Jos ja kun lakon myota Tehylaisten palkka nousee, saavatko myos muut esim Superilaiset tai muut kunnalliset hoitajat korotuksen?
Kommentit (22)
Oikeasti nämä muualla töissä olevat tehyläiset esim. jossakin päiväkodissa niin eivät varmastikaan mene lakkoon. Lakkokohteet valitaan työpaikoittain. Ensin voidaan aloittaa vaikka vain isommista sairaaloista.
Mutta kaikki tehyläiset maksavat sitä lakkokassaan laitettavaa ylimääräistä jäsenmaksua palkastaan. Ei kannata olla kuin sellaisessa liitossa, joka on ihan oikeasti hyväksytty edustamaan nykyisen tehtäväsi mukaisen ammattikunnan etuja.
Näin ollen vaikka Tehy voittaisi palkankorotuksen, se annetaan vain sairaanhoitajille. Superin sopimat jutut koskee lähihoitajia.
eikös palomiehillä tainnut olla takavuosina iso riita, kun on useampi liitto, eikä työnantaja halunnut kaikkien kanssa neuvotella. Se halusi, että yksi osapuoli vaan on pöydän toisella puolen, mikä on ihan järkevää.
On erikseen määrätty ne liitot, jotka saavat toimia neuvottelijoina tietyille ammattikunnille. Se on yleensä se liitto, jossa on eniten sen ammattikunnan edustajia. Eli jos kalastajat-liitossa on muutama palomies jäsenenä, niin ei kalastajat-liitto silti pääse palomiesten palkoista neuvottelemaan.
Super itse asiassa teki Tehynkin puolesta ratkaisun, eikä lakolla ole enää merkitystä? -7
Jos olet lähihoitaja ja kuulut tehyyn niin vaihda liittoa.
Metallillakin nostetaan palkkaa saman verran ja perutaan jo tehty sopimus. Myös tanskalaiset kalastajat saavat saman korotuksen.
Vaikka kuuluisivat tehyyn. Kukaan saikkari ei saa korotusta vaikka kuuluisi mihin tahansa liittoon. Korotukset ovat tehtäväkohtaisia.
EI lähi- tai perushoitajien palkoista. Kuten sanottu jos olet kouluasteen tutkinnon omaava sinun kannattaa vaihtaa liittosi superiin.
ovatko he eri työtehtävissä kuin Superin lähihoitajat ja siksi vielä vailla sopimusta? -7
vaan STHL=Suomen terveydenhoitajaliitto ja neuvottelujärjestönä KTN, jolla sopimus allekirjoitettuna.
Joitakin terkkoja saattaa kuulua Tehyyn.
Jos on siis suorittanut perustutkinnon (lähihoitaja/perushoitaja) niin sillonko pitäisi kuulua superiin? Miksi ja miten osa sitten kuuluu Tehyyn?
Mihinkäs neuvolantätit kuuluu?? Miettii 20+4 viikolla raskaana oleva..
kai nyt terveydenhoitajien liittokin on tehyn alaisuudessa?
itse kuulun sh- ja klöliittoon sekä tehyyn. Siis nuo sh, klö, th, bioanalyytikko, fyssari yms. liitot ovat Tehyn jäsenryhmiä
Ei mikään ihme, ettei mikään muutu kun koko kenttä on hajallaan eri liitoissa.
valmistuttuani kuulun vain superiin. Ei voi kuulua kuin yhden liiton työttömyyskassaan.
Tehy ei aja lähihoitajien asioita, lähes kaikki lähärit kuuluvat superiin.
joka on lähi-ja perushoitajien liitto tai tehyyn joka om tarkoitettu paremminkin sairaanhoitajille. silloin osa lähihoitajaopiskelijoista liittyi tehyyn ja osa superiin.
minä liityin superiin, juuri sen takia että se on tarkoitettu lähihoitajille.
mitenkään Tehyyn vaan on itsenäinen liitto toisin kuin esim. sairaanhoitajaliitto. Suurin osa th:ista kuuluu siihen. Osa saattaa kuulua puolestaan Tehyyn. Osa varmasti esimerkiksi sen takia, että nykyinen th tutkinto sisältää myös sairaanhoitajan tutkinnon. Itse olen valinnut liiton sen mukaan kumpia hommia teen. Nykyisenä pätkäsuhdeaikana tosin sekin saattaa vaihdella..
-terveydenhoitaja-sairaanhoitaja-
minkä liiton jäsen on vai onko minkään.
Ja on menossa joulukuussa myös lakkoon esim. päiväkodissa? ei niillä palkka voi enempää nousta kuin superinkaan saman alan töissä olevilla?! Ja tuskin ne lakkoilee vaan sairaanhoitajien puolestakaan..
Olen ihan pihalla..