Kun kysyttiin siitä teiniiän alakulttuurista, mietin vain (hymyssäsuin)
mitä kaikkea nykyinen minäni olisi voinut kertoa sille ahdistuneelle 15-16 vuotiaalle tyttölapselle joka joskus olin. Muistelen hellyydellä ja vähän huvittuneena itseäni teininä. Kamala uho päällä ja silti niin kadoksissa...
Silloinen punk-minäni olisi varmaan sylkenyt nykyisen minäni päälle, joka viilettää se surullisen kuuluisa jakkupuku päällä (no farkut vapaa-ajalla) työn, kaupan ja tarhan väliä. Mutta silloinen pikkutyttö ei tiennyt mitään rakkaudesta, vastuusta eikä siitä, että antamalla itse saa kuitenkin eniten. En silti antaisi vuottakaan pois, tätä itsevarmaa, oman arvonsta tuntevaa ja silloin tällöin melko epäsovinnaista ! naista
ei olisi olemassa ilman jokaista kuhmua ja kolhua jonka olen ottanut.
Silloin olin mielstäni henkevä ja ajatteleva runotyttö. Huhhuijaa. Kulatisempi keskitie olisi ollut helpompaa. Sama hymy-asenne siis kuin AP:lla. Onneksi kelkkaa on saanut suorempaan vanhetessaan. :)