Kunnioitan niitä entisaikojen äitiä jotka onnellisina

Lapsia tuli kun ei muuta voitu, ja jäivät henkiin jos jäivät. Ja siinä sitten elettiin miten taidettiin.

Aika idyllinen kuva vanhoista ajoista.

Lähes jokaisessa toivotaan lapsen kuolemaa. Se oli äitien hyväksytty tapa käsitellä ahdistusta.

Jos oli yhtään vammainen tms huonoon tilanteeseen syntynyt niin eipä ollut eloonjäämisen onnea kenelläkään.

köyhiä

7-vuotiaana kesäksi hoitamaan kahta pientä lasta. Toinen oli jotain vuoden tms. ja toinen taapero, jos oikein muistan. Palkkioksi sai kesästä hameen. Itse muistan tuosta mummosta juuri sen, että aina kun tavattiin, hän kertoi tuota tarinaa. Tuntui että hänelle oli jäänyt siitä trauma kun halusi asiasta aina puhua. Minulle ei jäänyt sitä mieltä näin vuosien jälkeen muisteltuna, että hän olisi itseään minään voittajana tms. muistellut, vaan oli ollut pienelle lapselle kova paikka.

Vauvoja ja pikkulapsia. Että se siitä entisaikojen äitimyytistä.

lapsuudestaan. Mm. kun vanhemmat lähtivät peltotöihin, lukittiin lapset (6 kpl) torppaan sisälle ja vanhin eli mummoni vahti ja hoiti koko päivän. Mummo oli tuolloin 12-v. ja muut sitten nuorempia, nuorin oli vauva. Vauva oli huutanut koko päivän ja mummo itsekin itkenyt. Osa lapsista sittemmin kuoli kurkkumätään tuskallisesti. Köyhillä vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta (tai halua) lähteä syrjäseudulta viemään lasta lääkäriin, vaan lapset kuolivat tuskaisasti muiden lasten nähden. Ja paljon muita ikäviä tarinoita.

Lapsia tehtiin työvoimaksi, mutta eipä lapsella juuri ihmisoikeuksia ollut. Jopa 3-vuotiais huutolaislapsi saatettiin laittaa maatalon töihin ja yönsä sai nukkua kylmässä porstuassa. Oma isäni annettiin mummille kun hänen siskolleen syntyi 6. lapsi.

Kaikki peinemmät sisarukset sai hoitaa, naapurin lapset ja eläimet. Kun äitinsä sitten kuoli 9 synnytyksen jälkeen jäi kaikki hoidettavaksi mummille, sillä isä lähti lätkimään. Hän oli tuossa vaiheessa jo 16v ja hoiti sisaruksiaan toista vuotta ennen kuin sota tuli ja nuoremmat sisarukset lähetettiin ruotsiin. Mummi monesti katkerana ja pahoillaan itkee sitä, että hänellä ei ollut varaa ottaa kaikkia pienempiä sisaruksiaan takaisin kotiin kun sota loppui. Omat lapset hän sai vasta pitkästi yli 30-vuotiaana, mutta oli sitä ennen kasvattanut sodan jälkeen vielä 5 sisarustaan.



Hatunnosto, vaikka iloiset kehtolaulut eivät takuulla raikuneet tuvassa.

Siitä ilosta tiedä jossain pikku pirtissä kun ei ollut varmaa pystyykö jo olemassa olevatkaan ruokkimaan.



Tuo sanonta on peräisin ajalta, jolloin lapsesta maksettiin tietty summa. Sehän auttoi tietysti akuuteimpaan hätään, mutta ei pidemmän päälle.

kun sinulla on auvoiset kuvitelmat!



Lapsi otettiin vastaan kun ei muutakaan voitu. Ja ei ollut mitenkään epätavallista hylätä lapsi/vauva metsään, lastenkotiin, hukuttaa tai muuten tappaa.

Ja heidän onnestaan et tiedä mitään. Ottivat vastaan sen mikä oli pakko, koska vaihtoehdot oli joko synnyttää tai tappaa itsensä. eikä ukot tainneet paljon naistensa mielipiteitä kysellä. Jajos otit vastaan aviottoman lapsen, niin ihan oli pelkkää häpeää ja helvettiä suurimmalla osalla. ja lasta hyljeksi koko kylä.

Siinä sulle idylliä.