Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa, mitä mun pitäis tehdä!!!
27.10.2008 |
Meillä on parisuhde miehen kanssa aivan solmussa. Ei ole pettämistä, väkivaltaa, alkoholismia tms. vaan kaikki on ns. hyvin, mutta mikään ei vaan suju. Lapsia on kaksi alle kouluikäistä. Ollaan käyty parisuhdeterapiassa ainakin puoli vuotta (!) ja niiden käyntien jälkeen kaikki menee yleensä muutaman päivän - viikon aika kivasti, mutta sitten alkaa taas alamäki. Varmaan joka toinen päivä tuntuu sille, että haluan erota miehestä ja luulen/tiedän, että miehestä tuntuu samalta. Silti joka toinen päivä taas itse jaksan tsempata ja ajattelen, että kyllä tämä tästä. En haluaisi kaikkea yhteistä heittää poiskaan. Mutta tavallaan olen jo luovuttanut ja "tiedän", ettei tämä tästä paremmaksi muutu. Ei ainakaan näillä keinoilla.
Miehellä on masennus ja syö siihen lääkkeitä. Toi masennus varmasti aiheuttaa monia ongelmia meidän parisuhteessa, koska mies ei jaksa olla kiinnostunut mistään (varsinkaan musta ja siitä, mitä mä ajattelen, sanon, tunnen jne.) ja on usein tosi äreä. Olen puhunut vaikka kuinka monta kertaa, ettei siitä tule mitään, että syö vaan lääkkeitä, mutta ei ole koskaan käynyt missään terapiassa. Myös parisuhdeterapeutti on sitä mieltä, että miehen pitäisi käydä yksinään terapiassa selvittämässä tuota masennusasiaa, mutta mies ei halua käydä. En tajua, millainen se lääkäri on, joka sitä reseptiä aina uusii, kun ei vaadi miestä menemään mihinkään terapiaan.
Mä en enää vaan jaksaisi! Mulla on koko ajan niin paha olo, että voisin itkeä aamusta iltaan. Musta tuntuu, että vaikka itse kuinka yrittäisin olla miehelle ystävällinen ja sietää hänen puutteitaan ja huonoa käytöstä, en saa mieheltä mitään takaisin. Sitten en enää itsekään jaksa käyttäytyä hyvin, vaan suutun pikkujutuista. Mielestäni olen tämän parisuhdeterapian aikana muuttunut kuitenkin parempaan suuntaan ja ymmärtänyt ainakin sen, etten voi muuttaa miestäni. En kuitenkaan halua elää sellaisen ihmisen kanssa kuin mitä mies useimmiten on, eikä mies ilmeisesti itse halua muuttua, joten umpikujassa ollaan.
Jos rehellisiä ollaan, niin olisin laittanut avioeron vireille jo ajat sitten, jos se olisi mahdollista ilman, että kaikki muuttuisi. En halua muuttaa tästä asunnosta pois. Yksin ei ole tätä varaa pitää, enkä itse asiassa saisi tältä alueelta yksin kuin jonkun pienen yksiön, minne ei kyllä lasten kanssa mahduttaisi. Muualle en halua muuttaa, koska täällä on omat ja lasten kaverit yms. En missään nimessä halua hajottaa perhettämme. Haluan, että lapsillamme asuvat äiti ja isi saman katon alla. Tiedän, että on tyhmä ajatella niin, mutta en voi sille mitään. Avioerossa musta kauhein ajatus ois järkyttää lasten maailmaa. En tiedä, miten he kestäisivät sen (varsinkin esikoinen), enkä kestäisi oman suruni lisäksi vielä lasten surua. Ja niin vaikeaa kuin tämä elämä mieheni kanssa onkin, en voi kuvitella elämääni ilman häntä. En vaan jaksa yrittää yksin pitää tätä suhdetta ja kotia kasassa!
Mitä ihmettä mun pitäis tehdä??? Kun en voi erota, niin miten jaksan elää näin?
Kommentit (12)
Kaikki oli kivaa siihen asti kunnes isä tuli kotiin. Sen jälkeen tunnelma muuttui synkeäksi. Onneksi pääsin muuttamaan nuorena pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppujen lopuksi ero ainoa ratkaisu. Isä ja äiti eivät asu saman katon alla, mutta lapsilla on ainakin hyvin voivat vanhemmat. Toivottavasti saatte asiat selviksi keskustelemalla, meidän ratkaisu tuntui silloin rankalta, mutta jälkikäteen aivan oikealta ratkaisulta.
Miehellä on oikeastaan kaksi erilaista luonnetta. Osaa olla todella kiltti, hellä, ihana yms. ja hänellä on (ainakin vielä) erittäin hyvät välit meidän lasten kanssa. Mies tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa ja kaikkien mielestä hän on ihan huipputyyppi. MUTTA nyt päivä päivältä mies on koko ajan vaan inhottavampi. Ei niinkään sanallisesti (mitä mä osaan sitten kyllä valitettavasti olla, kun menee hermot), vaan tunteettomuudella, välinpitämättömyydellä, puhumattomuudella yms. Miestä ei tunnun YHTÄÄN kiinnostavan meidän perhe-elämä ja parisuhde. En näe, että mies olisi millään tavalla yrittänyt muuttua parempaan suuntaan, vaikka itse olen mielestäni siinä edes pienissä määrin onnistunut. Olen ihan varma, että toi masennus on suurin syy miehen käytökseen, mutta kun mies ei halua sitä näköjään hoitaa kuntoon, olen ihan voimaton. Pelkät lääkkeet kun eivät ainakaan häntä auta. Miksi mies ei halua hoitaa masennustaan kuntoon??? Millä saan hänet ajattelemaan asiaa myös meidän muiden kannalta? Pelkään, että myös lasten ja miehen välit huononevat ajan kuluessa, koska mies ei anna heille tarvittavaa huomiota. Ei kuuntele heitä, ei ole läsnä.
Mutta jotain ideoita...
Minäkin kannatan tuota neuvoa että koita irrottautua miehestä täysin. Elä saman katon alla mutta pidä oma elämäsi lasten kanssa erillään miehestä.
Miten olisi se että niihin aikoihin kun mies tulee kotiin, ette ole kotona vaan ulkoilemassa. Kun miehesi tulee tyhjään kotiin voi olla että hän saa levättyä ja jaksaa lapsia paremmin kun tulette takaisin kotiin.
Kun mieheni oli masentunut, äreä ja väsynyt aina töistä tullessa, tein niin että keksin jotain tekemistä lasten kanssa kodin ulkopuolella. Näin en pilannut omaa iltaani pahoittamalla mieltäni miehen ärtyisyydestä.
Meillä tämä on jo onneksi ohi mennyttä aikaa - joten toivon sinulle voimia ja jaksamista!
Meillä se toimii niin että en odota mieheltä mitään, en yhtään mitään. Kaikki rullaa kyllä ilman häntäkin, on aina bonusta jos hän haluaa osallistua johonkin. Hänellä on omat harrastukset ja lapsilla ja minulla aika lailla omat menot.
Jos et pysty tai jaksa sellaista, ero voi olla ainoa vaihtoehto. Jos kulutat itsesi tuossa loppuun, lapsillasi on kohta kaksi sairasta vanhempaa. Se ei missään nimessä ole lasten etu, muista se.
Kun pidät kirkkaana mielessä lasten edun, päätökset ovat helpompia. Lapsille etu on että on edes yksi täysipäinen vanhempi ja suht normaali arki jossa ei tarvitse pelätä. Mikäli nämä vaarantuu, sinun vastuulla on tehdä jotain pelastaaksesi ne. Vaikka sitten muuttaa ne muut asiat. Vaikka se sillä hetkellä olisi sinulle raskasta. Siinä kohtaa et saa olla itsekäs ja panna päätä pensaaseen, vaikka se on juuri silloin itsellesi helpompaa. Pyri siihen että pitkällä tähtäimellä pystyt tarjoamaan lapsille normaalin ja turvallisen lapsuuden, vaikka sitten vähän pienemmissä neliöissä - se ei ole lopulta olennaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja minkälainen koti lapsilla tunnetasolla tällä hetkellä on. Joskus - en nyt sano, ettäö tässä - ero on parempi lasten kannalta jos siksi, että kodin ilmapiiri muuttuu positiiviseksi. Luultavimmin tuo vie paljon voimiasi ja se voima on pois lapsilta. Kahden vanhemman koti ei ole mikään ideaali ja aina paras vaihtoehto, se yhden vanhemman koti on usein on tasapainoisempi ja rakastavampi, varsinkin jos perheessä on kuvailemasi kaltaisia ongelmia.
masennuksen synkkään maailmaan... Olisiko mahdoton ajatus, että kävisit itse ensin lääkärissä puhumassa omasta mielialastasi? Jokin mieto mielialalääke voisi olla sinullekin hyväksi ;) Itse väsähdin pahasti aikanani ja mielialalääke oli parasta mitä siinä tilanteessa sain, sillä se tehosi todella nopeasti ja itsellä oli pitkästä aikaan hyvä olla ;)
Miehesi tilanne puolestaan kuulostaa siltä, ettei hänen lääkityksensä ole riittävä, kuten ei myöskään muu hoito. Vaadi miehesi lähtemään yhdessä lääkäriin ja kerro tilanne siellä. Vaadi siellä paikanpäällä mieheltäsi, että nyt pitää tapahtua jotakin. Vaikka mies osastolle joksikin aikaa, että lääkitys ja muut asiat saadaan kuntoon. Ole tiukkana miehelle ja sano, ettei sinun ja lasten tarvitse vajota synkkyyteen vaan sen takia, että mies on itsekäs, eikä halua hoitaa itseään kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaa jo se, että saa purkaa tänne mieltään. IRL en näistä asioista ole kenellekään puhunut, koska ylpeys ei anna periksi myöntää, että meillä ei todellakaan suju hyvin. Mielummin elän kulissiavioliittoa kuin myönnän, että ollaan epäonnistuttu. Tänään taas tuntuu siltä, että asiat ovat vaan tahdosta kiinni ja jos tarpeeksi tahdon, että parisuhde alkaa toimimaan, niin myös käy. Vaikka eihän se niin mene, jos mies ei ole valmis muuttumaan yhtään. Toi masennus pitäisi mun mielestä ehdottomasti saada hoitoon, mutta en tiedä, miten pystyn miehen johonkin terapiaan pakottamaan. Olen yrittänyt saada miehen ymmärtämään asian tärkeyden, mutta jostain syystä ei tajua (tai ei vaan halua tajuta).
Järjellä ajatellen tiedän, että lapsille kaksi kotia olisi paljon parempi vaihtoehto kuin vanhempien huono parisuhde saman katon alla. En vaan pysty tuota eroa oikeasti tekemään. Varsinkin kun joutuisimme muuttamaan lasten kanssa pois tältä alueelta ja aloittamaan kaikki sosiaaliset suhteet uudestaan. Niinpä yritän nyt vaan jaksaa tätä elämää ja yritän edes itse olla lapsille tasapainoinen vanhempi. Toi miehen sulkeminen kaiken ulkopuolelle ois muuten varmaan ihan OK ratkaisu, mutta en kyllä jaksa yksinään hoitaa lapsia ja kotia. Enkä halua, että lapset joutuvat elämään ns. kylmässä kodissa, vaan edelleen elän toivossa, että meidän parisuhde saadaan jollain ihmeen konstilla toimimaan. Itse olen valmis laittamaan kaiken peliin, mutta mies ei ajattele samalla tavalla. En usko, että hänkään on eroa ottamassa, koska ei varmaan saa niin paljon aikaiseksi...
että et enää jaksa hänen temppujaan, vaan lähdet jos homma jatkuu entisenlaisena? Jonkinlainen vastuu kai hänelläkin, aikuisella ihmisellä, on tekemisistään, varsinkin lapsia kohtaan.
Miehelle olisi myös hyvä tehdä selväksi, että hän on ITSE vastuussa onnellisuudestaan. Kova kovaa vastaan tuollaisten heittiöiden kanssa! Masennus ei ole mikään syy luimia vastuistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ota henkilökohtaisesti, älä ärsyynny, vastaa itse omasta onnestasi ja hyväntuulisuudestasi. Älä kanna vastuuta miehen tunnetiloista tai reaktioista. Irrottaudu.
Varmaan ainoa keino jonka avulla jaksat.
Toi varmaan on ainoa vaihtoehto, miten jaksan eteenpäin, jos ja kun en voi erota. Tähän asti olen vaan yrittänyt ja yrittänyt keskustella miehen kanssa, selvitellä asioita yms. Mies sen sijaan ei halua keskustella mun kanssa. Häipyy paikalta. Ei ota vastuuta mistään. Millä ihmeellä mä vaan oppisin ton irrottautumisen? Miten pääsen siitä fiiliksestä yli, että meillä on ollut lasten kanssa hyvä päivä, mutta sitten mies tulee töistä kotiin ja tunnelma muuttuu samantien. Mies ei halua/jaksa/viitsi osallistua mihinkään. Tekee omia hommiaan tai nukkuu. Muutaman sanomisen jälkeen on hetken lasten kanssa, mutta yleensä suuttuu siitäkin, kun kehtaan moista vaatia... Ylipäätään suuttuu kaikesta, mitä sanon. Vaikka kuinka ystävällisesti puhuisin, kuulee omassa päässään, että sanoin ikävästi. Tiedän, että muutaman ystävällisen pyynnön/sanomisen jälkeen mulla muuttuu ääni kellossa, enkä ole sen jälkeen enää ystävällinen, koska en vaan jaksa. Mutta tiedän myös, milloin puhun ystävällisesti tai ainakin neutraalisti, koska silloin oikein ajattelen asiaa, ettei mies vetäisi hernettä nenään. Mutta vetää silti. Niin epäreilua ja turhauttavaa. Ja masennus on osasyyllinen miehen käytökseen, mutta ei tee sille mitään paitsi napsii niitä kalliita lääkkeitä.
jos jollain olisi samoja kokemuksia. Miten olette selvinneet/jaksaneet?