Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suunnittelemattomasti raskaaksi - kuinka tästä eteenpäin?

Vierailija
14.10.2007 |

Olen aivan hajalla, olen itkenyt silmäni punaiseksi ja turvoksiin. En tiedä, miten jaksan.



Raskaustesti näytti eilen plussaa. Pillerit jotenkin pettäneet. Vaikka olen pääni puhki miettinyt, en tiedä koska ja miksi. Eikä sillä ole nyt väliäkään, koska lopputulos on sama.



Haluaisin lapsen joskus, mutta en nyt. Lapsi ei vain sovi mun elämäntilanteeseen nyt. Miehellä ja mulla ei mene kauhean hyvin, olen miettinyt jopa eroa välillä. Asumme erillämme, emmekä töiden ja opiskeluiden takia voisi muuttaa yhteen kuin vasta toukokuussa. Joutuisin siis koko odotusajan olemaan ilman miestäni - kamala ajatus.



Taloudellinen tilanteemme on aivan järkyn huono. Elämme kädestä suuhun ja käymme töissä vain sen verran, että pystymme hoitamaan opiskelumme. Lisäksi musta tuntuu, että mieheni ei olisi ihan kypsä isäksi. Esim. rahankäyttö ja baareissa luuhaaminen on välillä aika lapsellista.



Mä en tiedä, mitä teen... Haluaisin abortin, mutta en varmaan sittenkään pysty siihen. Mies on aikalailla samoilla kannoilla kuin mäkin, joskaan ei osaa oikein sanoa juuta eikä jaata. Ei halua painostaa mihinkään suuntaan. On kuulemma valmis isäksi, mutta aborttikin olisi hyvä ratkaisu.



Haluaisin vaan, että koko juttu olisi pahaa unta ja koko sikiö katoaisi, eikä olisi koskaan ollutkaan! Olen aivan hajalla.

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun eka raskaus oli vahinkoraskaus. Pidimme lapsen, vaikka taloudellinen tilanne ja suhde ei kovin kunnossa olleetkaan. Täytyy sanoa, että ei ole ollut herkkua olla liian nuorena ja suunnittelemattomasti äiti, kun opinnot ovat täysin kesken sekä itsellä että miehellä, suhde välillä pahasti tulehtunut ja rahatilanne vaikea ajoittain. Lapset olisin ehtinyt tehdä myöhemminkin, kun molemmat olisimme olleet kypsempiä ja elämä vakaammalla pohjalla, se olisi ollut lastenkin etu.



Toisaalta kuitenkin, onhan meillä ihan kohtalaisesti mennyt. Saman miehen kanssa olen edelleen, esikoinen on saanut pikkuveljen ja taloudellinen tilanne nykyisin kunnossa. Yhä kuitenkin tuntuu rankalta olla niin nuori äiti niin isolle lapselle.



Helppoa ei ole ollut, mutta eihän elämä aina helppoa olekaan.

Vierailija
2/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet nähtävästi ratkaisusi jo tehnyt, joten taidat pitää rakentavana vain tietynlaisia viestejä. Minä olen samaa mieltä kuin 2, eli tarvittaessa minäkin antaisin miehen mennä, jollei tilanne rauhoittuisi. Prioriteettina olisi tietenkin, että olisimme yhtä perhettä, mutta jollei toimi, antaisin miehen mennä elämään omaa elämäänsä ja halutessaan tavata lastaan. Yksinhuoltajana en varmasti olisi koko ikääni tai yhteiskunnan tukia en ikuisesti käyttäisi, mutta tarvittavan ajan kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensiksikin toivon sinulle jaksamista vaikean päätöksen kanssa.



Olen samaa mieltä, niinkuin aikaisempikin kirjoittaja, että tee juuri niin kuin SINUSTA parhaimmalta tuntuu!



Itse olin pari vuotta sitten samankaltaisessa tilanteessa. Raskaustesti näytti yllätysplussan ja olin aivan shokissa. Emme asuneet mieheni kanssa yhdessä ja parisuhde " veteli viimeisiään" , elimme todellista kriisiaikaa.



Minä olin kuitenkin alusta saakka sitä mieltä, että kaikesta huolimatta tahdon pitää lapsen. Ja niinpä tuolla touhuilee meidän ihana 1,5v tyttönen. Suhde miehen kanssa on vahvistunut lapsen myötä hurjasti, vaikken kuuna päivänä sitä olisi uskonut muutama vuosi sitten.



Olen myös aikaisemmin päätynyt edellisessä suhteessani aborttiin, koska silloin se tuntuui oikealta ratkaisulta, enkä ole ratkaisuani katunut.



Sinun kannattaa varata aika perheneuvolasta. Sieltä saat asiantuntevia neuvoja ja tukea.

Vierailija
4/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

joskin raskaus oli enemmänkin seurausta tietoisesta riskinotosta kuin ehkäisyn pettämisestä..oltiin molemmat opiskelijoita (ja hulluja) ja asuttiin erillään kuten tekin. raskausajan olin suurimmaksi osaksi yksin juuri tuon asian takia ja olihan se aika rankkaa muttei nyt niiiin kamalaa kuitenkaan. nykyään meillä on ihana avioliitto ja vauvasta on kasvanut jo koululainen !

Vierailija
5/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse vasta 22, opinnot kesken, vielä reilu kolme vuotta jäljellä. Lapsi oli toivottu, mutta ex-mies ei ollut kypsä isäksi, niinpä päätin jatkaa yksin. Harmittaa lapsen takia että ei saa kasvaa ehjässä perheessä, mutta oli pakko ajatella myös itseäni.



En koe elämääni mitenkään erityisen raskaana, en yhtään raskaampana mitä se oli silloin kun lapsen isä oli vielä kuvioissa, päinvastoin. Tyttö näkee isäänsä usein, mutta vain muutaman tunnin kerrallaan, ei koskaan ole isällään yötä tai mitään.



Minulla on laaja tukiverkosto, hyvät välit omiin vanhempiin ja ex-miehen vanhempiin. Samoin tytön kummitäti auttaa tarvittaessa.



Itse en pystyisi aborttiin, oli tilanne mikä hyvänsä (raiskaus olisi ainoa poikkeus), minä näen abortin viattoman lapsen tappamisena, mutta olen aina ollut hyvin lapsirakas ja vauvakuumekin on kroonista vaikka ei ole edes miestä :).



Mutta tietysti jokainen tekee parhaaksi katsomallaan tavalla. Toivottavasti päädyt hyvään ratkaisuun.

Vierailija
6/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ennenkuin teet mitään peruuttamatonta niin tutustu millainen sikiö on milläkin viikolla (esim. viikolla 6 sydän sykkii ja viikolla 12 on jo aika ihmismäisen näköinen pikkusormineen ja -varpaineen)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin tuon tekstisi perusteella en tosiaankaan saa sitä kuvaa että miehesi olisi aikuinen mies ja mies, joka toimii esimerkillisesti isän roolissa ja ottaa vastuun lapsesta.



Oletko siis valmis tappamaan lapsesi kelvottoman miehen vuoksi? EI lapsi ole isäänsä valinnut!



Älä tapa lastasi. Anna miehen mennä, se oikea tulee varmasti vastaan. Taloudellisesti kyllä pärjäät, tuet ovat niin hyvät yksinhuoltajalle ja asunnonkin saat tarvittaessa. Ja jos kuitenkin lapsen olet halunnut niin nyt se sinulle annetaan. Toista tilaisuutta ei välttämättä tule. Lapset eivät tule napista painamalla.

Vierailija
8/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

yksinhuoltajuuden ja tukien varaan. Se olisi yksi mun kauhukuvista.



Mä en todellakaan " tekisi lasta yksin" . Mies ei ole ehkä ihan niin hulttio kuin tuosta mun tekstistä saa käsityksen. Mieheni käy töissä, opiskelee ja urheilee. Välillä vaan typerästi käyttää rahaa mm. raflassa.



Anteeksi vaan, mutta mä en myöskään pidä aborttia " lapsen tappamisena" .



Eikö kellään ole mitään rakentavaa sanottavaa?



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin, teksti olisi voinut olla minun joskus nuorempana (sain lapset opintojen jälkeen vajaa kolmekymppisenä) eli silloin kun kaikki oli vielä hajallaan ja sellaisessa parisuhteessa johon ei onneksi tullut lasta (ei siis yritettykään, mutta siis vahingossa).



Itse olin silloin aika varma että jos vahinko kävisi niin tekisin abortin ja täytyy sanoa, että nyt 2 lapsen äitinä olen varma että se olisi ollut oikea ratkaisu.



Lasten tuominen maailmaan on suuri vastuu ja se tuo kriisin jopa hyvään parisuhteen. Jos suhteenne on nyt jo erovalmis niin miltei kaikella todennäköisyydellä sinulla on yh elämä edessä. Itse olen aika ahkera ja toimelias tyyppi, mutta vauvan/lastenhoito on kyllä ollut yllättävän raskasta ja joskus satunnaisesti kun olen yksin lasten kanssa ja mies työmatkalla niin oikeasti aina mietin että miten ne yh pärjää yksin. Aina.



Tee niin kuin susta tuntuu. Yritin vain kertoa mitä ajatuksia minulla aiheesta on (kun arvatenkin saat kymmeniä " olet murhaaja" viestejä, jotka eivät varmaan auta sinua ollenkaan).



Tsemppiä!



Ja otathan yhteyden lääkäriin mahdollisimman pian niin saat tiedot raskauden pituudesta!!!

Vierailija
10/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

käyt juttelemassa abortista, niin sen ei tartte vielä johtaa minnekään. Sulla on aikaa. Yksinhuoltajuus on rankkaa, sen voin kokemuksesta sanoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
14.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Ensinnäkin, teksti olisi voinut olla minun joskus nuorempana (sain lapset opintojen jälkeen vajaa kolmekymppisenä) eli silloin kun kaikki oli vielä hajallaan ja sellaisessa parisuhteessa johon ei onneksi tullut lasta (ei siis yritettykään, mutta siis vahingossa).

Itse olin silloin aika varma että jos vahinko kävisi niin tekisin abortin ja täytyy sanoa, että nyt 2 lapsen äitinä olen varma että se olisi ollut oikea ratkaisu.

Lasten tuominen maailmaan on suuri vastuu ja se tuo kriisin jopa hyvään parisuhteen. Jos suhteenne on nyt jo erovalmis niin miltei kaikella todennäköisyydellä sinulla on yh elämä edessä. Itse olen aika ahkera ja toimelias tyyppi, mutta vauvan/lastenhoito on kyllä ollut yllättävän raskasta ja joskus satunnaisesti kun olen yksin lasten kanssa ja mies työmatkalla niin oikeasti aina mietin että miten ne yh pärjää yksin. Aina.

Tee niin kuin susta tuntuu. Yritin vain kertoa mitä ajatuksia minulla aiheesta on (kun arvatenkin saat kymmeniä " olet murhaaja" viestejä, jotka eivät varmaan auta sinua ollenkaan).

Tsemppiä!

Ja otathan yhteyden lääkäriin mahdollisimman pian niin saat tiedot raskauden pituudesta!!!

Tuntuu, että sä tajusit just sen, mitä mä ajoin takaa.

Oikeastaan meillä menee miehen kanssa ihan ok, mä olen vaan itsekseni alkanut miettiä, onko mies mulle se oikea. Voi olla, että tää on vain jotain yleistä kriisiä. Miehen mielestä meillä menee oikein hyvin eikä näe, että olisi eroa edessä. En ole edes kauheasti halunnut puhua sille näistä eroajatuksistani. Lähinnä miehessä ärsyttää rahankäyttö, sillä olen itse aika tarkka ja ärsyttää, kun toinen sitten tuhlaa, vaikka meillä omat rahat onkin.

Olisi ihana, kun saisi opiskelut vähän valmiimmaksi, ja sitten vasta saada se lapsi. Me ollaan miehen kanssa kumpikin aloitettu opiskelut vasta vähän vanhempana ja ollaan n. 30, kun valmistutaan.

Mä voin myös kuvitella, kuinka kauhean sätkyn mun vanhemmat saa, kun saa kuulla tästä (jos saa kuulla). Sekin masentaa :-(

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän viisi