Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Päätin antaa lapseni adoptoitavaksi.

Vierailija
27.10.2007 |

Mietin asiaa tosissani koko raskauden ajan (vahinkoraskaus). Oli jo liian pitkällä aborttia ajatellen. Vauva on nyt 3 viikkoinen. Olen siis ollut kahden vaiheilla mutta koska olen yksinhuoltaja ja opinnotkin ovat vielä kesken (ikää on 21v) en usko jaksavani.



En edes tunne mokomaa nyyttiä kohtaan oikeastaan mitään... Olen vain väsynyt. Vihaan kuunnella jatkuvaa itkua. Eilen tein päätöksen ja toivon että poikani saa hyvän kodin.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulla on myös aikaa harkita päätöstäsi, vaikka pistätkin asian vireille heti arjen tullen. Voimia!

Vierailija
2/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi saa varmasti hyvän kodin jos tuohon päädyt, mutta itsesi ja lapsesi takia harkitse vielä!



Itse olin tismalleen samassa tilanteessa noin 7 vuotta sitten. Olin 20v opiskelija yh ja minulla oli pieni vauva. Jo raskausaikana mietin että voi hitto... mutta jotenkin silloin ajattelin että antaa ajan näyttää ja elin huolettomana kuitenkin eteenpäin.



Todella vakavasti harkitsin adoptiota kun vauva oli syntynyt. Puhuin ajatuksistani terveyskeskuksessa sosiaali-ihmisen kanssa ja hänen kanssa päädyttiin ratkaisuun että mietin vielä. Sain kodinhoitajan kotiin ja pääsin nuoret äidit -vertaisryhmään.



Vauva-aika oli todella rankka mutta vauvan ollessa noin 8kk alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja aloin ajoittain nauttia lapsestani kovasti. Olin saanut tukiverkostoa ja lapsellisia ystäviä ympärilleni joiden kanssa oli kiva puuhastella päivisin lasten kera.



Hurahdin loppupeleissä aika kovasti äitiyteen. Olin pitkään kotona lapseni kanssa ja omistauduin hänelle pidemmän päälle kovasti.



Toisaalta kyllä mietin millaista elämäni olisi ollut ilman lasta. Ja että ehkä lapsellani olisi parempi koti ydinperheessä lasta kovasti toivoneiden taoudellisesti paremmin toimeen tulevien vanhempien kanssa (itse kävin sossussa itkemässä rahahuoliani).



MUTTA: Lapsi on nyt onnellinen, hyvin kehittynyt ekaluokkalainen. Nuoruuteni oli erilainen kuin monella muulla ja rankkakin mutta tämä kaikki on kasvattanut minua paljon. Minulla ja tytölläni on todella läheiset ja lämpimät välit. Hän on minulle tärkein maailmassa.



Uskon, että olisin katunut ratkaisua jos olisin adoptoinut. Ja nyt kun tiedän mistä olisin pidemmän päälle jäänyt paitsi, ihan puistattaa ajatus!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku tulee ikionnelliseski päätöksestäsi!

Vierailija
4/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulet saamaan apua päädyit mihin ratkaisuun tahansa.



Jos pidät lapsen niin tulet saamaan tietoa ja tukea ja apua äitiyteesi. Ei sinua jätetä yksin kun vaan avaat suusi oikeassa paikassa (esim paikkakuntasi sosiaalitoimisto, se ei ole vain ongelmatapauksia varten vaan juuri esim adoptiota harkitseville, monikkoperheille, yksinhuoltajille, nuorille äideille jne tukea antava taho).

Vierailija
5/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

http: //www. ensijaturvakotienliitto. fi/tyomuodot/ensikodit/



Pääset lähimpään ensikotiin ja voit asua siellä vauvasi kanssa tai voit jättää vauvan sinne välillä hoidettavaksi. Saat sieltä keskusteluapua ja sieltä autetaan eteenpäin jos päädyt adoptioon. Tutustut siellä myös muihin vastaavissa tilanteissa oleviin äiteihin.



Voimia!

Vierailija
6/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hyvä, että ajattelet itsesi ja lapsesi hyvinvointia. Olet jo tehnyt paljon hyvää, kun annoit lapselle mahdollisuuden syntyä. Adoptiolla teet jonkun pariskunnan ikionnellisiksi, he saavat ihanan pienen vauvan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen ajatellut jo 15-vuotta sitä ja todellakin kadun. Pienin tukitoimin olisin varmasti tehnyt toisen ratkaisun. Onko sinulla masennus? Se pitäisi ensin hoitaa ja sitten vasta tehdä päätös!



Voimia asian kanssa elämiseen loppuelämäksi.

Vierailija
8/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta jos ei, kylläpäs luovutat helpolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkuun kaikki tuntuu niin kovin rankalta pienen avuttoman vauvan kanssa. Ihan meistäkin jotka vauvan toivottuna saimme.



Kaikki tarvitsevat tukea äitiyteen ja ei ole häpeä sitä pyytää. Sen takia on tukitoimet ja paljon innokkaita auttajia.



Jos adoptoit lapsesi niin hän tulee koko ikänsä miettimään miksi biologinen äiti hänet hylkäsi, millainenhan hän on, muistuttaako minua jne.



Bilettämäänkin pääset ja opiskelemaan ja tutustumaan miehiin ;) Yleensä nuorille yh-äideille järjestyy tukiperhe jossa lapsi voi olla joka toinen viikonloppu.



Nuoria yksinhuoltajaäitejä on paljon! He on selvinneet, sinäkin selviät!

Vierailija
10/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Tottakai asia pitää harkita hyvin ja perusteellisesti eikä sitä voi tehdä hetken mielijohteesta.



Mutta adoptioon antaessaan äiti ei todellakaan hylkää lastaan vaan nimenomaan antaa tälle elämän! Adoptioon antaminen on paljon vastuuntuntoisempi ja kypsempi ratkaisu kuin abortti. Ja kun tuntee ettei lapsesta pysty pitämään huolta tai halua sitä niin on paljon parempi antaa lapsi adoptioon kuin yrittää sinnitellä erilaisten tukipalvelujen turvin ja antaa lapselle epävarma tulevaisuus, ehkä päätyä adoptioon tai sijoitukseen vasta sitten kun lapsi on ensin saanut kokea vaikka mitä jne...



Oikeasti - adoptioon antaminen voi olla rakkauden osoitus lapselle! Lapsi saa taatusti hyvän kodin ja kaikki mahdollisuudet elämässään sekä rakastavat vanhemmat jotka ovat toivoneet häntä pitkään. Sitäpaitsi Suomessa adoptiovanhemmat ovat nykyisin niin hyvin prepattuja että lapsi tulee myös tietämään alkuperänsä aina ja jos haluat niin lapsella on aikuisena mahdollisuus ottaa sinuun yhteyttä ja voitte vaikka tutustua sitten ja lapsella on mahdollisuus tutustua juuriinsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä sain vauvan 18-vuotiaana. Raskaus oli vahinko, pidin kuitenkin lapsen, vaikka meinasin tosissani tehdä abortin. Siitä lähtien kun kerroin raskaudestani vanhemmilleni, lapseni on ollut heille tärkeintä maailmassa. He tukivat minua todella paljon, edelleenkin. Tajuan kyllä, että kaikilla ei ole tuollaisia vanhempia, eikö sinullakaan? Jos ei, niin saat varmaan tukea ns. " ulkopuolisilta" Toivon, että mietit vielä, ennenkuin teet lopullisen päätöksen. En usko, että kadut jos pidät lapsesi. Ei se helppoa tule olemaan, mutta helpottaa todella paljon kun lapsi kasvaa. Tuossa lattialla leikkii oma 6-vuotiaani, jota rakastan niin paljon.(Ja ei minullakaan rakkaus vauvaani kohtaan tullut heti, osa syy että olin masentunut) Anna itsellesi ja lapsellesi aikaa. Elämä ei aina ole helppoa, mutta se kasvattaa sinua. Ole rohkea!

Vierailija
12/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka on hämmennyksissä ja yksinkin. Toivottavasti saat lisäaikaa pohdinnallesi ja aikaa täten tutustua pienokaiseesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menin sanomaan asian ääneen äidilleni, joka tyrmäsi adoptioaikeet ihan täysin. Sen ajattelu tuntuu vieläkin vähän pahalta. En väitä, että hänen olisi pitänyt kannustaa adoptioon, mutta se tyrmäys oli jotenkin niin nöyryyttävä ja pahalta tuntuva.

Kaduin sitten pitkään, etten päätynyt aborttiin eikä ollut voimia adoptioonkaan.



Nyt kaikki on hyvin, mutta... Entä jos ei olisikaan? Entä jos en olisi löytänyt hyvää miestä, jaksanut suorittaa yo-tutkintoani loppuun jne. Voisin väittää, että lapsellani ei olisi ollut kovin hyvä olla.



Kun tulevaisuutta ei voi ennustaa, on elettävä tämän hetken varassa. Jos sinusta adoptio tuntuu hyvältä, niin tee se. Se voi olla hyvinkin oikea ratkaisu sinulle. Saat tukea varmasti.

Vierailija
14/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikka takana olisi 20 aborttia ja huostaanottoja. On äitejä joita ärsyttää ja raivostuttaa kun taapero kaatuu ja loukkaa polvensa. On äitejä jotka kykenevät hylkäämään kaikki lapsensa köyhään lastenkotiin ilman että kaduttaa. On äitejä jotka katkeroituvat jos joutuvat omaa lastaan hoitamaan.



Näissä tapauksissa adoptio on ehdottomasti paras ratkaisu.



Mutta Suomenmaassa emotionaalisesti normaali 21-vuotias opiskeleva yh-äiti tulee pärjäämään äitinä mainiosti. Olemaan yksi muiden joukossa mitenkään ihmeemmin erottumatta ja saamaan apua sitä tarvitessaan.



Tässä on nyt epäselvää että kuuluu ap tähän äitiryhmään joka ei oikeasti koskaan ole kykenevä äidiksi tai muutenkaan emotionaaliseen vastuullisuuteen VAI onko kyseessä vain alun ahdistusta ja suuren vastuuden tuomaa epävarmuutta mitkä on ihan normaaleja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Tunnen naisen iältään yli kolmekymmentä joka on kasvanut adoptioperheessä. Ei ole saanut siellä täyttä hyväksyntää koska sisarus adoptioitiin samaan perheeseen joka oli poika ja poikaa olivat toivoneet kuitenkin ottivat molemmat lapset.



On kuullut adoptiovanhempiensa keskustelun lapsena että olisvat halunnunneet vain pojan mutta piti tuo tyttökin ottaa.



Adoptiovanhemmat ovat jo kuolleet.



Moni asia on vaivannut häntä näinä vuosina ja on yrittänyt ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä mutta äiti ei ole halunnut yhteyttä sanoi puhelimessa kun olen teidät kerran antanut pois en halua tutustua.



Tuttavani on saanut itselleen varhaisvaiheisiin liittyvät paperinsa ja tietää että hänellä on myös sisaruksia joista yhteen on ollut yhteydessä tämänkin on antanut adoptioon.



Bioäidillä on lapsia joita on kasvattanut näihinkään ei tuttuni ole saanut yhteyttä.



Ikäviä tuntemuksia kun kukaan ei ole oikeasti häntä halunnut ja hänestä välittänyt.



Äidin kaipuu kestää läpi elämän. Lapsi tarvitsee vanhemman joka aidosti välittää ja rakastaa. En tiedä mikä on ap:n tapauksessa oikea ratkaisu mutta hätiköidysti ei kannata päätöstä tehdä.



Rakkaus ja kiintymys lapseen kasvaa kun lapseen tutustuu ja elää hänen kanssaan. Ei toivotussa raskaudessa tämä on luonnollisesti vaikeampi prosessi ja ap:n tunteet ovat oikeutettuja ja ymmärrettäviä. Älä kuitenkaan tee mitään tarkkaan harkitsematonta.

Vierailija
16/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin avioliitossa, mutta halusin antaa vauvan pois. Se olikin vain synnytyksen jälkeistä masennusta.

Vierailija
17/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan se jätti silloinkin jokaisen äidin mieleen jonkun kipukohdan, mutta eiköhän moni elänyt asian kanssa ihan sinuina. Varmaan ap pärjää asian kanssa kuten muutkin sen ratkaisun tehneet. Nykyään se on vain niin harvinaista, että täällä on helppo kauhistella ja ehdottaa muuta ratkaisua. Tee vaan ap, niinkuin olet suunnitellut. Esitä toiveita, millaiseen kotiin lapsesi haluat sillä valinnanvaraa varmasti on. Tiedän perheen, joka vuosien odotuksen jälkeen sai suomalaisen adoptiolapsen, jonka äiti oli toivonut lapsensa adoptiokodiksi " tavallista perhettä pikkukaupungissa" .

Vierailija
18/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siskoni nimittäin.



Ja uskoisin hänellä olleen ihan toisenlaiset kokemukset kuin aiemman vastaajan tuntemalla adoptoidulla tapauksella.

Ei adoptio ole välttämättä mikään tuomio lapselle. Adoptio voi olla hyvä ratkaisu tai sitten ei. Tulevaisuutta ei voi tietää.

Vierailija
19/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse 18vuotias opiskelija. Nautin lapsestani itkuineen kaikkineen. Opiskelin loppuun kun lapsi oli vuoden ja meni perhepäivähoitoon. Rankkaakin oli, mutta enimmäkseen ihanaa. Adoptio niin lopullinen ratkasu, että pelottaa aivan. Mieti tarkkaan, sijoitus ei olisi lopullinen. Mutta toki raastava lapselle jos asuu laitoksessa..

Vierailija
20/31 |
27.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Lapsella on kasvettuaan paljon prosessoitavaa siitä miksi biologinen äiti on hänet antanut pois ja mikä on hänen paikkansa maailmassa.

Vierailija:


On hyvä, että ajattelet itsesi ja lapsesi hyvinvointia. Olet jo tehnyt paljon hyvää, kun annoit lapselle mahdollisuuden syntyä. Adoptiolla teet jonkun pariskunnan ikionnellisiksi, he saavat ihanan pienen vauvan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kolme