voi ihan hyvin mennä..
Itsellä vauva oli varmaan 2kk kun käytiin ekan kerran sen kanssa kaupassa, mut ihan vaan siksi ettei ollut tarvetta aiemmin. Ihan hyvin olisin siis voinut mennä, mutta helpompi oli vaan mennä yksin ja jättää vauva siksi aikaa isänsä hoiviin, kun se kerta oli helposti mahdollista.