Ns. vaativa vauva: vertaistukea kaivataan!

toki pienen vauvan tarpeisiin tulee vastata jne. Mutta nyt 2 lapsen äitinä luulen että itselläni ainakin on sietokyky kasvanut vaikka kuopus on kyllä temperamentiltaankin erilainen (ns. helppo, syö ja nukkuu hyvin, viihtyy rattaissa ja on helposti rauhoiteltavissa)vauva kuin esikoinen aikoinaan.

Esikoisen kanssa tuntui ettei voi syödä rauhassa, käydä suihkussa vessassa tms. Nyt vaan syön vaikka molemmat kuinka kiljuis ja eihän tuo meidänkään 8 kk viihdy oikein itsekseen, taitaa olla ikäänkin kuuluvaa, ja hitaasti liikkeelle lähtevää sorttia ollut tuokin. paljon olen kantanut ergo-repussa, jossa kiikkuu kuin apinanpoikanen selässä tyytyväisenä, kauhea kiljunta sit lattialla, varsinkin jos katoan sekunniksikaan näköpiiristä.



suosittelen kanssa kantoliinaa tai ergo-reppua!!!

jonkunlainen totuuden siemen piilee...



Vauvathan ovat erilaisia tarpeiltaan ja tietysti kaikki fyysiset ongelmat tulee poissulkea... toisaalta koliikkivauva ei ehkä ole vain yksinkertaisesti vielä oppinut rauhoittumaan itse (tai kyse on molempien yhdistelmästä)... koliikkikipu saattaa vaikuttaa tuntomuistissa ja vaikuttaa myös vauvan reaktioihin muihin uusiin tai erilaisiin asioihin... joskus myös ns. tulevat erityislapset ovat vauvana vaativampia kuin muut, tosin itselläni täysin erilainen kokemus, eli meidän ADHD on vauvana ollut lapsista kaikkein rauhallisin ja tyytyväisin...



Mutta kyllä näkyi meillä vissi ero myös esikoisen ja kakkosen välillä... kun esikoisen tarpeet tyydytettiin heti pienestäkin inahduksesta hän oli myös sitkeä ja sinnikäs " vaatimaan" (lainausmerkeissä koska tosiaan vauvasta ei oikein tuollaista sanaa voi käyttää)... kun sitten oli talossa se reilu 1,5v ja vauva, niin kävi monta kertaa niin, että halusi tai ei joutui antamaan vauvan hetken itkeä... jos vaihtoi esikoisen kakkavaippaa ei voinut vauvan tarpeisiin vastata ennenkuin homma oli loppuun asti tehty jne. Yllättäen vauva usein lopettikin itkunsa ja rauhoittui itsestäänkin hetken kuluttua... Lapset olivat temperamentiltaankin erilaisia kyllä, mutta uskon osansa olleen myös sillä, että vauva oppi rauhoittumaan myös itse ja tämä oppiminen tapahtui kyllä paljon alle 9kk iässä.



Toisaalta tämä meidän kuopus jolla siis noita neuropsykiatrisia ongelmia myös tunto yli- ja aliherkkyyksiä ei huutamatta sietänyt yhtään ulkoilureissua, koska ei kestänyt hattua päässään. On yhä nyt 6 vuotiaana päästään tosi herkkä eikä esim. pidä siitä että päätä silittää tai taputtaa... Näihin auttoi silloin (ja on terapiassa mukana nykyisinkin) kasvojen silittely ja hieronta esim. imetyksen aikana... eli siedättäminen.. vähitellen alkoi sitten hattuakin sietää.



Monia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia siis on, mutten usko vauvan tosiaankaan kärsivän yhtään enempää jos teet niinkuin 310595 ehdotti ja syöt rauhassa tai panet ne MP soittimet korvillesi lenkin ajaksi ;-) tai toisinpäin kärsivän yhtään vähempää jos itse näet nälkää ja olet pinna kireällä koko ajan...



Jos vauvalla myöhemmin ilmeneekin joku isompi ongelma, ADHD, Asperger (kuten joku mainitsi) SI-ongelmia tms. hän tarvitsee monin verroin kärsivällisemmät vanhemmat kuin muut lapset, mutta lopultakin joutuu itse sopeutumaan ongelmiinsa ja vaikeuksiinsa kuitenkin. Kannattaa siis ajatella myös itseään ja jaksamistaan, jotta jaksaisi tällaista suuritarpeista lasta luotsata läpi vauva-iän ja lapsuuden... ilman taukoa se on taatusti mahdotonta!



En usko että 310595 tarkoitti tuntien huudattamista, minä en ainakaan tarkoita, vaan sitä, ettei aina tarvitse sekunnin sadasosassa olla paikalla JOSKUS vauvakin voi odottaa hetken, vaikkei olekkaan 9v muttei sentään enää myöskään 9 viikkoa...



Ja sanottakoon, että olen itse hyvin lapsentahtisesti lapseni kasvattanut ja kannatan sitä ehdottomasti. Nyt vaan kokemuksesta sanon, että itseään kannattaa säästää myös!

on aina vaarana, että kun itse uupuu ei enää jaksa lastaan oiken kunnolla rakastaakaan tai viestiä vauvalle ja lapselle positiivista minäkuvaa...



Olen törmännyt todella moniin vanhempiin joilla on tullut mieleen kauhistuttava ajatus " en tiedä jaksanko enää rakastaa häntä, tai ainoa tunne jota jaksoin enää tuntea lastani kohtaan alkoi olla viha"



En nyt mitenkään tällä tarkoita alkuperäistä kirjoittajaa tai pelottele, mutta kyllä oman jaksamisen tueksi kannattaa oikeasti miettiä apua ennenkuin ollaan näin pitkällä... ehkä nyt tuntuu vieraalta ajatukselta, mutta tilanteen mahdollisesti jatkuessa voi olla 3-4 vuoden kuluttua tosiasia ;-(

Meidän poika on ollut myös vaativa vauva, ei ole mitään allergiota tai muita sairauksia jotka sitä olisi selittänyt! siis mitään vakavampaa kuin, koliikki, korvatulehduskierre ja vilkkaus... nyt kun poikamme on melkein kuusi kaikki on kääntynyt toisinpäin meillä on herkkä ja harkitsevainen kohta eskari, joka ei kaihda rajuja leikkejäkään.... ensimmäiset koko yön unet meillä nukuttiin n. 1vuotta ja 7kk täytettyään. ja nyt pitää jo herättää aamuisin!

tsemppiä!

jaksanut aktiivisesti viihdyttää. Olen siis ollut sillä asenteella liikkeellä, että kokeilen ja katson miten lapsi asiaan suhtautuu. Jos homma on ihan EI, niin sitten se lopetetaan ja kokeillaan uudestaan myöhemmin, jne. Useimmissa asioissa viihtyvyys kyllä pikkuhiljaa kasvaa. :) Esikoiseni on ollut erittäin terve kyllä, mutta tosiaan luonteeltaan erittäin vaativa, asperger-piirteinen tyyppi. Yli 5 vuotta olen tätä jaksanut. Rankkaa on, mutta rakastan häntä, se on selvä. Vihaa en häntä kohtaan ole alkanut tuntea, eihän hän tahallaan ole hankala. Itseäni kohtaan olen joskus ankara ja mietin miten saisin häntä paremmin oppimaan hänelle vaikeita taitoja. Kaikkea kun on tahkottu vuosikaudet, mitä ei ehkä aina uskoisi... Etsinkin aina parempia tapoja hoitaa häntä. Olen selvästi havainnut, että oma asenteeni ja toimintani vaikuttaa suuresti.



Samalla asenteella lähdin hoitamaan kuopusta hänen synnyttyään. Sain onneksi huomata hänen olevan vähän helpompi tapaus. Vaativa on hänkin, muttei niin äärimmäinen kuin veljensä. :)

kaksostytöt syntyivät keskosina ja toisen kanssa lähinnä ollut ongelmia.

Ei liiku (istuu tuetta, ei muuta), vaikea refluksitauti, syömättömyys(maha-syöttöletku), hidas kasvu, levottomat yöt, herkkä kaikin puolin.



Miten paljon teidän vauva liikkuu? Oletko kokeillut liinaa tai vaikka Ergoreppua? Eikö viihdy vaunuissa edes istuma-asennossa?

sisälläkin voisi käyttää reppua...



Meidän tyttö nyt 10,5kk ja meno sen kuin jatkuu. refluksitaudin oireet vaihtelevat vaikeusasteen mukaan. Kyse on siis takaisinvirtauksesta, eli oireilee samalla tavalla kuin närästys ja oksennuksia / pulautuksia on runsaasti. ( huom! Lääkärit usein aliarvioivat tämän taudin yleisyyttä... )



Ehdottoman tärkeää on päästä itse välillä tuulettumaan ja vaikka viikonlopuksikin johonkin ilman vauvaa. Myös jokin oma harrastus on aivan ehdoton ja VERTAISTUKI! Itsellä tilanne oli niin raskas, että päätin palata heti äitiysloman jälkeen takaisin töihin osa-aikaisesti. Helpottaa todella paljon kun välillä pääsee muihin ympyröihin ja seinät ei kaadu enää päälle. Kotona jaksaa sitten paljon paremmin.



Oletteko harkinneet pullosyöttöä yöllä, että isäkin voisi osallistua syöttöihin / rauhoitteluihin, vai onko rinta ainoa joka kelpaa?

Myös sairaalan unikoulua kannattaa vakavasti harkita. Siitä saa apua vuorokauden rytmissä ja ehkä ottavat samalla kantaa muihin mieltänne painaviin asioihin.



Jaksamista!

Eli tyttärestäni otettiin verikokeita infektion poissulkemiseksi jo synnytyssairaalassa kun oli niin helposti ärtyvä vauva..verissä ei mitään vikaa mutta tyttö siis heti syntymästään asti hyvin ärtynyt ja tyytymätön.

Tyttö ei nukkunut päivällä ja yöllä nukkui jos maito maistui kokoajan suussa. Auto ja vaunut ihan kärki kamaluuksien joukossa..

Päivät valvoi ja jos torkahteli niin ne oli 1-20min. Nukuttamalla nukutukset päätyi aina ihan hysteeriseen vapisevaan ja henkeä haukkovaan itkuun, vahingossa sitten nukahteli pätkiksi syliin tai liinaan kun tein kotihommia. Sylistä ei voinut laskea pois, seurauksena sama hysterinen henkihieveri itku.



Maitoaltistus tehtiin eikä siinäkään syytä huutoon..



Iltanukutukset alkoi olla ihan kamalia kun syli ja kosketus ei siinä vaiheessa sitten känyt(n.7kk) joten laitoin omaan sänkyyn ja juotin sinne unimaidon ja se kelpas silleen neitille.



6kk sitten ostin vaunujen tilalle rattaat ja nenä menosuuntaan ja istuma asennossa neiti vihdoin antoi unille periksi rattaissakin, kunhan vaan oli maitopullo mukana(tuttihan aiheutti myös hysterian). Ei nukkunut kyllä rattaissa kun tunnin mutta parempi sekin :o)



8kk meillä ostettiin autoon kaukalon tilalle istuin ja nenä menosuuntaan tytöllä. Podin tästä kamalan huonoa omaatuntoa mutta jopahan onnistui autoilu!!



6kk tyttö nousi tukea vasten pystyyn ja 7kk käveli tuen kanssa.9kuisena sitten ilman tukea. Tempperamenttiä on riittänyt kaikkeen tekemiseen, nykyisin se onneksi purkautuu tosiaan nyt tuohon kaiken suorittamiseen eikä turhautuneeseen huutoon.



Tuolla tempperamentilla ja tahdolla tyttö sanoi ensimmäisen lauseensa 1.veenä..(ANNA TÄTÄ!,kun jotain halusi..) ja 1,5veenä puhui jo lauseita täysin ymmärrettävästi. 1,5veenä täysin kuiva ja käy potalla itse ja pukee ja riisuu itse,on syönyt itse alle yks veestä..



Alun tempperamentti on siis kantanut tämän 2,5veen kanssa ja edelleen olen kokoajan ihmeissäni että mihin tuo tyttö vielä kerkeääkään. Luonnetta löytyy! Kovinkaan ei ole saanut auttaa missään vaan on itse halunnut selviytyä. Nyt on kyllä menossa joku ihana syli kausi ja itsekin siitä nautin nyt täysin siemauksin, vauvana kun sitä huutavaa vauvaa kanniskellessa ei aina ne lämpimimmät ajatukset päässä pyörineet.



Psykologin juttusillakin kävin juuri tuon huonon omantunnon kanssa kun ei jaksanut iloita aina kiljuvasta vauvasta. Niin psykolgi ohjeisti että itselleen on opittava antamaan anteeksi, jos nyt lapsi on elämäniloinen ja virkeä,hyvin kehittynyt niin minun paha oloni siinä vaiheessa hoitajana ei ole jättänyt lapseen mitään traumoja :o) Vaikka koko vaikean ajan kyllä syytin itseäni kun en osaa lastani hoitaa niin että olisi hyvä olla.

Hei,



Tämän viestin tarkoitus ei ole mitenkään pelästyttää. Mutta onko lastasi tutkinut kukaan kunnon lääkäri tällä tarkoitan jotain muuta kuin neuvolalääkäriä. jos siellä taustalla on kuitenkin jotain muutakin kuin seuranhalua. Esikoiseni kitisi kyllä aina kun halusin tehdä jotain, mikä vei huomioni johonkin muuhun kuin häneen, mutta se oli ihan normaalin puitteissa.



Kuopuksestani tuli pikku hiljaa todella itkeväinen, ei rauhoittunut kuin välillä sylissä. Tosin nukkui yöt aika hyvin mutta ei päivällä. Neuvolassa oltinn sitä mieltä että koliikkia, neuvolalääkäri totesi kahden kuukauden tarkastuksessa terveeksi samoin kuin synnärin lääkäri. Mulla meni sitten hermot, kun vauva oli kolmen kuukauden ja läksin yksityiselle sektorille ja sain saman tien lähetteen sairaalaan ja seuraavan aamuna jo leikattiin. Eli meillä itku johtuikin sydämestä. Ennen leikkausta huusi aina kaikki automatkat, rattaissa aina välillä. Nyt on todella rauhallinen yhdeksän kuukauden ikäinen pojanvesseli, vielä kun minäkin uskaltaisin nukkua yöt kokonaan, enkä tarkastaisi vieläkö hän hengittää...



Toivottavasti teidän kohdalla on kyse vaativasta vauvasta eikä mistään muusta. Toivon teille oikein paljon jaksamista!!!

Meidän tulisieluinen pikkuprinssimme on nyt 2v7kk, hän oli ja on ns. vaativa lapsi. Vauvana poika oli tosi huono nukkumaan, 10-30 minuutin pätkiä, hereilläolo aikana poika itki paljon. Öisin poika heräilee yhä edelleen, pahin kausi oli 8 kk --> yli vuoden ikään asti, jolloin poika heräsi kaksi kertaa tunnissa läpi yön. Muutenkin poika oli vauvana tyytymätön, kitinää ja kiukkua riitti (ja riittää yhä edelleen, joskin puheen tultua, on sillä saralla alkanut helpottaa, vähintäänkin siinä, että poika osaa kertoa harmistuksen, raivareita tulee yhä edelleen useita päivässä) Mielestäni moni kiukku oli seurausta turhautumisesta, varsinkin kun pojan pinna paloi (palaa) tosi nopeasti. Jo sairaalassa todettiin, että poika on tempperamenttinen tapaus, samaa on neuvolasta todettu. Poikaa on tutkittu, eikä mitään sairautta tms. ole löytynyt. Ainoa mitä on todettu, poika on tempperamenttinen ja helposti ärsyyntyvä ja itsepäinen. Meidän poikakaan ei ole viihtynyt rattaissa, eikä autossa koskaan.



310..kirjoitti lapsen siedätyksestä, meillä ei se ole toiminut, eikä todellakaan olla reagoitu joka ikiseen inahdukseen. Uniin koitettiin lempeää unikoulua, jonka tulos oli edellistäkin surkeammat yöunet. Isomman lapsen kanssa toimivat hänen ehdottomansa keinot, mutta vauva on eriasia.



Minsun ehdotus kantoliinasta toimi meillä, poika liinaan ja pystyi tekemään hommia, ei hän siinä huutoa lopettanut, mutta tyytyväisempi oli ja sai ainakin olla lähellä.



Esikoisen kanssa mentiin samalla tavalla kuin kuopuksen kanssa ja tulos oli hyvin hyvin tyytyväinen lapsi. Tänä päivänäkin pojat ovat kuin yö ja päivä, siinä missä esikko on rauhalilnen ja pitkä pinnainen, kuopuksella menee hermot nanosekunnissa.



Omasta jaksamisesta: Minä koin kuopuksen vauva ajan yllättävän positiivisesti, jaksoin rakastaa pikkukiukkuilijaa, kun pidin mielessä, että oikeasti tämä on niin lyhyt aika. Toki huonojakin päivä oli ja on, mutta vauva-aikaa en kokenut läheskään niin raskaana kuin 1-2v aikaa. Poika alkoi puhumaan vasta 2-vuotiaana, joten siihen asti oli arvailtava, mikä milloinkin oli vikana. Nyt yli kaksivuotiaana on alkanut helpottaa, poika osaa sanoa mikä on, toki raivareita on useita päivässä, mutta helpottaa kun tietää mikä pojalla on.



Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa, tsemppiä

...meillä on 1,5 vuotias poika joka on myös aina ollut vaativa. Koliiikkia oli hänelläkin vauvana ja se meni jotenkin pikkuhiljaa ohi, ei mitenkään yhdessä yössä kadonnut. Nukkuu edellleen tosi huonosti, heräilee 2-3 tunnin välein itkemään tai muuten vaan höpöttämään ja nukahtaa vasta saatuaan maidon. Nukutuskin on työn ja tuskan takana. Syliin yleensä nukahtaa .korvien kanssa on ollut ongelmia, ne on nyt kuukausi siten putkitettu.

Hän inhosi myös vauvana autossa istumista ja rattaissakaan ei oikein viihtynyt. Nyt istuu jo pitkiäkin matkoja autossa mutta ei jaksaisi millään rattaissa istua. Vilkas hän kyllä on, koko ajan pitäisi olla hänen kanssa jotain katsomassa ja leikkimässä, harvoin viihtyy itsekseen tai ylipäätään paikallaan. Onneksi meillä on 2 vanhempaa lasta leikkitädin virkaa täyttämässä välillä.

Jospa nämä vain ajan kanssa helpottaa, toivotaan ainakin niin.

Yritä alkaa elää mahdollisimman normaalia elämää!



Millä tavalla lapsi ilmaisee, ettei hän " viihdy itsekseen" ? Oletan, että hän tulee levottomaksi ja alkaa itkeä. Mieti, mitä pahaa tässä on? Voisitko silloin tällöin vain päättää, että minä syön nyt välipalaa ja sinä sitten itket ihan niin paljon kuin huvittaa? Kuulostaa karulta, mutta tämä auttoi minua aikoinaan todella paljon!!



Jos lapsi huutaa vaunuissa/rattaissa, tee lenkkejä metsään tms. ettei huutaminen haittaa niin paljon. Pikkuhiljaa lapsi varmasti oppii, että tässä nyt vain istutaan. Ota itsellesi mukaan vaikka MP3-soitin ja kuulokkeet.



Aikuiset määräävät, mitä lapsen elämässä tapahtuu. Aikuiset päättävät, että nyt mennään autolla tai rattailla asioille eikä lapsi saa tätä minkään ikäisenä päättää tai estää. Ei tässä ole kyse viihtymisestä.



Myös pienten lasten vanhemmilla on oikeus lukea lehteä, syödä, käydä vessassa jne. TÄMÄ EI TARKOITA, että lapsi hylätään tai jätetään millään tavalla huolehtimatta lapsen tarpeista. Ei kuitenkaan tee lapselle hyvää, että hän saa pienellä inahduksella tai suurella huudolla aikuisen heti toimimaan oman tahtonsa mukaan.



Rautakaupasta saa hyviä kuulosuojaimia alkuhankaluuksia varten.

Pakko on vaan kommentoida tuota edellistä kirjoitusta. Kyse on kuitenkin vasta 9kuisesta lapsesta, joka ei ilkeyttää itke tai heräile.



minä juuri pohdin unikoulua täällä paljon heräilevälle lähes puolitoista vuotiaalle, mutta kun alpsi on paljon sairastanut, niin en raaski ruveta tyyppiä huudattamaan. varsinkaan kun en ole ollenkaan varma, ettei itke kipuja. Meillä tyytymättömyyttä autoiluun ja rattaissa olemiseen sekä lattialla viihtymiseen aiheutti voimakas refluksi, joka oli aiheuttanut pahan tulehduksen ruokatorveen. kyllä silloin olisi ollut vain lapsen kiusaamista huudattaa toista, kun sattuu. Eli kaikkea ei kyllä voi vanhemmat vaan päättää.



Toki lapsen kiukuttelu ja huomionhaku on eriasia, mutta kun syy ei ole täysin selvillä, niin en olisi mielipiteissäni ihan noin jyrkkä.

3-vuotiaaksi asti heräili tunnin välein ja itki koko ajan. Allergioita löytyi 9 -kk ikäisenä, mutta sillä ei ollut vaikutusta lapsen vaativuuteen. Myöhemminlapsella todetiin asperger.



Onko lapseltasi pois suljettu refluksi? Meidän kuopuksella oli regluksi-tauti ja hän oli sen takia vaativa. Epäilen, että meidän esikoisellakin saattoi olla refluksi, tosin piilevänä, koska hän ei pahemmin puklaillut.



Ota selvää refluksin oireista ja hoitokeinoista, monia konsteja voi kokeilla vaikka ei refluksia olisikaan.

Kylläpä oli tolla numerosarjan nimimerkillä ihme vastaus juu kyllä se toimii isommalla lapsella. Meillä myös yhtä vaativa neiti. Yhden helpotuksen olen saanut huutoihin (no ei aina toimi mutta) kun opettelin kantoliinassa kantamaan, on olemassa kantoliinatukihenkilöitä jotka tulevat ihan kotiin kädestä pitäen neuvomaan liinan kanssa.

Olen todellakin sitä mieltä, ettei vauvamme " kiukuttele" itkiessään, enkä usko että tuon ikäinen vielä mitenkään haluaisi itkullaan meitä ohjailla. Tuskin osaisikaan. Ajattelen niin, että vauva itkee vain syystä.



Jos vielä viitsitte vastailla, niin mistä oireista osasitte vetää refluksitaudin johtopäätöksen?



Olen taudista lueskellut ja joskus jo aiemmin sitä itsekin epäillyt, mutta vauvamme ei ole enää aikoihin pulautellut (ihan pienenä kyllä vähän) ja pituus ja paino ovat lisääntyneet koko ajan hyvin. Imettämisen jälkeen kyllä röyhtäytän tytön joka kerta.





Voi että kun toinen osaisi sanoa, sattuuko johonkin...

silloin tietenkin vastaus oli joka paikassa, että vauvathan pulauttelevat. Ja puolen vuoden jälkeen näkyvä pulauttelu tosaan loppui. Mutta pojalla alkoivat jatkuvat hengitystieinfektiot ja korvatulehdukset. Ja koska poika halkiolapsena oli yliopistosairaalassa hoidossa, lääkärit ehdottivat, että ruokatorvi voitaisin tähystää korvien putkituksen yhteydessä.



ja tuloksena oli tosiaan erittäin vaikea silent-refluksi. Siis mahansisältöä oli noussut ruokatorveen, mutta ei suuhun asti. Ruokatorvi oli tulehtunut ja aivan varmasti kipeä. Meillä tilenne oli niin hankala, että poika leikattiin, eli hänen mahaporttiaan kiristettiin. Mutta vieläkin välillä epäilen rafluksin vaivaavan. uusi tähystys on edessä piakkoin.



Refluksi voi tosiaan pahentaa korvatulehduksia, aiheuttaa hengitystieinfektioita, kun hapanta nestettä pääseen keuhkoputkiin. Ja lievimmillään aiheuttaa vain vauvalle epämukavan olo. Jos sinua on närästänyt esim. odotusaikana tiedät miten inhottavaa se on. Aikuinenkin herää siihen useita kertoja yössä aj täytyy nousta istumaan ja röyhtäsemään. ja monihan juo maitoa närästystä helpottaakseen.



jos oikeasti epäilet refluksia, suosittelen lasten allergologia, heillä yleensä hyvä tieto myös refluksista. Ainakin meidän allergologi on myös gastroenterologi, eli ruokatorven ongelmiin erikoistunut.

Olen pahoillani, jos olen ilmaissut itseäni epäselvästi. Tarkoitukseni ei ole ollut, että vauvaa pitäisi mitenkään alkaa kouluttaa tai yrittää muuttaa sen tapoja. Noin pikkuinen lapsi saa olla ihan sellainen kuin on. En myöskään mitenkään tarkoittanut, että noin pieni vauva olisi tahallaan ilkeä.



Mutta tarkoitukseni oli ' kouluttaa' aikuisia! Oman ajattelutavan muutos on ainakin minulla auttanut. Alkuperäinen kirjoittaja esim. kuvasi, ettei voi syödä rauhassa välipalaa. Jospa siis sen söisi kuitenkin ja antaisi lapsen vahän aikaa vaikka kitistä itsekseen. Pieni tauko auttaa jaksamaan. Jatkuva lapsen viihdyttäminen käy aivan hirveästi voimille - tiedän omasta kokemuksesta. Tämä tapa voi myös ' jäädä päälle' ja sitä jatkaa turhaan, vaikkei enää olisi tarvetta.