Akateemiset! Miten kestäisitte sen jos lapsestanne tulisi duunari, esim rakennus-apulainen tai keittäjä?
Kommentit (18)
on akateeminen ja heillä käytetään neekeri-nimitystä :D
sen jälkeen voi tietty itse valita mitä tekee, mutta kyllä kieltämättä olisin aika järkyttynyt jos ei lähtisi opiskelemaan
tasapainoinen ja onnellinen ihminen, joka ei ylenkatso muita. Ja lisäksi hakeutuu alallle joka kiinnostaa häntä ITSEÄÄN.
Sekä mieheni että minä olemme akateemisesti koulutettuja, mutta mieheni tulee duunariperheestä (äiti myyjä, isä betoniraudoittaja). Silti myös mieheni sisarukset ovat akateemisesti koulutettuja. Toivon lasteni kasvavan järkeviksi ihmisiksi, olipa heidän koulutuksensa mikä tahansa,
Saattaisipa hän päästä paremmille tienesteillekin kuin vanhempansa. Kertoisin monista ammateista ja hyvistä ja huonoista puolista.
todella pahaa lukihäiriötä tms.), niin lukio kyllä tulisi käydä, koska sieltä saa yleissivistystä ja enemmän mahdollisuuksia. Sen jälkeen saa kyllä vapaasti valita itse. Jos haluaa rakennusapulaiseksi, niin ok, kunhan on onnellinen. (Tarkoitan sitä, että oikeasti on tyytyväinen työhönsä, eikä esim. masennuksen tms. muiden syiden takia jätä kouluttautumatta.)
Jos ei puhe auttaisi niin lopulta varmaan antaisin periksi ja varauksella hyväksyisin.
minulle on tärkeintä, että lapseni on onnellinen.
t. kaksoistutkinnon suorittanut ope
Ihan sama mitä tekee työkseen kunhan vaan elättää itsensä, pitää työstään ja arvostaa muita.
Vaikka me ei tosin olla 100% akateeminen perhe kun mies on tekniikan tohtori ja minä vain sairaanhoitaja.
Minulle on tärkeintä se että lapseni löytäisivät paikkansa tässä yhteiskunnassa ja olisivat onnellisia.
kyllä todella säälin, jotka syntyvät johonkin egonjatke perheeseen.
Meille ihan sama mihin ammattiin lapset valmistuvat, pääasia että jonkin ammatin hankkivat. Itse arvostan monia duunareita enemmän kuin ns akateemisia pseudotieteilijöitä vaikka olemmekin akateemisia molemmat
ja kyllä sieltä hyvän perusyleissivistyksen saa. Nuoret, jotka päättävät peruskoulun, ovat niin kamalan nuoria vielä, että eivät yksinkertaisesti voi vielä tehdä niin suuria päätöksiä kuten ammatinvalinta, koska mieli saattaa muuttua vielä moneen kertaan. Ja siinä lukio on loistava juttu, sen jälkeen voi pyrkiä minne vaan, ja siellä se oma mielenkiinto jotain alaa kohtaan usein herää tai vahvistuu. Eli kyllä, lukio on pakko käydä, siitä en jousta.
Oikeastaan enemmänkin toivon, että lapseni ei päädy mihinkään yltiöstressaavaan (ja huonosti palkattuun) vastuulliseen työhön ellei hän itse halua juuri sitä...
Siis toivon, että löytäisi onnen ja sen, mikä elämässä on tärkeintä... että aikaa jäisi työltä muullekin tärkeälle - jollei työ sitten ole itsessäänkin palkitsevaa.
Lahjakas poikani (jo päiväkodissa kiinnitettiin huomiota pojan mm matemaattiseen lahjakkuuteen, joka tulee miehen suvusta mitä ilmeisemmin) saa puolestani oikein mielelläni ryhtyä rakennusmieheksi vaikkapa. Toivottavasti löytää juuri oman paikkansa.
t oravanpyörästä hypännyt akateeminen, joka jätti väitöskirjan kesken ja suuntasi muulle alalle... akateeminen sukuni on ollut hyvin kannustava uudessa(kin) työurassa...
niin myös mis on akateeminen
Sen kun pystyy hoitamaan jo kasvatuksella, että ihmiselle tulee luonnostaan kunnianhimoa ja tarmoa.
hyvillä peruskoulupapereilla pääsee ihan eri tavalla opiskelemaan kuin huonoilla lukiopapereilla. Ainakin täällä päin niillä ei pääse oikein minnekään, perustutkintolinjojen ylioppilaskiintiöt ovat pienet ja amk:uun vaaditaan hyvät paperit lukiosta.
Haluaisin että lapseni opiskelevat itselleen jonkin ammatin, en haluaisi että menisivät (tai yrittäisivät) töihin suoraan peruskoulun jälkeen.
onko teillä tosiaan NOIN huono itsetunto?