5-v. kysyi, mistä maailman ensimmäinen ihminen on tullut. Mitä olisitte vastanneet?
Kommentit (62)
Juuri kävimme tuossa ennen joulua näitä kesuteluja ja niihin palataan silloin tällöin. Poika täytti juuri 4-vuotta ja olen kertonut hälle ihan kaiken, mitä meidän tieteemme on selvittänyt ja että näin asia on tämän hetkisen tiedon mukaan mennyt. Olemme käyneet koko evoluution historian läpi alkuräjähdyksestä saakka, siitä miten maapallolle on syntynyt vettä ja meret ja elämä meressä jne jne. Erityisesti häntä kiinnostavat nyt dinosaurukset ja se miksi ihmisiä ei ole elänyt silloin ja miksi dinosauruksia ei enää ole. Ollaan lainattu paljon mm. avaruutta, dinosauruksia ja ihmisen varhaisvaiheista kirtovaa kirjallisuutta. Katsottiin myös the croods, elokuva joka kertoo "luolamiehistä", ei erityisen hyvä leffa, mutta selvitti neljävuotiaalle vähän, minkälaisissa olosuhteissa eriihmislajit ovat asuneet ja päästiin juttelemaan, mistä nykyihmiset ovat kehittyneet. Yllättävän fiksuja nuo mukula, vaikka ei poika toki kykene ymmärtämään tuollaisia hirmu pitkiä ajanjaksoja.
Itse selittäisin usko teorian ja evoluutio teorian. Molemmat joutuu kuitenkin kohtaamaan. En rupea väittelemään kumpi on enemmän totta, koska en voi todistaa mitään. Itse uskon ns. molempiin teorioihin.
Meillä 5-vuotias esitti just tuossa muodossa tuon kysymyksen, ja käytiin sitten vähän evoluutiota läpi. Sanoin, että ollaan kehitytty vesieläimistä alunperin. Sitten piti tietysti vastata, että mistä ne eliöt veteen tuli. Piti googlea selata sitten yhdessä, eikä ihan selkeää vastausta löydetty.
Kyllä ei ennen av-palstaa olekaan evoluutioteoreetikoille tullut mieleen MISSÄ VÄLIMUODOT. Mikä uskomaton aukko teoriassa!
Evoluutio tapahtuu niin hitaasti, että yksikään olento ei ole eri lajia kuin vanhempansa. Lajiutumisen edellytys on, että tulee jokin ympäristön, elinolosuhteiden tms. muutos joka aiheuttaa HITAASTI olemassa olevan lajin muutoksen tai jakautumisen. Kaikki olennot pyrkivät sopeutumaan parhaalla mahdollisella tavalla elinympäristöönsä. Jos olosuhteet on tasaiset, laji säilyy vuosimiljardeja ennallaan. Ihmisten ja apinoiden yhteistä esi-isää ei ole enää olemassa, koska sen elinympäristöä ei ole enää olemassa. Sen täytyi kehittyä toisiksi lajeiksi ja kuolla sukupuuttoon. Ihminen ja simpanssi elivät eri elinympäristöissä ja sopeutuivat erilaisiin vaatimuksiin. Välimuotoista ympäristöä ei ole, lajit eivät risteydy, ei ole siis olemassa välimuotoakaan.
Myös välimuoto sanana on suhteellinen vaikka toivotaan jotakin absoluuttista 50/50-olentoa. Jos on lajit A, B ja C, niin välimuotologiikan mukaan niille pitäisi löytää välimuodot AB ja BC jotta evoluutio olisi todistettu. Kuitenkin nekin olisi omia lajejaan, eivät todistaisi mitään vähittäisestä muutoksesta toisiksi lajeiksi, taas pitäisi löytää välimuotoja linkittämään löydetyt lajit toisiin lajeihin. Eli olisi lajit A, B, C, D ja E. Jos niille löytyisi välimuodot, AB, BC, CD, DE, olisiko sitten hyvä, vai alkaisiko näyttää siltä että itsenäisten lajien sijaan meillä onkin yksi suuri populaatio. Välimuoto edellyttää yhteistä sukulaisuutta ja välimuodolle sopivan elinympäristön olemassaoloa. Jos välimuodolle sopiva ympäristö on olemassa, on epätodennäköisempää että sukulaiset kehittyisivät toisiin elinympäristöihin sopeutuneiksi erillisiksi lajeikseen.
Välimuotous on suhteellista, jos meillä on lajit A ja C, ja myöhemmin löytyy B, niin mielletään melko helposti että Bllä on jokin yhteys molempiin, olisikohan se välimuoto? Mutta jos meillä onkin A ja B, jotka on jo mielletty omiksi lajeikseen, ja sitten löytyy laji C, sen ajatellaan olevan Bn etäinen serkku mutta harmi kun ei ole välimuotoja AB ja BC...
Etiopiasta, Afrikasta. Sieltähän se Lucy ja muut kumppanit ovat löytyneet.
Omalle lapselle selitin evoluutiota parhaani mukaan niin että 4v. sen jotenkin käsittäisi. Lopuksi lapsi kysyi ,että onko mummo siis ollut ennen apina :D.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 23:03"]
Omalle lapselle selitin evoluutiota parhaani mukaan niin että 4v. sen jotenkin käsittäisi. Lopuksi lapsi kysyi ,että onko mummo siis ollut ennen apina :D.
[/quote]
Ihan hyvä kysymys. Tuota voisi yrittää havainnollistaa aikuiselle ruutupaperin avulla, vaikka isojen lukujen hahmottaminen on vaikeaa. Australopitecus "Lucy" oli elossa noin 3.2 miljoonaa vuotta sitten. Kun sukupolven välinen aika oli noin 15 vuotta niin tämä tarkoittaa luokkaa 200 000 sukupolvea.
Yhdessä ruutupaperissa on noin 29 x 42 eli noin 1200 ruutua. Jos jokainen ruutu vastaa viittätoista vuotta eli yhtä sukupolvea niin yksi ruutupaperi vastaa ajallisesti noin 18000 vuotta. Mainittu Lucy eli siis 175 ruutupaperia sitten. Tuo 175 ruutupaperiarkkia auki levitettynä on kymmenisen neliömetriä.
Jos siis itse olisit pienen huoneen nurkassa ja huoneen lattia olisi ruutupaperia ja jokainen 7x7 mm ruutu aina yksi sukupolvi niin sukupolvet sinusta Lucyyn ("apina") peittäisivät koko huoneen lattian. Jos haluaisit nimetä Lucyn aikana eläneen esivanhempasi sukulaisuuden itseesi nähden ääneen niin sanomalla kaksi kertaa sekunnissa "iso" saisit sanottua koko kahdensadan tuhannen "iso" - sanan sisältävän ritirimpsun Iso-iso-iso-iso-iso-iso-iso-iso.....isoäiti sadassatuhannessa sekunnissa eli siihen kuluisi noin 27 tuntia.
Niin kauan sitten olimme apinoita, jos siis pitää Australopitecusta apinana.
- Ajanlaskun alkuun eli vuoteen nolla kuluisi vain minuutin verran iso-iso-iso- rimpsun lausumista.
- Kaksi minuuttia lausumista veisi sinut Suomen kivikaudelle, joka päättyi joskus vuonna 1300 ennen ajanlaskun alkua.
- Kolmen minuutin lausumisella päästäisiin siihen aikaan (4000 eaa), jolloin nuoren Maan kreationistien uskomusten mukaan Maapallo ja ihmiset on luotu.
- Viisitoista minuuttua lausumista veisi vuoteen 30000 eaa, jolloin Neanderthalin ihminen kuoli sukupuuttoon.
- Puolen tunnin lausumisen jälkeen olisit ajassa 60000 eaa, jolloin Neanderthalin ihminen risteytyi meidän kehityshaaramme kanssa (meillä on neanderthalin ihmisen geenejä perimässämme).
- Kahdesta viiteen tunnin lausumisen jälkeen olisit ajassa (200000 eaa - 500000 eaa), jolloin Neanderthalin ihminen alun perin erosi meidän kehityshaarastamme.
Nämä kaikki tietenkin ovat varsin arvioita. Mitä kauemmaksi historiassa mennään sitä nuoremmassa iässä ihmisen esivanhemmat tulivat sukukypsiksi. Apinoilla siihen ei todellakaan kulu viittätoista vuotta.
Mä sanoin, että sitä ei kukaan tiedä ihan tarkasti, kun siitä on niin pitkä aika eikä silloin ollut kirjoja eikä kameroita, mutta jos hänestä tulee isona tutkija niin hän voi ryhtyä tutkimaan vaikka sitä.
evoluutiolla kaikki on kehittyny.ei jumala mitään ole luonut.koska sitä ei ole olemassa.minä en ainaskaan ala lapselleni mitään soopaa syöttää.kirkkoon lapsi menee sitten vain kun on pakko.en ikinä ala höpöttää lapselleni jostai jumalasta tai jeesuksesta koska se on huuhaata..ei todellakaan aatami ja eeva ollu ensimmäisiä ihmisiä koska ei ihminen kehittynyt yhtä aikaa muitten kanssa..minusta on tyhmää uskoo johonkin jumalaan ja ja jeesukseen..omapahan on ihmisten asia mutta minun lapselle opetan heti mikä on totta ja mikä ei.
sotkan munasta, niinku kalevalassa sanotaan, häh...
No jos tarkoitti sitä, että missä eka ihminen on asunut, oisin vastanut että Afrikassa. Jos olisi kysynyt tosiaan että mistä se on syntynyt, olisin vastannut että kehittynyt apinasta tuhansien vuosien kuluessa, eli että nykyihminen EI ole syntynyt apinasta vaan kehittynyt siitä pikkihiljaa. Toi "Olipa kerran ihminen" on tosiaan hyvä, se auttaa ymmärtämään.
Että ihminen on kehittynyt vähitellen nykymuotoonsa pitkän pitkän ajan kuluessa, sitä sanotaan evoluutioksi. Katsottaisiin tämän jälkeen kuvia luonnontiedon opuksesta.
Mun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että ei ole mikään ihme, että ihmisellä on kaksi silmää. Miksei olisi, kun se on muutenkin yleinen ratkaisu nisäkkäillä ja linnuilla, joiden kanssa ihmisellä on yhteistä kehityshistoriaa.
Kertoisin alkuräjähdyksestä, ja siitä että ensin kehittyi bakteerit ja sitten kasvit ja sitten kalat ja sammakot. Sitten kehittyi myös dinosauruksia jotka kuoli sukupuuttoon, nykyiset linnut on niitten jälkeläisiä. Pikkuhiljaa kehittyi nisäkkäitä, ensimmäiset ihmiset olivat enemmän apinan- kuin ihmisennäköisiä ja siksi niitä sanottiin apinaihmisiksi.
Aikojen myötä ihminen sitten kehittyi nykyisen näköiseksi.
Hakisin kirjastosta jonkun kirjan. Toi Olipa kerran ihminen- dvd olisi myös hyvä idea ja netistä voisi myös hakea kuvia ja näyttää lapselle.
Evoluutio ja kädelliset. Lapsen on helppo käsittää että apina ja ihminen ovat sukua.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 11:05"]
sotkan munasta, niinku kalevalassa sanotaan, häh...
[/quote]
Maailmahan luotiin sotkan munasta, ei ihmistä! Ensimmäinen ihminen oli Väinämöinen, jonka äiti taas oli Ilmatar. Ilmatar tuli raskaaksi merituulesta ja raskaus kesti ainakin 9 vuotta.
Tämä on totuus.
Lapsi on kolmivuotiaasta asti kysellyt tuontapaisia kysymyksiä. Olen selostanut hänelle alkuräjähdys- ja evoluutioasiat, koska en ole uskovainen. Nyt, kun lapsi on viisi, olemme jo keskustelleet uskovaisistakin ja siitä, että osa ihmisistä uskoo Jumalan luoneen maailman. Näin siksi, että lapsi on jo päiväkodissa ja siellä tällaiset asiat tulevat eteen.
Kertoisin, että kaikki elävä, myös ihmiset, on kehittynyt hitaasti pitkän ajan kuluessa. Aivan niin kuin lapsi on vähän erilainen kuin vanhempansa, myös ensimmäinen ihminen oli ihan pikkuisen erilainen kuin hänen vanhempansa. Sitä sanotaan evoluutioksi, ja kun aikaa on hyvin paljon, muutokset voivat kasaantua, ja jos olosuhteet ovat sopivat, voidaan joskus huomata että uusi laji on syntynyt. Joskus tapahtuu suurempia muutoksia ihan yhtäkkiä. Joku esimerkiksi syntyy vammaisena. Toisinaan "vamma" onkin hyvä ominaisuus josta on hyötyä, joku esimerkiksi syntyy paljon älykkäämpänä kuin vanhempansa. Se että meitä on olemassa niin monenlaisia, on tärkeää koko ihmiskunnalle.
Kertoisin, että osa ihmisistä uskoo Jumalan luoneen maailman, mutta se ei ole totta. Ihmiset uskovat asioita jotka eivät ole totta tietämättömyydestä. Sitä ei kuitenkaan saa pilkata, sillä kaikilla ihmisillä on virheellisiä käsityksiä asioita, eikä oikeassa oleminen yhdessä asiassa tarkoita sitä että olisi viisaampi muissa asioissa.
Meilläkin tämä jeesuskultti on jo alkanut tuputtamaan näkemyksiään koululaiselle.. kerroin lapselle uskovani kaikkiin tasapuolisesti, jeesukseen,bätmäniin ja joulupukkiin. virnistyksestä päätellen viesti meni perille.
Näyttäisin Richard Dawkinsonin haastattelun dubattuna suomeksi.