Tuttavani adoptoi lapsen 7v sitten 2 vuotiaana. Ja nyt lapsella ongelmia..

On selvää, etteivät adoptiolapset ole koskaan samalla viivalla kuin ne lapset, jotka ovat saaneet kiintyä tasapainoiseen synnyttäjäänsä varhaislapsuutensa aikaan. Adoptiolapsen kasvatus on aina vaativampaa kuin biologisen lapsen. Ei ole ihme, jos adoptiolapsen vanhemmat tekevät virheitä, tehdäänhän niitä biologistenkin lasten kanssa. Olen minä kuulllut hullumpaakin kuin se, että kaikille lapsille annetaan sama lahja. Tokkopa ne menevät siitä pilalle samassa määrin kuin siitä, että oma äiti on hylännyt.

Hän varmaan luulee, että siellä on oikein joku kaavake, johon voi rastittaa tilauksen:



" Ei valuvikaista, semmoinen, jossa vain täydellisen kasvatukseni tulos saa näkyä, eikä sitten hörökorvaista."



Ei ihme, ettei ap kelvannut sinne adoptiojonoon!

Siis ap ei ole minä enkä minä ap.

Eihän lapset siitä varmasti pilalle mene, mutta ei heistä kovin mukaviakaan tule. Vai olisiko teistä hauskaa ja mukavaa viettää aikaa semmoisen kanssa joka ei osaa jakaa ja joka on hemmoteltu? Millainen semmoinen lapsi on koulussa, onko hänellä kavereita? Lapsuuden traumaa ei pitäisi " hyvittää" noin, siinä tekee karhunpalveluksen.

mietin aidosti ja rehellisesti vain sitä, että toivottavasti moni vanhempi ei ajattele niin, että v. lapsuuden traumoista kärsivän lapsen elämä olisi auttamattomasti pilalla ja esim. varastelu näin ollen on ymmärrettävää.



Myös saman kirjan ostaminen noinkin eri-ikäisille lapsille ihmetytti. Toki tuttavani selitti sen, että lapsille on tärkeeä että heillä on omat, samat tavarat. En tiedä mihin tämä perustuu.



Kumma että tästä piti lähteä riitelemään kun en oikeasti mitään pahaa kellekään halunnut, halusin vaan keskustelua ja näkökulmia.



ap

Minun mielestäni on ymmärrettävää että varhaislapsuuden kokemukset voivat aiheuttaa erilaisia käyttäytymis- ym. ongelmia, mutta eihän se saa johtaa siihen että varastelu ym. hyväksytään tai katsotaan läpi sormien. Siinä tekee vaan kyllä hallaa lapselle, jos kasvattaa hänet siihen luuloon että hänelle on poikkeustapauksena sallittu kaikenmoista mitä muille ihmisille ei...myöhemmin voi olla turhan karua törmätä todellisuuteen.

ja se on jo v. lapsuudessa pilattu niin miksi sitten ottaa vanhemman vastuuta? Minusta oikeilla tavoille kasvattaminen, lakia ja määräyksiä noudattamaan tulee jokaista lasta. On he sitten bio, sijais tai adoptiolapsia.



Kaikilla lapsilla on mahdollisuuksia, tätä ei saa yksikään vanhempi mielestäni unohtaa!



t. ap (traumatisoitunut lapsi myös, mutta elämässä ihan ok pärjännyt)

läheltä ei näe yhtä selvästi kuin pikkasen kauempaa. Tuttuahan se on, että kun haluaa vain lapsensa parasta ja tekee kaikkensa hänen eteensä niin saattaa tulla tehneeksi karhunpalveluksen jälkeläiselleen. Bio- tai ei.

ekaluokkalaisilla. Se kuuluu jotenkin kehitysvaiheeseen. Ystäväni lapsi oli varastanut koulustaan ja ystäväni veti hirveät pultit asiasta. Koulun terkka oli sitten sanonut näin ja kysyin itsekin neuvolasta ja hän sanoi samaa.



Jos perheessä on lisäksi nyt uusi lapsi (ilmeisesti bio?) ymmärrän hyvin, että vanhemmat sisarukset oireilevat. Kukin sitten tavallaan ja taustansa mukaan.

että ei se lasten kasvattaminen aina niin yksioikoista ole. On helppoja ja vaativia lapsia ja helppokin lapsi voi yhtäkkiä olla vaativa.



Omista lapsistani esikoinen on aina ollut ns. helppo, mutta hänellä oli todella hirveä eskariuhma. Siis aivan kamala. Rupesin tässä miettimään, että miltähän sekin meno jonkun tuttavan silmissä sitten mahtoi näyttää.



Toivottavasti muistat tämän, jos joku omista lapsistasi repeää vaikka rötöstelemään murrosiässä tai sattuu jotain muuta. Omassa tuttavapiirissäni 5-lapsisen ammattikasvattajan lapsi joutui varastelukierteeseen, vaikka takuulla on pätevä ja kokenut äiti, priima varhaislapsuus jne.



Koskaan ei voi tietää, eikä ole kiva, jos heti joku superäiti vieressä kivittää...



61

mutta kyllä minä katson silloin peiliin ja puhun lapselleni erittäin painokkaasti (ja yritän myös ennakkoon valistaa) mikä on oikein ja mikä ei. Tuttavalleni on lapsen koulusta 2 tahoa soittaneet huolensa lapsesta joka siis ei ole 1. luokalla ja tuttavani vain on heille todennut, että " tälläinen käytös on ymmärrettävää tälläisillä taustoilla" .



Sanoin siihen, että toki näin varmasti on, mutta kyllähän sitä pitää oppia tulemaan yhteiskunnassa toimeen. Hän ei pitänyt kommentistani, vaikka se oli ihan asiallinen ja lämpimään sävyyn sanottu.



ap

Tosiasia on myös se, että koulut ja päiväkodit eivät todellakaan tajua adoptiolapsista välttämättä mitään. Koulutus laahaa pahasti jäljessä.

Adoptiovanhempi voi jäädä todella pahasti yksin oireilevan lapsensa kanssa ja toisaalta häneltä vaaditaan sellaista asiantuntemusta, jota normaalimaallikolla ei ole.