Päätin alkaa elää siihen tapaan, niinkuin anoppia ei olisi lainkaan.

En mä enää muutakaan ratkaisua keksi. Vuosien piikittelyt, arvostelut, selän takana puhumiset, heikkoon koohtaan iskemiset, ja monet ikävät ja tosi epäreilut temput ovat tähän pisteeseen tuoneet. Tapella en halua, ja vaikka hän on kuinka yrittänyt muuta, niin tämä kaikki on vaan loppujen lopuksi vahvistanut meidän parisuhdetta. Pysyköön loppuelämänsä kaukana minusta, ja mieheni saa kyläillä sen mitä tahtoo (eipä paljoa tahdo, kun se nainen on käyttäytynyt niin ilkeästi, loukannut samalla poikaansa). Onko ketään kohtalotoveria?