Matala mieli
Olen innoissani rakaudesta (rv 6+3), mutta muuten olen saanut päälle aikamoisen alavireen. Luulotauti ja pahan olon tunteet vuorottelevat, alaselkää särkee ja pelkään kaiken menevän pahoin päin. Onko tämä nyt sitä tunteiden vuoristorataa, joka on ihan normaalia alkuraskaudessa? Esikoista odottaessani en muista olleeni näin debiksessä, vaikka silloin olin kyllä paljon huonovointisempi ja väsyneempi... Onko kohtalotovereita? Mikä avuksi?
Kommentit (4)
Olin koko alku raskauden tosi alavireessä. Pelotti,oksetti,huoletti,väsytti mikään ei huvittanut eikä järki juossut mihinkään. Raskaus vain pyöri päässä ja kaikki siihen liittyvä. Nyt pari viikkoa sitten alkoi helpottaa. Olen alkanut luottaa enempi tähän raskauteen että kaikki menee hyvin. Paha olo on loppunut ja päähän mahtuu muutakin kuin raskaus.
Itse ajattelin että se oli luonnon keino rauhoittaa minut alku raskauden ajaksi ja näin luonto suojaa alkiota sekä äitiä.
Uskalsin jopa uudet vaunut ostaa :o)
Täällähän on meitä kohtalotovereita joille on hyvä purkaa ja huomata ettei suinkaan ole yksin kaikkien ajatusten kanssa. Kannattaa hakea sairaslomaa jos kertakaikkiaan tuntuu ettei jaksa tai pahoinvointi äityy.
Niiloakseli rv 18+0
Todellakin! Olen huolissani kaikesta mahdollisesta ja koko ajan. Pää ei toimi, puhun töissä aivan mitä sattuu, unohtelen asioita... Välillä tosin salaa hymyilen itsekseni " salaisuutta" ...;) Mutta lohdullista kuulla, että tämä saattaa helpottaa jossakin vaiheessa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin epävarmuus! Toivon, että alku-ultra edes toiti hetkeksi rauhallisemman mielen!
Kai sitä vaan kyseenalaistaa nykyään kaiken, kun omaan elämään on osunut kolmen viime vuoden aikana suuria mullistuksia. Sitten ei vain uskalla olla onnellinen, kun siihen olisi mahdollisuus... Puitteita kyllä olisi: terve ja iloinen nelivuotias tyttö, jonka kanssa ei ole kerrassaan mitään ongelmia ja hyvä ja vastuuntuntoinen mies. Taitaa taas olla kyse siitä luterilaisesta elämänkatsomuksesta, että hyvistä asioista seuraa aina jotain pahaa...
En tiedä onko tämä ihan samaa, mutta olen juuri r-viikolla 6 ja huomaan nyt töissä olevani ihan pihalla. Tää on 3 raskaus ja pahoinvoinnit on ollut kovat ja jälleen tuntuu olevan, on jo alkanut. Juuri mietin, että voisinko täältä etsiä kohtalotoveria, kun tuntuu että ihan pimahdan.
Pelottaa miten saan töissä oltua, en haluaisi uutistani julkistaa vielä pitkään aikaan, kun ei tiedä mitä vielä tapahtuu (olen jo 39v.) Mutta kun tuntuu, että sekoanko, olen ihan unessa välillä, enkä muista edellisistä kerroista näin pimeitä fiiliksiä. Miksi tää toivottu ja sinänsä ihana asia voi olla käytännössä näin vaikeeta? Tuntuu kuin olisin jonkun kuplan sisällä. Pelkäänpä, että tämä on alkusoittoa pian alkavalle massiiviselle pahoinvoinnille. Kunpa voisi korrektisti vetäytyä työelämästä pariksi kuukaudeksi johonkin pimeään nurkkaan...